Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja34014.11.2022 

9849-2018 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Sepänkatu 7

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Katja Tyni-Kylliö 2.11.2022:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Sepänkatu 7. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Kaavahankkeella tavoitellaan lisärakentamista tontille.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Sepänkatu 7

Liite 2Asemakaava-aloite liitteineen pvm 28.8.2018

Liite 3Tontinkäyttösuunnitelma pvm 31.8.2022

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Sepänkatu 7 aikataulutetaan kaavoitusohjelmassa.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoAsunto-osakeyhtiö Sepänkulma
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 340
Liite 1:Esiselvitys Sepänkatu 7
Liite 2:Asemakaava-aloite liitteineen pvm 28.8.2018
Liite 3:Tontinkäyttösuunnitelma pvm 31.8.2022