Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta21106.06.20236

10260-2022 (02 08 00)

Palomäenkadun, Kaarnatien, Uudenpellonkadun. Kulmalankadun ja Kauselantien väli Karjakuja-Kotimäenkatu katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat (Nummi)

Tiivistelmä:

Nummen kaupunginosassa sijaitsevat sorakadut Palomäenkatu, Kaarnatie, Uudenpellonkatu, Kulmalankatu ja osa Kauselantietä esitetään asfaltoitavaksi. Kaduista on laadittu uudet katusuunnitelmat.

Kylk § 211

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, kaupunkirakentaminen, kaupunkiympäristön toteutussuunnittelu, suunnitteluinsinööri Anu Kinnari ja kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, liikennesuunnitteluinsinööri Eero Paavola 30.5.2023:

Suunnittelu perustuu kunnossapidon esitykseen sorapäällysteisten katujen muuttamisesta asfalttipäällysteiseksi. Taustalla on katujen liikennöitävässä kunnossa pitämisen kustannusten alentaminen sekä katujen pintavesien hallinnan varmistaminen. Lisäksi tavoitteena on ollut järjestää kaduille nykyistä enemmän lumitilaa pienentämällä liikkumiseen ja autojen pysäköintiin osoitettua tilaa. Tämä on ollut tavoitteena kaikissa vastaavissa sorakatujen parantamishankkeissa, joita on loppuun saatettu tai parasta aikaa käynnissä kaupunginlaajuisesti useita.​

Suunnittelutyössä Nummen sorakaduilla lähtökohtien arvioinnissa ei ole noussut esiin ongelmia katujen liikkumisen turvallisuudessa tai toimivuudessa. Tilanne on ollut vastaavanlainen kaikissa muissakin kaupungin sorakatujen parantamishankkeissa, koska sorakadut ovat lähes yksinomaan pientalovaltaisten alueiden tonteille kulkemista palvelevia katuja.

Palomäenkatu on noin 375 metriä pitkä katu. Katu on sorapintainen tontille 13 saakka, mistä eteenpäin katu on asfaltoitu ja kadun molemmissa reunoissa on reunakivet. Sorapintaisen osuuden leveys on noin 5,00 metriä ja asfaltoiden osuuden 6,00 metriä.

Kaarnatie on noin 110 metriä pitkä sorapintainen katu, jonka leveys vaihtelee 4,60 – 7,40 metrin välillä.

Uudenpellonkatu on noin 600 metriä pitkä sorapintainen katu, jonka leveys vaihtelee 5,50 – 6,50 metrin välillä.

Kulmalankatu on noin 100 metriä pitkä sorapintainen katu, jonka leveys vaihtelee 5,50 – 7,85 metrin välillä.

Kauselantie välillä Karjakuja – Kotimäenkatu on noin 210 metriä pitkä sorapintainen katu, jonka leveys vaihtelee 5,40 – 6,00 metrin välillä. Kauselantie välillä Kotimäenkatu – Savustamonkatu on asfaltoitu. Kauselantien alussa, Karjakujan ja Kulmalankadun välissä, kadun länsireunassa on sorapintainen levennys, jota käytetään pysäköimiseen. Samoin Kauselantien tontin 12 pohjoisreunassa on levennys kadunvarsi pysäköimiseen.

Suunnitelma

​Suunniteltavat kadut sijoittuvat asemakaavan mukaiselle katualueelle. Katujen korkeusasema on suunniteltu siten, että nykyiset tonttiliittymät ovat sovitettavissa suunniteltuun katuun. Suunnittelu alueella olevat katuvalaisimet ovat uusia, ja ne pyritään säilyttämään nykyisellään.

Palomäenkatu

​Palomäenkatu on suunniteltu asfaltoitavaksi koko pituudeltaan. Ajoradan leveydeksi on suunniteltu 5,50 metriä tontin 11 edustalle saakka, josta ajorata kapenee 4,50 metriin ja tontin 13 etukulmasta katu levenee 6,00 metriin. Koko kadun pituudelle on suunniteltu kadun reunoihin molemmin puolin reunakivi, jonka korkeus on 8 cm.

​Palomäenkadun ja Kotimäenkadun risteykseen on suunniteltu Palomäenkadun poikki menevä reunakivi, jonka korkeus on 6 cm, jotta Kotimäenkadun suuntainen jalkakäytävä jatkuu korotettuna (ylijatkettuna) Palomäenkadun risteyksen poikki.

​Palomäenkadulle on suunniteltu pysäköintikielto kadun molemmille puolille osuudelle, jossa kadun leveys on 4,50 metriä (tontin numero 12 edustalle). Tontin numero 12 pohjoiskulmasta Kotimäenkadulle saakka on suunniteltu pysäköintikielto molemmille puolille katua vuoroviikoin.

Kaarnatie

​Kaarnatie on suunniteltu asfaltoitavaksi koko pituudeltaan. Ajoradan leveydeksi on suunniteltu 5,50 metriä ja kadun molempiin reunoihin asennetaan reunakivi, jonka korkeus on 8 cm.

​Kaarnatien ja Vanhan Hämeentien risteykseen on suunniteltu Kaarnatien poikki menevä reunakivi, jonka korkeus on 6 cm, jotta Vanhan Hämeentien suuntainen jalkakäytävä ja pyörätie jatkuvat korotettuna (ylijatkettuna) Kaarnatien risteyksen poikki.

​Kaarnatielle on suunniteltu pysäköintikielto molemmille puolille katua Vanhan Hämeentien ja Palomäenkadun väliselle osuudelle, loppuosalla katua on suunniteltu pysäköintikielto molemmille puolille katua vuoroviikoin.

Uudenpellonkatu

​Uudenpellonkatu on suunniteltu asfaltoitavaksi koko pituudeltaan. Ajoradan leveydeksi on suunniteltu 5,50 metriä koko kadun osuudelle, pois lukien katuun suunniteltu kavennus tonttien 5 ja 6 kohdalla, jossa kadun leveys on 4,00 metriä. Koko kadun pituudelle on suunniteltu kadun reunoihin molemmin puolin reunakivi, jonka korkeus on 8 cm.

​Uudenpellonkadun ja Kotimäenkadun risteykseen on suunniteltu Uudenpellonkadun poikki menevä reunakivi, jonka korkeus on 6 cm, jotta Kotimäenkadun suuntainen jalkakäytävä jatkuu korotettuna (ylijatkettuna) Uudenpellonkadun risteyksen poikki.

​Uudenpellonkadulle on suunniteltu pysäköintikielto tonttien 5 ja 6 edustalla olevan kavennuksen kohdalle.

Kulmalankatu

​Kulmalankatu on suunniteltu asfaltoitavaksi koko pituudeltaan. Ajoradan leveydeksi on suunniteltu 5,50 metriä koko kadun osuudelle. Koko kadun pituudelle on suunniteltu kadun reunoihin molemmin puolin reunakivi, jonka korkeus on 8 cm.

Kauselantie väli Karjakuja - Kotimäenkatu

​Kauselantie väli Karjakuja - Kotimäenkatu on suunniteltu asfaltoitavaksi koko pituudeltaan. Ajoradan leveydeksi on suunniteltu Karjakujan ja Kulmalankadun väliselle osuudelle 7,00 – 5,50 metriä leveäksi, kaventuen Kulmalankatua kohden. Kulmalankadun ja Kotimäenkadun välinen osuus on suunniteltu 5,00 metriä leveäksi.

​Karjakujan ja Kulmalankadun väliin, kadun länsipuolelle, on suunniteltu pysäköintimerkillä esitettyjä pysäköintipaikkoja. Samoin tontin numero 12 pohjoisreunaan on suunniteltu 2 metrin levennys pysäköintiä varten, siten että kadun asfaltti liittyy tontin 12 ja katualueen rajalla olevaan nykyiseen reunatukeen.

​Kauselantien alkuun on suunniteltu molemmin puolin katua reunatuki, jonka korkeus on 8 cm, siten että reunakivi kiertää kadun länsireunassa merkittyjen pysäköintipaikkojen takareunaa pitkin liittyen Kulmalankadun reunakiveen ja kadun itäreunassa reunakivi loppuu ennen tontin 12 liittymää. Reunakivi jatkuu Kauselantien itäreunassa tontin 12 edustalle suunnitellun levennyksen jälkeen, Kotimäenkadulle saakka.

​Kauselantie ja Kotimäenkadun risteykseen on suunniteltu Kauselantien poikki menevä reunakivi, jonka korkeus on 6 cm, jotta Kotimäenkadun suuntainen jalkakäytävä jatkuu korotettuna (ylijatkettuna) Kauselantie risteyksen poikki.

​Kauselantielle on suunniteltu pysäköintikielto kadun itäreunaan Karjakujan ja Kulmalankadun väliselle osuudelle.

​Kauselantien ja Karjakujan risteyksen luoteispuolelle jäävälle viheralueella säilytetään kaikki nykyiset pensasaidat, istutukset ja puut. Koko alueen nurmikko uusitaan, keskellä aluetta olevaan pensas- ja puuryhmään lisätään uusia pensaita ja uusi puu. Tontin numero 36 reunaa pitkin menevä polku uusitaan kivituhka pintauksella.

Kustannukset

​Palomäenkadun parantamisen rakennusosatasoinen kustannusarvio on 205 000 euroa, Kaarnatien 67 000 euroa, Uudenpellonkadun 310​ 000 euroa, Kulmalankadun 55​ 000 euroa ja Kauselantie väli Karjakuja-Kotimäenkatu 121​ 000 euroa (alv 0 %). Kustannusarvioissa käytetty maanrakennuskustannusindeksin pisteluku on 129,2 (2015=100, tammikuu 2023). Kustannusarviot sisältävät infran tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen mukaisesti 15 % hankevarauksen. Infran tarveselvitys ja hankesuunnitteluohjeen mukaisesti yksittäisenä perusinvestointina kaikkien yllä mainittujen katu hankkeiden kustannukset jäävät kaupunkiympäristöjohtajan hyväksyttäväksi.

Kuuleminen

​Palomäenkadun, Kaarnatien, Uudenpellonkadun. Kulmalankadun ja Kauselantien väli Karjakuja-Kotimäenkatu katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat ovat olleet nähtävillä 2.5.- 16.5.2023 välisenä aikana. Nähtävillä olon aikana Uudenpellonkadun ja Palomäenkadun suunnitelmiin saapui neljä muistutusta. Nähtävillä olon jälkeen saapui myös kaksi kannanottoa.

Muistutus 1

Vastine muistutukseen 1

​Valmistuneissa tai käynnissä olevissa sorakatujen asfaltointihankkeissa lähtökohtien arvioinnissa ei ole noussut esiin ongelmia katujen liikkumisen turvallisuudessa, koska sorakadut ovat lähes yksinomaan pientalovaltaisten alueiden tonteille kulkemista palvelevia katuja. Myös Nummen katuverkko on autoliikenteen osalta paikallista liikkumista palveleva päättyvä verkosto. Vallitseva linjaus tällaisten katujen kohdalla on kaupunginlaajuisesti se, ettei niihin rakenneta hidasteita.

Lapsista varoittavaa merkkiä käytetään paikoissa, joissa lasten liikkuminen tai oleilu kadulla vaikuttaa ympäristöön suhteutettuna epätavanomaiselta tai että vilkkaan kadun poikki kulkee lasten omaehtoinen reitti esimerkiksi kouluun tai harrastuksiin. Asuntokaduilla lasten liikkuminen tai oleilu kadulla on perusolettama.

Suunnittelussa oleva katuverkko on jäsennelty varsin onnistuneesti estääkseen täysin läpiajon. Sisäiselle jäsentelylle eli vielä nykyistäkin pienempien liikennesolujen muodostamiselle ei ole perusteita.

​Muistutuksessa säilytettäväksi esitetty mänty suojataan rakentamissuunnitelmassa.

Muistutus 2

Vastine muistutukseen 2

Turvallisuus ja toimivuus eivät edellytä paikallista pysäköinnin säätelyä 5,5 metrin levyisellä ajoradalla pientaloaluilla.

Muistutus 3

Palomäenkatu26a:n kohdalle esitetään koko kiinteistörajan osuudelle pysäköintikielto.

Vastine muistutukseen 3

Turvallisuus ja toimivuus eivät edellytä paikallista pysäköinnin säätelyä 5,5 metrin levyisellä ajoradalla pientaloaluilla.

Muistutus 4

Vastine muistutukseen 4

​Uudenpellonkadun katusuunnitelma on päivitetty nähtävillä olon jälkeen, tonttiliittymä on siirretty oikeaan paikkaan. Liittymän kohdalla olevaa reunakiveä ei voi jättää pois kadun hulevesien ohjaavuuden vuoksi. Rakennussuunnitelma vaiheessa otetaan huomioon kiinteistön asfaltoitu piha ja reunakiven korkeusasema suunnitellaan siihen sopivaksi ja tarvittaessa korkeusasema käydään tarkistamassa rakennussuunnitelma vaiheessa.

Reuna-alue nurmetetaan, olevat puut ja pensaat säilytetään. Reuna-alueen kunnossapito jää kiinteistöjen omistajille perustuen siihen, että reuna-alue jää alle 3 metriä leveäksi koko kadun mitalla tällöin kunnossapito kuuluu kiinteistöille.

Kannanotto 26.4.2023

Vastine kannanottoon

​Uudenpellonkatu, Palomäenkatu, Kaarnatie ja Kauselantien liittyvät katuihin, joissa on jalankulkuväylä liittyvän suunnitellun kadun puolella. Jalankulun ylijatkettu ratkaisu risteysalueella lisää jalankulkijan turvallisuutta. Tämä ratkaisu on otettu yleisesti käyttöön Turussa vastaavien risteysalueiden suunnittelussa. Ylijatkettu jalankulku ei ole haitta kunnossapidolle eikä juurikaan lisää rakentamisen kustannuksia. Puu on katualueenrajalla eli se on kaupungin omaisuutta. Katusuunnitelma on päivitetty nähtävillä olon jälkeen, puu on merkitty kaadettavaksi.

Kannanotto 22.5.2023

Vastine kannanottoon

​Turvallisuus ja toimivuus eivät edellytä paikallista pysäköinnin säätelyä 5,5 metrin levyisellä ajoradalla pientaloaluilla. 5,5 metrinen kadun poikkileikkaus on riittävä, jossa mahtuu henkilöauto ja kuorma-auto/huoltoajoneuvo esim. roska-auto kohtaamaan ongelmitta ja vaikka henkilöauto olisi pysäköitynä kadun reunakiven viereen kuorma-auto/huoltoajoneuvot pääsevät ohitse ongelmitta. Tähän liittyen on oheismateriaalina 7 havainnekuva 5,5 metriä leveästä Uudenpellonkadun poikkileikkauksesta, jossa on esitetty henkilöauton ja kuorma-auton kohtaamistilanne.

Suunnitelmassa kadunpinta ei nouse nykyisestään päinvastoin tullaan paikoin alemmas. Suunnitelmassa on erityisesti kiinnitetty huomiota kadun pintavesien kulkuun. Kadun pinnan kallistukset on suunniteltu siten, että vedet ohjautuvat kadun kaltevuuksien ja reunakivien avulla suunniteltuihin pintavesikaivoihin.

Liite 1Palomäenkatu katusuunnitelma K5324 012 pvm. 29.5.2023

Liite 2Kaarnatie katusuunnitelma K5291 010 pvm. 29.5.2023

Liite 3Uudenpellonkatu katusuunnitelma K5318 016 pvm. 29.5.2023

Liite 4Kulmalankatu katusuunnitelma K5785 006 pvm. 29.5.2023

Liite 5Kauselantie väli Karjakuja-Kotimäenkatu katusuunnitelma K6596 005 pvm. 29.5.2023

Liite 6Kaarnatie, Palomäenkatu, Uudenpellonkatu. Kulmalankatu ja Kauselantie liikenteenohjaussuunnitelma L5318 017 pvm. 28.4.2023

Oheismateriaali 1Muistutus 1

Oheismateriaali 2Muistutus 2

Oheismateriaali 3Muistutus 3

Oheismateriaali 4Muistutus 4

Oheismateriaali 5Kannanotto 26.4.2023

Oheismateriaali 6Kannanotto 22.5.2023

Oheismateriaali 7Havainnekuva Uudenpellonkatu katupoikkileikkaus

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

Ehdotus​Kaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteissä 1 – 6 esitetyt katu- ja liikenteenohjaussuunnitelmat.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedAsunto-osakeyhtiö Peltomäki N:o 4
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkirakentaminen
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön aluerakennuttaminen
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön rakennuttaminen
tpvKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön toteutussuunnittelu


Liitteet:

Kylk § 211
Liite 1:Palomäenkatu katusuunnitelma K5324 012 pvm. 29.5.2023
Liite 2:Kaarnatie katusuunnitelma K5291 010 pvm. 29.5.2023
Liite 3:Uudenpellonkatu katusuunnitelma K5318 016 pvm. 29.5.2023
Liite 4:Kulmalankatu katusuunnitelma K5785 006 pvm. 29.5.2023
Liite 5:Kauselantie väli Karjakuja-Kotimäenkatu katusuunnitelma K6596 005 pvm. 29.5.2023
Liite 6:Kaarnatie, Palomäenkatu, Uudenpellonkatu. Kulmalankatu ja Kauselantie liikenteenohjaussuunnitelma L5318 017 pvm. 28.4.2023