Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta24020.06.20235

2476-2023 (10 03 00)

Poikkeamispäätös; Pysäköintitalo, Ajurinportti 1, VI kaupunginosa (P 2023-321)

Tiivistelmä:

Pysäköintitalo, Logohub, rakennetaan Ratapihankadun varrelle asemakaavassa osoitetusta sijainnista, korkeudesta ja rakennusoikeudesta poiketen. Pysäköintitaloon sijoitetaan myös asemapalveluita. Kolme naapuria on muistuttanut hankkeesta. Hakemusta ehdotetaan hyväksyttäväksi ehdollisena.

Kylk § 240

Konsernihallinto, ympäristölakimies Nina Mattila 15.6.2023:

Rakennuspaikka ja sen sijainti

Kiinteistö: 853-6-49-1

Osoite: Ajurinportti 1

Hakija

Rakennusliike Lapti Oy Turun kaupungin tonttipalveluiden valtakirjalla

Rakennushanke

Pysäköintitalo, 13​ 959 k-m2 (lisäksi avointa katettua ulkotilaa I-kerroksessa 1423 k-m2), V kerrosta.

Korttelialueen 49 tontin 1 (kiinteistötunnus 853-6-49-1) rakennusalalle a-1 rakennetaan viisikerroksinen pysäköintitalo, jonka maantasokerroksessa sijaitsee kaukojunaliikennettä palvelevia aulatiloja, liiketilaa ja junankuljettajien sosiaalitiloja. Maantasokerroksen palvelutilat sisältävää kokonaisuutta lukuun ottamatta maantasokerros on ulkotilaa, jota on rakennuksen itäpäädyssä osittain rajattu seinin Ratapihankadulle ja ratapihalle päin. Kerroksissa 2-5 on pääasiassa pysäköintitilaa, osa autopaikoista on sähköautojen latauspisteillä. Pysäköintikerrosten julkisivu on läpituulettuva levyjulkisivu. Kolmannessa kerroksessa on esteetön kävelysiltayhteys pysäköintilaitoksesta Logomonsillalle. Rakennuksen katolla on aurinkopaneeleja.

Kaavoitustilanne

Alueella on voimassa asemakaava, joka on tullut voimaan 30.11.2015. Rakennuspaikkaa koskevat seuraavat kaavamääräykset:

LPY-1: Yleisten pysäköintilaitosten korttelialue.

Uudisrakennusten julkisivujen yhtenäisen pinnan pituus saa olla enintään 30 metriä. Mahdolliset julkisivujen pintarakenteet saavat ylittää Ratapihankadun puolella rakennusalan rajan 50 cm kuitenkin siten, että maanpinnan ja ulokkeiden välillä on tilaa vähintään 4.6 metriä. Ratapihankadun puoleisen ulkoseinän rakenteen äänen absorptioluvun tulee olla 8-11 dB. Alue on aidattava siten, että asiattomien pääsy ratapihalle estetään. Ennen rakennusluvan myöntämistä tulee liikennejärjestelyt hyväksyttää kaupungin liikennesuunnittelusta vastaavassa yksikössä. Koska alueen maaperä saattaa olla pilaantunut, alueen maarakentaminen on suoritettava ympäristöteknisessä valvonnassa ympäristönsuojelusta vastaavan viranomaisen määrittelemällä tavalla. Korttelialueelta on varattava 1 polkupyörien säilytyspaikka 10 autopaikkaa kohti. Polkupyörien säilytyspaikat on sijoitettava pysäköintitalon maantasokerrokseen.

Rakennusoikeus: 14​ 350 k-m2

a-1: Rakennusala, jolle saa sijoittaa pysäköintiä viiteen tasoon. Rakennuksen tai sen osan ylin korkeusasema saa olla enintään +27.0. Rakennuksen alin lattiataso tulee olla vähintään tasossa +9.0.

LPY-1-korttelialuetta koskevat turvallisuusmääräykset:

Pysäköintitalon julkisivujen tulee olla umpinaiset kahden alimman kerroksen korkeudelta ja ratapihan puolelta kokonaan. Mahdollisen ilmanvaihdon ilmanoton tulee tapahtua katolta. Pakokaasujen tuuletusjärjestelmä ja ilmanvaihto tulee varustaa hätäpysäytysjärjestelmällä. Pysäköintitalon jalankulkuväylät tulee sijoittaa rakennuksen Ratapihankadun puoleiseen reunaan.

y-4,6m: Sijainniltaan ohjeellinen katu- ja korttelialueen ylittävä kävelysilta. Maanpinnan ja siltarakenteen alapinnan välillä on oltava vapaata tilaa vähintään 4.6 metriä. Sillalle saa järjestää kulun suoraan Ratapihankadun kaakkoisreunan rakennuksesta. Sillalta on oltava esteetön kulkuyhteys laitureille ja katuverkkoon.

Poikkeukset (MRL 58 §)

-​ ​OSITTAINEN KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUUTOS

LPY-1 korttelialueen rakennusalan a-1 rakennusalan rakennusoikeus on 14 350 k-m2. Suunnitelmassa käytetty rakennusoikeus on n. 15 380 k-m2, josta n. 1300 k-m2 on palvelu-, toimisto- ja liiketilakäytössä olevaa tilaa ja 1423 k-m2 on avointa katettua ulkotilaa. Suunnitelman kerrosala ylittää asemakaavan rakennusoikeuden 1032 k-m2.

​-​ ​VESIKATON YLIMMÄN KORKEUSASEMAN YLITYS

Asemakaavamääräyksen mukaan rakennuksen tai sen osan ylin korkeusasema saa olla enintään +27,0. Suunnitelmassa rakennuksen vesikaton korkeusasema on n. +27.45, jonka yläpuolelle sijoittuvat aurinkopaneelit ja niiden tarvitsemat huoltosillat ja turvavarusteet sekä hissien ylätila.​

​-​ RAKENNUSALAN RAJOJEN YLITYS JA RAKENNUKSEN SIJAINTI

Asemakaavassa pysäköintitalolle osoitetun rakennusalan a-1 pituus on 175 m. Suunnitelmassa pysäköintitalon pituus on n. 182 m, eli n. 7 metriä asemakaavassa määriteltyä rakennusalaa pidempi. Suunnitelmassa pysäköintitalo ylittää asemakaavan rakennusalueen rajan alueen itäpäädyssä n. 22 m ja jää länsipäädyssä kaavassa osoitetusta rakennusalueen rajasta n. 15 m päähän. Paloteknisistä syistä pysäköintitalo on sijoitettu 8 metrin etäisyydelle Logomonsillan portaista.​

​-​ JULKISIVUJEN UMPINAISUUS

Asemakaavamääräyksen mukaan pysäköintitalojen julkisivujen tulee olla umpinaiset kahden alimman kerroksen korkeudelta ja ratapihan puolelta kokonaan. Suunnitelmassa maantasokerroksessa rakennuksen länsipäädyssä asemapalvelutoimintoja ympäröivät 5 m korkeat julkisivut ovat umpinaiset, rakennuksen itäpäädyssä maantasokerroksessa sijaitsevat tilat ovat julkisivuiltaan avointa liikennöintitilaa. 2-5. kerrosten pysäköintitasojen ulkoseinät ovat kaikilla rakennuksen julkisivuilla läpituulettuvia. Tarkemmat perustelut poikkeamiselle julkisivun umpinaisuusvaatimuksesta on esitetty erillisessä Paloturvallisuusselvityksessä.

​-​ SILTAYHTEYS LOGOMONSILLALLE

Asemakaavassa ei ole mainintaa tai osoitettua sijaintia yhteydelle Logomonsillalta pysäköintilaitokseen siltatasolla. Suunnitelmassa pysäköintilaitoksen 3. kerroksen ja Logomonsillan kulkutason välillä on ratapihan puolella kävelysilta. Yhdyssilta ylittää korttelialueen rajan n. neljällä metrillä.

​-​ POLKUPYÖRÄPAIKKOJEN SIJOITTAMINEN

Polkupyörien säilytyspaikat on sijoitettava pysäköintitalon maantasokerrokseen. Suunnitelmassa polkupyöräpaikat on sijoitettu maantasokerrokseen pysäköintitalon rakennusmassan ulkopuolelle pysäköintitalon päätyihin.

Naapureiden ja asianosaisten kuuleminen

​Hakija on kuullut naapurit. Hakemuksesta jätettiin kolme muistutusta. Hakija on antanut muistutuksiin vastineensa.

​Asianosaisten laajempi kuuleminen ei ole tarpeen (MRL 173 § ja MRA 86 §).

​Muistutus 1

​Tontin 853-6-19-3 osaomistaja on jättänyt muistutuksen, jonka mukaan naapuri ei puolla rakennusalan rajan ylitystä ja rakennuksen sijaintia koskevaa poikkeusta. Naapurin mukaan poikkeaminen kaavanmukaisesta rakennusalasta aiheuttaa alkuperäisiä̈ kaavamääräyksiä huomattavasti suurempaa maisemahaittaa yhtiön niille osakkaille, joiden ikkunat ovat Ratapihankadun suuntaan.

Hakijan vastineen mukaan maantasokerroksessa sijaitsevien 1880–1920-luvuilla rakennettujen katutasossa sijaitsevien asuntojen näkymien säilyminen ennallaan ei ole riittävä peruste estämään uudisrakentaminen kaupunkiympäristössä. Suunniteltu ratkaisu poikkeaa asemakaavassa esitetystä rakennusalasta kahdella tavalla, rakennus on kaavassa osoitettua rakennusalaa pidempi ja sijaitsee lähempänä Brahenkadun risteystä. Muutos rakennuksen sijainnissa johtuu Logomonsillan portaiden toteutuneesta sijainnista ja tarpeesta sijoittaa pysäköintitalo 8 metrin päähän Logomonsillan rakenteista paloteknisistä syistä. Rakennuksen pidentämisen syynä on asematoimintoja palvelevien tilojen sekä julkiseen käyttöön tarkoitettujen taksi- ja jättöliikenteen sijoittaminen ensimmäiseen kerrokseen, minkä seurauksena toiminnallisesti riittävä pysäköintipaikkamäärä on pitänyt sijoittaa kerroksiin 2–5. Yhdessä muutokset ovat johtaneet rakennuksen sijainnin siirto- sekä pidennystarpeeseen. On huomioitava, että rakennuksen maantasokerroksessa sijaitsee liikennealueena toimivaa avointa tilaa, eikä pidentämisestä huolimatta suunnitelmassa käytetä kaikkea pysäköintitalolle osoitettua varsinaista rakennusoikeutta. Kaavasta poikkeavan ensimmäisen kerroksen avoimuuden ansiosta suunnitelma mahdollistaa kaavan mukaista toteutusta laajemmalla alueella näkymät asuintaloista ratapihalle. Lisäksi on huomioitava, että katu on verrattain leveä (n. 29 m) ja kadun varrella on vihervyöhykkeitä ja puita. Pysäköintitalon rakentamisen myötä alueen vehreys lisääntyy, tontille rakennuksen itäpäähän on tulossa viheralue ja puita.

​Muistutus 2

​Tontin 853-6-19-3 toinen osaomistaja on jättänyt muistutuksen, jonka mukaan julkisivun värin on vastattava yhtiölle esitettyjä̈ havainnekuvia yläkerrosten (2–5) osalta.

​Hakijan vastineen mukaan pysäköintitalon julkisivuratkaisut suunnitellaan tarkemmin rakennuslupavaiheessa, jolloin myös kaupungin viranomaiset sekä kaupunkikuvatyöryhmä ottavat kantaa lausunnoillaan kaupunkikuvaan. Vastineen mukaan pysäköintitalon julkisivun kerrosten 2–5 väritys on tarkoitus toteuttaa havainnekuvissa esitetyin värein. Kuten hakija vastineessaan toteaa, rakennuksen lopullinen ulkonäkö ratkeaa rakennuslupavaiheessa.

​Muistutus 3

​Tontin 853-6-19-5 omistaja on jättänyt muistutuksen, jossa edellytetään, että heitä kuullaan rakennusluvasta erikseen. Lisäksi muistutuksen mukaan naapurin kanta on kielteinen ja luonnospiirustuksissa ja mallinnuksissa esitetyt poikkeamat ovat sen verran suuria voimassa olevasta asemakaavasta, että naapuri ei voi hyväksyä niiden käsittelyä vähäisenä poikkeamana eikä myöskään poikkeusluvalla. Esitetyt poikkeukset tulee yhtiön mielestä käsitellä asemakaavamuutoksena.

​Hakija on vastineessaan todennut, että rakennuslupavaiheessa naapurit tullaan kuulemaan uudelleen. Lisäksi vastineessa todetaan, että rakennuksen korkeutta koskeva poikkeama on vähäinen ja pääasiallisena syynä on maantasokerroksen terminaalipalvelujen toimintojen vaatima korkeus. Ratapihankadulla kadun eteläreunan rakennusten julkisivun etäisyys pysäköintitalon julkisivuun on varsin suuri, n. 29 m, kun vastaava etäisyys Läntisellä Pitkäkadulla on n. 17,5 m, lisäksi pysäköintitalo sijaitsee asuinrakennusten pohjoispuolella. Edellä mainituista syistä pysäköintitalon vesikaton korotuksen n. 45 cm vaikutus asumisviihtyvyyteen ja valoisuuteen on korkeintaan vähäinen. Vastineen mukaan naapuri on ymmärtänyt virheellisesti, että taksiliikennealueelle ajetaan Ratapihankadulta kohdasta, jossa ajoneuvoliittymä on asemakaavassa kielletty. Näin ei ole, taksiliikennealueelle ajetaan Ratapihankadun ja Brahenkadun liittymästä, lainvoimaisessa asemakaavassa esitettyjen likimääräisten tonttiliittymien esittämästä kohdasta. Muistutuksessa väitetystä poiketen Ratapihankadun molemmille puolille on tulossa jalkakäytävät. Jalankulkijan asema alueella paranee, kun asematoimintojen myötä jalankulkijoiden määrä lisääntyy ja Ratapihankadun ratapihanpuoleiselle reunalle rakennetaan jalkakäytävä ja jalankulkuväyliä ja liikenteen ohjausta parannetaan.

Viranomaisluvat ja lausunnot

​Väylävirasto on antanut lausunnon, jossa todetaan, että se puoltaa hanketta, mutta pysäköintilaitoksen ja Logomonsillalle suuntautuvan siltayhteyden jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa tulee kiinnittää huomiota sähköradan läheisyyteen ja sähkörataturvallisuuteen. Esimerkiksi Logomonsillalle suunnitellun siltayhteyden radanpuoleisten ikkunoiden pesu tai rakenteiden korjaustyöt vaatinevat aina sähköradan jännitekatkon radan jännitteellisten osien läheisyydestä johtuen. Mikäli pysäköintilaitoksen rakentamisen tai elinkaaren aikaisia rakennustöitä on lisäksi välttämätöntä tehdä rautatiealueen puolella, on niistä aina sovittava Väyläviraston kanssa ratalain 36 §:n mukaisesti, jolloin töissä noudatetaan kulloinkin voimassa olevia Väyläviraston ohjeita.

Väyläviraston ehdollinen lausunto on huomioitu päätöksessä ehdolla.

​Hakemuksesta pyydettiin myös Aluepelastuslaitoksen lausunto. Pelastusyksiköllä operointi tulee olla mahdollista onnettomuustilanteessa kaava- ja poikkeamislupa-alueella. Rautatiealueen kaksi toisistaan riippumatonta pelastustieyhteyttä ei saa heikentyä ko. hankkeen rakentamisen seurauksena. Sammutusvedestä on laadittu sammutusvesisuunnitelma yhteistyössä alueen kuntien ja vesihuoltolaitosten kanssa, missä on sovittu periaatteet sammutusveden saannista. Sammutusvettä on oltava riittävästi automaattisen sammutuslaitteiston toimintaan ja mahdollisen onnettomuustilanteen pelastuslaitoksen toimenpiteitä varten. Ratapihan ja kemikaaliratapihan toiminnot ja riskit on huomioitava rakennuksen suunnittelussa. Rakennuslupakäsittelyssä on arvioitava rakennuksen palo- ja poistumisturvallisuutta tarkemmin. Pelastuslaitos antaa lausunnon pyydettäessä rakennuslupasuunnitelmiin.

​Koska lausunnossa esille tulevat näkökohdat liittyvät hankkeen jatkosuunnitteluun, tulee Aluepelastuslaitokselta pyytää uusi lausunto rakennuslupavaiheessa. Tämä on huomioitu päätöksen ehtona.

Päätöksen perustelut

​Rakennuspaikka sijaitsee Ratapihankadun varrella Logomonsillan vieressä. Voimassa oleva asemakaava sallii pysäköintilaitoksen rakentamisen paikalle. Pysäköintitalo palvelee Logomoa ja muita lähialueen kiinteistöjä, tulevaisuudessa myös matkakeskusta, sekä tarjoaa liityntäpysäköintimahdollisuuksia juna- ja bussimatkustajille.

Kupittaa – Turku ratahankkeen myötä ratapiha-alueen matkustajalaiturit rakennetaan vuonna 2024 Logomonsillan ja Brahenkadun väliselle alueelle. Kulku matkustajalaitureille tapahtuu ainoastaan Logomonsillan kautta, kunnes matkakeskus valmistuu laiturialueiden toiseen päätyyn tavoitteellisesti vuonna 2029. Väliaikaiset asemapalvelut on tarkoitus toteuttaa Logomonsillan yhteyteen suunnitteilla olevassa pysäköintilaitoksessa.

​Pysäköintilaitoksen ensimmäiseen kerrokseen tullaan sijoittamaan asemapalveluita (aulatilaa, yleiset wc-tilat, VR:n sosiaalitilaa ja liiketilaa). Näitä ei ole erikseen sallittu voimassa olevassa asemakaavassa. Asemapalveluihin liittyen pysäköintilaitoksen suunnitelmissa on huomioitu myös saatto- ja noutoliikenne, autojen ja polkupyörien liityntäpysäköinti, taksien odotuskaistat sekä joukkoliikennejärjestelmään kytkeytymisen mahdollistava linja-autopysäkki.

​Asemakaavan mukainen laskennallinen rakennusoikeus ylittyy, koska rakennuksen alle muodostuu katos, joka lisää hankkeen kerrosalaa. Rakennusjärjestyksen 9 §:n mukaan suuremmat kuin kahdelle autolle tarkoitetut autokatokset lasketaan rakennuspaikan rakennusoikeuteen. Pienemmät kevytrakenteiset ja seiniltään vähintään 30 % avonaiset katokset, joissa aukkojen pinta-ala on vähintään 10 % lattia-alasta, tulkitaan rakennelmiksi eikä niiden alaa lasketa rakennuspaikan rakennusoikeuteen. Määräystä sovelletaan myös muihin avoimiin tiloihin ja katoksiin. Hakijaa on pyydetty lisäämään asemapiirroksesta ilmi käynyt poikkeus asemapiirroksen poikkeuksia koskevaan selostukseen ja perustelemaan sitä. Hakijan mukaan kerrosalan ylitys johtuu rakennettavan rakennuksen alle sijoittuvan, katetun mutta säältä suojaamattoman takseille ja jalankululle varatun ulkotilan laskemisesta kerrosalaan. Taksiliikenne on sijoitettu rakennuksessa toiminnallisesti sopivimmalle paikalle, mikä parantaa asemapalveluiden käytettävyyttä huomattavasti verrattuna ratkaisuun, jossa taksiliikenne sijoitettaisiin rakennuksen ulkopuolelle, jolloin asiakkaiden kulkumatka junalaitureilta takseille vaikeutuisi selvästi. Kerrosalan ylityksen pääasiallinen syy on voimassa olevaan asemakaavaan nähden uusien terminaalitoimintojen ja erityisesti niiden vaatimien liikennetilojen sijoittaminen tontille maantasoon.

​Rakennusala ylittyy osittain, koska pysäköintitalo on sijoitettu 8 metrin etäisyydelle Logomonsillan portaista paloteknisistä syistä. Myös julkissivujen umpinaisuutta koskevasta määräyksestä on poikettu, koska ensimmäiseen kerrokseen tulee avointa liikennöintitilaa ja paloteknisistä syistä. Kaavamääräys julkisivujen umpinaisuudesta perustuu kemikaaliratapihan turvallisuusmääräyksiin. Osana Turku-Kupittaa kaksoisraidehanketta (KUTU) Väylä toteuttaa VAK-järjestelyratapihan Iso-Heikkilän ratapihalle. Uusi kemikaaliratapiha on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2025, jolloin Turun ratapihan nykyiset kemikaaliratapihasta johtuvat rajoitukset poistuvat.

Lisäksi rakennuksen korkeus ylittää asemakaavassa sallitun. Suunnitelmassa rakennuksen korkeusasema on n. +27.45, jonka yläpuolelle sijoittuvat aurinkopaneelit ja niiden tarvitsemat huoltosillat ja turvavarusteet sekä hissien ylätila.

Pysäköintitalon kolmanteen kerrokseen sijoitetaan siltayhteys Logomonsillalle, joka palvelee jalankulkijoita. Pysäköintilaitoksen Logomonsiltaan yhdistävän kävelysiltaa ei ole esitetty asemakaavakartalla määräävänä, mutta kaavaselostuksesta (s. 15) käy ilmi, että kaavanvalmisteluvaiheessa on huomioitu yhteyden tarpeellisuus. Asemakaavassa silta on LPY-1-korttelialueelle osoitettu sijainniltaan ohjeellisena.

​Hakijaa on pyydetty lisäämään asemapiirroksesta ilmi käynyt polkupyöräpysäköintiä koskeva poikkeus asemapiirroksen poikkeuksia koskevaan selostukseen ja perustelemaan sitä. Hakijan mukaan polkupyöräpaikat on sijoitettu ulkoalueille rakennuksen päätyihin kevyen liikenteen tulosuuntien näkökulmasta optimaalisiin paikkoihin. Rakennuksen ensimmäisen kerroksen jalankulkualueet on pyritty rauhoittamaan jalankululle, mitä edesauttaa pyöräpaikoitusalueiden sijoittaminen niin, että pyöräily- ja muun kevyen liikenteen risteämiselle jalankulun sekä auto- ja taksiliikenteen kanssa rakennuksen maantasokerroksessa ei ole tarvetta. Asemakaavassa on edellytetty toteutettavaksi yksi pyöräpysäköintipaikka kutakin 10 autopaikkaa kohti. Kaavamääräyksen mukaan pyöräpysäköintipaikat tulee sijoittaa pysäköintitalon maantasokerrokseen. Suunnitteluratkaisussa esitetään nelinkertainen määrä polkupyöräpaikkoja verrattuna asemakaavaan. Asemakaavan mukainen vaadittu paikkamäärä on 40 pp, toteutetaan tässä vaiheessa 160 pp runkolukittavin telinein.

Kaupungin liikennesuunnittelu puoltaa hakemusta, mutta katsoo, että pihalle sijoitetut pyöräpysäköintipaikat tulee kattaa. Hakija toteuttaa asematoimintojen takia neljä kertaa kaavassa vaaditun määrän polkupyöräpaikkoja runkolukittavin telinein (kaavassa 1pp / 10 ap = 40 pp, suunnitelmassa pyöräpaikkoja n. 160 pp). Liikennejärjestelyjen kokonaisuuden ja toimivuuden näkökulmasta kaikkia pyöräpaikkoja ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa katoksin. Hakijan mukaan ulkoalueiden liikenteellistä toiminnallisuutta kehitetään pidemmälle jatkosuunnittelussa. Näin ollen päätöksen ehdolla edellytetään, että asemakaavan edellyttämä määrä polkupyöräpaikkoja tulee kattaa. Tämän määrän yli toteuttavat polkupyöräpaikat voidaan jättää kattamatta. Sekä kaupunkisuunnittelu että liikennesuunnittelu edellyttävät, että suunnitelma ei saa haitata tulevan matkakeskuksen järjestelyjä. Rakennuslupavaiheessa tulee varmistaa, että tulevaisuudessa matkakeskuksen mahdollisesti vaatiman ajorampin sijoittaminen pysäköintirakennuksen itäpäähän esitettyjen pyöräpaikkojen ja puurivin paikalle on mahdollista.

​Liikennesuunnittelun kanta on huomioitu päätöksessä ehdolla. Samoin Väyläviraston ja Varha/ Aluepelastuslaitoksen lausunnot.

Edellä esitetyn perusteella hakemuksen mukaiseen poikkeamiseen on erityinen syy eikä poikkeaminen aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueen käytön muulle järjestämiselle. Rakentaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteitten saavuttamista eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteitten saavuttamista eikä johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia. (MRL 171 §).

Liite 1​Asemapiirros 29.3.2023 (revisio 14.6.2023)

Oheismateriaali 1​Sijaintikartta

Oheismateriaali 2​Paloturvallisuusselvitys

Oheismateriaali 3​Kooste naapurien kuulemisesta ja vastineet naapurien muistutuksiin

Oheismateriaali 4​Väyläviraston lausunto 17.5.2023

Oheismateriaali 5​Varha Aluepelastuslaitoksen lausunto

Oheismateriaali 6​Havainnekuvat​

Karttalinkki

​Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

Ehdotus​Kaupunkiympäristölautakunta päättää myöntää seuraavilla ehdoilla hakemuksen ja 29.3.2023 päivätyn asemapiirroksen revisio 14.6.2023 mukaiset poikkeukset:

- Asemakaavan edellyttämät polkupyöräpaikat tulee kattaa, jos ne sijoitetaan pihalle.

- Suunnitelma ei saa haitata tulevan matkakeskuksen järjestelyjä. Rakennuslupavaiheessa tulee varmistaa, että tulevaisuudessa matkakeskuksen mahdollisesti vaatiman ajorampin sijoittaminen pysäköintirakennuksen itäpäähän esitettyjen pyöräpaikkojen ja puurivin paikalle on mahdollista.

- Katolle tulevat tekniset laitteet (mm. huoltosillat, turvalaitteet ja hissin ylätila) tulee toteuttaa hallitusti.

- Pysäköintilaitoksen ja Logomonsillalle suuntautuvan siltayhteyden jatkosuunnittelussa ja toteutuksessa tulee kiinnittää huomiota sähköradan läheisyyteen ja sähkörataturvallisuuteen.

- Rakennuslupavaiheessa tulee pyytää Aluepelastuslaitoksen lausunto.

Samalla päätetään, että hakijalta peritään poikkeamispäätöksen johdosta rakennusvalvontataksan 3.1 §:n mukaisesti 1150 euroa.

Päätöksen voimassaolo

Poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisesta lukien. Vastaavaa rakennuslupaa tulee hakea tämän ajan kuluessa.

Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAsunto Oy Turun Läntinenkatu 15
tiedAsunto Oy Turun Ratapihankatu 16
aoRakennusliike Lapti Oy
tiedTyöväen Asunto Oy Riento
tiedVarsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
tpvKaupunkiympäristö, kaavoitus keskusta-alue
tpvKonsernihallinto, talouspalvelut, myynnistä suoritukseen
tiedRakennus- ja lupalautakunta
tpvXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Kylk § 240
Liite 1:Asemapiirros 29.3.2023 (revisio 14.6.2023)