Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta39625.10.202216

11383-2022 (14.04, 00 01 02, 10 03 02, 09 06 00)

Ulkovalaistuksen energiasäästötoimenpiteet

Tiivistelmä:

Kaupunkiympäristölautakunnalle esitetään ulkovalaistuksen polttoajan supistamista päivässä 0,5 tunnilla 15. marraskuuta 2022 lähtien. Toimenpiteellä saavutetaan 5 % energiansäästö turvallisuutta merkittävästi heikentämättä.

Kylk § 396

Kaupunkiympäristön kunnossapito, käyttöpäällikkö Olli Tirroniemi 12.10.2022:

Käsitellessään tilannekatsausta energiakriisiin ja välittömästi toimeenpantavia energiansäästötoimia kaupunginhallitus päätti 3.10.2022 § 413, että kaupunkiympäristön kunnossapidossa energiansäästötoimet kohdistetaan ulkovalaistukseen, jossa tavoitellaan EU:n edellyttämää 5 % energiansäästöä. Periaatteena on, että energiansäästötoimet kohdistetaan ajankohtiin, joissa energiankulutus on suurimmillaan, ja joissa säästötoimenpiteillä ei heikennetä merkittävästi turvallisuutta ja energiansäästöä ei kohdisteta toiminnan kannalta välttämättömiin toimenpiteisiin.

Turussa ulkovalaistuksen polttoaika on vuodessa noin 3600 tuntia ja koko-naissähkönkulutus on ollut vuosittain noin 10 500 MWh. Sähkötehoa kuluu valaistuksen paloaikana joka tunti keskimäärin 2900 kilowattia (kW).

Ajallisesti 5 prosenttia 3600 tunnista (h) on 180 tuntia (h). Tehollinen 5 pro-sentin säästö 10 500 000 kilowattitunnista (kWh) on 525 000 kilowattituntia (kWh). Jos vuoden aikana, jokaisena päivänä, valaistuksen polttoaikaa supis-tetaan puolella tunnilla, saavutetaan tarvittava 5 % säästö.

Kaupunkiympäristön kunnossapidon vastuualue esittää 5 % energiansäästö-toimenpiteenä, että ulkovalaistuksen polttoaikaa supistetaan päivässä 0,5 tuntia (h). Käytännössä valaistus säädetään syttymään noin 15 min myöhemmin kuin nykyisin ja sammumaan noin 15 min aiemmin kuin nykyisin.

Rahallinen säästö 5 prosentin tehollisesta säästöstä on vaikea laskea etukäteen, koska kilowattituntihinta vaihtelee uuden sähkömyyntisopimuksen mukaisesti kuukausittain.

Valaistuksen polttoajan säätö on helppo toteuttaa. Säätö vaatii ohjausjärjes-telmään pienen ohjelmointityön. Polttoajan supistamisella puolella tunnilla päivässä ei heikennetä merkittävästi turvallisuutta.

Säästötoimenpiteet on mahdollista ottaa käyttöön 15. marraskuuta 2022 al-kaen.

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä 5 % energiansäästötoimenpiteenä, että ulkovalaistuksen polttoaikaa supistetaan päivässä 0,5 tuntia (h). Valaistus säädetään syttymään noin 15 min myöhemmin kuin nykyisin ja sammumaan noin 15 min aiemmin kuin nykyisin. Säästötoimenpiteet otetaan käyttöön 15. marraskuuta 2022 alkaen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Kokouksessa asiaa oli selvittämässä infran kunnossapitopäällikkö Mari Helin.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön kunnossapito