Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja37219.12.2022 

11510-2022 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Aurakatu 8

​Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Sanna Lahti 15.12.2022:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta osoitteeseen Aurakatu 8. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt KOY Kop Kolmio. Kaavahankkeella tavoitellaan KOP-Kolmio toimisto- ja liikerakennuskompleksin kehittämistä siten, että se yhdistyy luontevaksi osaksi Kauppahallin korttelia, korttelin sisäisiä reittejä sekä elävöittää KOP-Kolmion ja Kauppahallin välissä olevaa kujannetta. Toimistotilojen kaavoittaminen torin välittömään läheisyyteen tuo keskustaan työpaikkoja sekä tukee keskustan kaupallisia toimintoja. Hanke on keskustan kehittämistavoitteiden mukainen.

​Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1​Esiselvitys Aurakatu 8

Päätös​Päätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Aurakatu 8 sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

​Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

​Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoKiinteistö Oy KOP-KOLMIO
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 372
Liite 1:Esiselvitys Aurakatu 8