Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta28512.09.20235

6568-2020 (10 02 03)

Asemakaavanmuutoksen tavoitteet; Sorvarinkatu ja Verstaskatu 6 (22/2023)

Tiivistelmä: -

Kylk § 285

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavasuunnittelija Miro Pietilä 7.9.2023:

​Kaavoituksessa on valmistunut uusi osallistumis- ja arviointisuunnitelma:

​Asemakaavanmuutos Runosmäen​ kaupunginosan korttelin 35 tontille 11 ja osalle Sotilaspojanpuisto- ja Parolanpuisto-nimisiä puistoalueita osoitteessa Sorvarinkatu ja Verstaskatu 6. Työnimeltään kaavanmuutos on Sorvarinkatu ja Verstaskatu 6. Kaavamuutos ei ole vaikutuksiltaan merkittävä ja siten sen hyväksymisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristölautakunnan toimivaltaan. Kaava laaditaan lähialueella vuokralla olevan yhtiön ja alueella maanomistajana olevan yhtiön aloitteista. Kaavan laadinnasta vastaa kaavasuunnittelija Miro Pietilä.

Kaavan tavoitteet

Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on yhdistää alueen kaksi keskenään samankaltaista aloitetta yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa tarkastellaan teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueiden osoittamista puistoalueille. Tavoite perustuu aloitteentekijöiden toiveelle maa-alueen hankkimiseksi yritystoimintaa varten, sillä nykyisten tonttien koko ei vastaa yritysten tarpeita. Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on tarkastella aloitteentekijöiden esittämiä teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueiden osoittamisen edellytyksiä suunnittelualueella. Kaavarajaukseen on sisällytetty puistoalueita kiinteistö- ja puistorajoja pitkin jatkettuina, ja myöhemmässä vaiheessa selviää se, että minkä kokoiset teollisuustontit on mahdollista sijoittaa alueille. Tavoitteena on kaavoittaa alue niin, että mahdolliset teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueet voidaan osoittaa kaava-alueen itä- ja länsiosaan luonto- ja virkistysarvot huomioiden.

Oheismateriaali 1​Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sorvarinkatu ja Verstaskatu 6

Oheismateriaali 2​Asemakaava-aloite liitteineen, 3.6.2020

Oheismateriaali 3​Asemakaava-aloite, 16.3.2022

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

Ehdotus​Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä asemakaavanmuutoksen tavoitteet ja merkitä tiedoksi osallistumis- ja arviointisuunnitelman Sorvarinkatu ja Verstaskatu 6.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristö, kaavoitus keskusta-alue