Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja27801.09.2022 

7789-2022 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Tervahovinkatu 12b

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Katja Tyni-Kylliö 30.8.2022:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Tervahovinkatu 12b. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Kaavahankkeella tavoitellaan lisärakentamista tontille.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Tervahovinkatu 12b

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Tervahovinkatu 12b aikataulutetaan kaavoitusohjelmassa.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoAsunto Oy Tervahovinkatu 12
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 278
Liite 1:Esiselvitys Tervahovinkatu 12b