Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta37314.11.202313

7680-2023 (02 05 00)

Ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain nojalla perittävien maksujen taksan tarkistaminen

Tiivistelmä:

Ajoneuvojen siirtämisestä perittäviä maksuja esitetään korotettavaksi vastaamaan uuden palvelusopimuksen mukaisia maksuja. Lisäksi tarkistetaan ajoneuvojen säilyttämismaksuja.

Kylk § 373

Kaupunkiympäristö, luvat ja valvonta, pysäköinninvalvonta ja ajoneuvonsiirrot, valvontapäällikkö Tommi Hietanen ja valvontajohtaja Leena Salmelainen:

Ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain (1508/2019) 11 §:n 1 momentin mukaan ajoneuvon omistaja on velvollinen korvaamaan viranomaiselle ajoneuvon siirtojärjestelyistä, siirtämisestä, säilyttämisestä ja hallinnoinnista aiheutuneet kustannukset. Korvaus siirtokustannuksista määrätään kunnan osalta kunnallisen viranomaisen hyväksymän taksan mukaisesti. Taksan perusteena on kustannusvastaavuusperiaate ja siirtojärjestelyistä, siirrosta ja siirron jälkeisestä ajoneuvon varastoinnista ja käsittelystä kunnalle aiheutuvat kustannukset. Kaupunginvaltuusto on 14.6.2010 § 136 hyväksynyt siirtokorvauksen taksan. Kiinteistöliikelaitoksen johtokunta on tarkistanut taksaa edellisen kerran päätöksellään 11.9.2013 § 412.

Ajoneuvojen siirtopalvelut on kilpailutettu ja uudet palveluhinnat tulevat voimaan 1.12.2023. Nykyinen taksa ei kata kaikkia siirtokustannuksia. Siirtokorvaustaksa tulee näin ollen tarkistaa vastaamaan uusia palveluhintoja.

Kustannukset ajoneuvon siirtämisestä muodostuvat siirtojärjestely-, siirto-, säilyttämis- kuulutus- ja hallintokustannuksista. Nyt esitetään, että taksaa tarkistetaan vain siirto- ja säilyttämiskustannusten osalta. Taksan korotuksen myötä ajoneuvon omistajalta perittävä maksu kattaa kaupungille aiheutuneet siirtokustannukset.

Korotettujen siirtokustannusten lisäksi taksaehdotuksessa on määritelty eri kustannukset kiireellisille ja kiireettömille siirroille sekä kolme eri suuruista kustannusta siirroille vastaamaan palvelusopimuksen mukaista hinnoittelua eri vuorokauden aikoina suoritettaville siirroille.

Nykyisen taksan perusteella ajoneuvon säilyttämisestä peritään 25 euroa alkavalta viikolta riippumatta ajoneuvoluokasta. Säilytyskustannuksia on perusteltua korottaa, kun otetaan huomioon kohonnut kustannustaso ja se, että taksaa on tarkistettu edellisen kerran vuonna 2013. Korkeammat säilytyskustannukset myös kannustavat ajoneuvojen omistajia noutamaan ajoneuvonsa varastolta aiemmin. Lisäksi uuteen taksaan esitetään, että raskailta ajoneuvoilta peritään korkeampi säilytysmaksu, sillä ne vievät varastointialueelta paljon tilaa verrattua esimerkiksi henkilöautoihin. Uudessa taksassa ajoneuvojen säilytyskustannukset olisivat 40 euroa alkavalta viikolta, paitsi raskaiden ajoneuvojen osalta kustannukset olisivat 60 euroa alkavalta viikolta. Korotukset ovat maltillisia, kun huomioidaan, että Helsingissä ajoneuvon koon mukaan säilytyskustannukset ovat 75 euroa ja 150 euroa ja Vantaalla 60 euroa ja 120 euroa. Tampereella kustannukset ovat 40 euroa riippumatta ajoneuvon koosta.

Yleisimmät siirtotyypit ovat virka-aikana tehty kiireetön lähisiirto ja varastosiirto, johon sisältyy ajoneuvon säilyttäminen varastolla viikon ajan. Kiireettömästä lähisiirrosta perittävä korvaus nousee nykyisestä 80,60 eurosta 149,50 euroon. Kiireettömästä varastosiirrosta perittävä korvaus puolestaan nousee 148,20 eurosta 253,50 euroon. Taksan korotuksen myötä pysäköinninvalvonnan ja ajoneuvonsiirtojen vastuualueen tulot lisääntyvät noin 56​ 000 euroa vuositasolla edellyttäen, että siirtojen määrä säilyy vuoden 2022 tasolla.

Liite 1Ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain nojalla perittävien maksujen taksa 1.12.2023 alkaen

Oheismateriaali 1Voimassa oleva ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain nojalla perittävien maksujen taksa

Kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilönä kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteen 1 mukaisen ajoneuvojen siirtämistä koskevan taksan ja päättää, että uusi taksa tulee voimaan 1.12.2023.

Samalla lautakunta päättää, että päätös voidaan panna täytäntöön sen lainvoimaisuutta odottamatta.

Asian esitteli kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristö, luvat ja valvonta


Liitteet:

Kylk § 373
Liite 1:Ajoneuvojen siirtämisestä annetun lain nojalla perittävien maksujen taksa 1.12.2023 alkaen