Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja16412.06.2023 

12153-2022 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Hämeenkatu 30

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Katja Tyni-Kylliö 7.6.2023:

Kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Hämeenkatu 30. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja.

Esiselvitys laaditaan kaikista yksityisen maanomistajan kaava-aloitteista ja niistä kaupungin omaan aloitteeseen perustuvista hankkeista, joista ei ole erillistä toimielinpäätöstä. Esiselvityksessä arvioidaan alustavasti hankkeen tarvetta ja toteutusedellytyksiä.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.​ Alustavan kaavaluokituksen mukaan kaava valmistellaan L-luokan kaavana.

Esiselvityksestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1​Esiselvitys Hämeenkatu 30​

Päätös​Päätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Hämeenkatu 30 sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoAsunto Oy Turun Hämeenkatu 30
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 164
Liite 1:Esiselvitys Hämeenkatu 30