Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta44022.11.20224

11533-2022 (10 03 01)

Samppalinnanpuiston yleisen alueen suunnitelma (kaupunginosa III)

Tiivistelmä:

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään hyväksyttäväksi Samppalinnanpuiston yleisen alueen suunnitelma. Suunnitelmassa on esitetty ns. Hämähäkkitontin Itäisen Rantakadun ja Volter Kilven kadun puoleisiin kallioleikkauksiin kalliopultitus ja suojaverkotus kallioseinämästä irtoavien lohkareiden vuoksi. Alueella oleva "Network" taideteos poistetaan katukuvasta ja korvaavaksi osoitetaan tilavaraus kaupunkitaiteelle.

Kylk § 440

Kaupunkiympäristö, infran suunnittelupäällikkö Kari Linnakoski ja suunnitteluinsinööri Mika Laine 16.11.2022:

Yleistä

Kaupunkiympäristön toteutussuunnittelu on teettänyt Samppalinnanpuiston yleisen alueen suunnitelman liittyen ns. Hämähäkkitontin kallioleikkausten lujittamiseen. Samppalinnanpuiston asemaakaava on tullut voimaan 27.5.1959.

Suunnittelualueella havaittiin keväällä 2022 kallioleikkauksista pudonneita lohkareita. Toteutussuunnittelu käynnisti alueella tarpeellisen tutkimustoiminnan, jonka edetessä havaittiin liuskemaisten kallioleikkausten olevan osittain erittäin heikossa kunnossa.

Suunnitelmaratkaisut parantavat alueen yleistä turvallisuutta. Suunnittelussa on erityisesti pyritty ottamaan huomioon alueen keskeinen kaupunkikuvallinen sijainti. Tekniset suunnitelmaratkaisut sallivat tarvittaessa alueen muuntautumisen. Esitetyllä suunnitelmaratkaisulla on pyritty säilyttämään alueen erityispiirteitä mahdollisimman paljon kuitenkin siten, että alueen yleinen turvallisuus tulee varmistettua.

Suunnitelma

Suunniteltu kallioverkotus sijoittuu Volter Kilven kadun ja Itäisen Rantakadun risteysalueen avoimiin kallioleikkauksiin sekä kallioluolan ympäröintiin. Verkotettava katuosuus on vaakatasossa noin 140 metriä pitkä. Ns. Hämähäkkitontin päädyn (koillisen ilmansuunnan) kallioseinämälle asennetaan ainoastaan kalliopultteja. Luolan katto pultitetaan ja ruiskubetonoidaan harmaalla betonilla. Kallioseinämillä olevat betonitukimuurit ja ”Network” taideteos poistetaan. Kallioverkon ja kalliopulttien tekninen suunniteltu käyttöikä on 100 vuotta.

Ankkuroivat kalliopultit porataan kallioon noin kuuden metrin syvyyteen. Verkon kiinnityspultit porataan 60 sentin syvyyteen. Ankkuripultit pitävät kallioliuskeet yhdessä ja lujittavat kallion yhtenäiseksi kappaleeksi. Verkon kiinnityspultit kiinnittävät kallioverkon kivipintaa vasten, jolloin pienemmät mahdollisesti irtoavat kappaleet putoavat hallitusti verkon sisäpintaa pitkin maahan. Verkon rakennemateriaali on kuumasinkitty teräs. Teräsverkon silmäkoko on 80mm x 100mm, verkko on punottu kuusikulmaiseen muotoon. Teräslangan paksuun on 3 millimetriä.

Kallioseinämässä oleva, määräaikaiseksi tarkoitettu Network –taideteos on poistettava luolan ruiskubetonoinnin ajaksi. Taideteoson palmikoitu polyesteriköysistä käsityönä ja sen korjaaminen edellyttää saman tekniikan käyttöä, jotta teos saataisiin entisenlaiseksi uudelleen ripustettaessa.

Taiteilija ei ole antanut lupaa kiinnittää ”Network” -teosta takaisin, jos kallio verkotetaan. Teos ei todennäköisesti edes kestä väliaikaista poistamista, se on tehty polyesterisestä muoviköydestä. Muoviköysi on ollut yli 20 vuotta UV-säteilyn alaisena ulkotiloissa.

Museokeskuksen näkökulmasta määräaikaisen teoksen uudelleenvalmistus ei ole perusteltua, mutta sitä ei suoranaisesti vastusteta. Suunnitelmassa teos on esitetty poistettavaksi.

Muuttuvalle kaupunkitaiteelle on varattu kahdeksan metriä korkea ja kymmenen metriä leveä tila. Kaupunkitaiteen ripustus suunnitellaan tapauskohtaisesti suunniteltuihin ankkuripultteihin.

Nähtävilläolo

Suunnitelma oli nähtävillä 10.10. – 24.10.2022. Suunnitelmasta ei jätetty muistutuksia.

Kustannukset

Hyväksyttäväksi esitettyjen suunnitelmien toteuttamisen kustannusarvio on 745.800 euroa (alv 0. Kustannusarviossa käytetty maanrakennuskustannusindeksin pisteluku on 128,1 (2015=100, syyskuu 2022) %). Kustannusarvio on rakennusosalaskentaan perustuva ja sisältää hankevarauksen 25 %. Kustannusarvio on hyväksytty hankekortin hyväksymisen yhteydessä (kaupunkiympäristöjohtajan päätöspöytäkirja 14.11.2022 § 349)

Liite 1Samppalinnanpuiston yleisen alueen suunnitelma W 6501 037 pvm. 3.10.2022

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä Samppalinnanpuiston yleisen alueen suunnitelman liitteen 1 mukaisesti.

PäätösAsia pantiin pöydälle Toivarin Muurisen kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.


Liitteet:

Kylk § 440
Liite 1:Samppalinnanpuiston yleisen alueen suunnitelma W 6501 037 pvm. 3.10.2022