Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön rakennuttaminen 
Infran rakennuttamispäällikkö21309.12.2022 

14041-2018 (02 08 00)

Aurakadun päällystys välillä Yliopistonkatu - Eerikinkatu, puitesopimukseen perustuva hankinta

Projektijohtaja Janne Laine 9.12.2022:

Turun uusi Kauppatori hankkeen yhteydessä on saneerattu toria ympäröiviä katualueita. Aurakatu torin kohdalla on ollut pitkään avoinna liittyen kadunalaisten tilojen toteutuslaajuuteen. Katuosuudella on ollut avoimia Turun toriparkin rakennuskaivantoja vuoden 2018 syksystä alkaen ja loput kaivannot on täytetty lokakuussa 2022 kun Skanska on toteuttanut toriparkin väliaikaisiin kunnallisteknisten linjojen siirtojärjestelyihin liittyen lopulliset vesijohtolinja Thalian edustalla. Vuoden 2022 aikana on myös toteutettu yhdystunneli Toriparkin ja Kultatalon välillä. Edellä mainituista töistä aiheutuen on ollut haasteellista muodostaa kadunrakennustöiden osalta urakkakokonaisuutta ko. katualueelle. Katualueen töitä onkin tehty osana jo kilpailutettuja urakkakokonaisuuksia ja olemassa olevia puitesopimuksia.

Aurakadun päällystystyö on tilattu Peab Industri Oy:ltä perustuen päällystystöiden puitesopimukseen (Haloj 7.3.2019 § 18, 14041-2018). Päällystys on toteutettu samanaikaisesti, kun kadun kiveystöitä on tehty, joka on aiheuttanut osaltaan haastetta töiden aikataulullisesta yhteensovittamisesta. Peab:n urakoidessa myös kiveystöitä on töiden yhteensovittaminen ollut yhden ja saman toimijan hallinnassa.

Peab Industri Oy on toimittanut loppumittauspöytäkirjan tehdystä päällysteistä. Laskelman mukaisesti päällystyksen kokonaiskustannus on yhteensä 61.455,13 € (alv 0%).

Liite 1​Loppumittauspöytäkirja​

Infran rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää:

Päätös​Päätin tilata Aurakadun päällystystyön torin kohdalla loppumittauspöytäkirjan mukaisesti Peab Industri Oy:ltä siten, että työn kokonaishinta on 61.455,13 € (alv 0%).

Jukka Mäenpää

infran rakennuttamispäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoPeab Industri Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypakyra § 213
Liite 1:Loppumittauspöytäkirja