Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta28716.08.202214

2210-2022 (03 06 02)

Oikaisuvaatimus koskien kaupunkiympäristöjohtajan päätöstä 31.3.2022 § 102

Tiivistelmä:

Turun kaupungille on tehty oikaisuvaatimus kaupunkiympäristöjohtajan päätöksestä 31.3.2022 § 102, jolla kaupungille autovahingosta esitetty korvausvaatimus on hylätty kokonaisuudessaan. Oikaisuvaatimuksella vaaditaan kyseisen kaupunkiympäristöjohtajan päätöksen muuttamista siten, että kaupunki suorittaisi asiassa vahingonkorvausta auton korjauskuluista (1.580,26 euroa) ja polttoainekustannuksista (10,00 euroa) yhteensä 1.590,26 euroa. Konsernihallinnon lakipalvelut katsoo, että oikaisuvaatimus olisi perusteltua hylätä kokonaisuudessaan.

Kylk § 287

Konsernihallinnon lakipalvelut, lakimies Jukka Jyrkinen 27.6.2022:

Oikaisuvaatimuksen tekijä (jälj. myös korvauksenhakija) on vaatinut 17.2.2022 Turun kaupungille lähettämällään korvausvaatimuksella kaupungilta vahingonkorvausta autonsa vahingoittumisesta 6.2.2022 klo 19.55 Turussa Linnankatu 2-3 kohdalla uuden pääkirjaston ulkopuolella. Korvauksenhakija on ilmoituksensa mukaan ollut peruuttamassa autoa taskuparkkiin, jolloin auto oli osunut liikennemerkin kiinnitystolppaan, joka oli mennyt takapuskuria vääntäen puskurin alle ja oli jumittanut auton siihen paikkaan niin, että auto on täytynyt poistaa paikalta hinausautolla enempien vahinkojen välttämiseksi. Kiinnitystolppa ei ollut näkynyt peruutettaessa ja itse liikennemerkki oli ollut maassa irrotettuna. Korvauksenhakijalla on autolleen vapaaehtoinen kaskovakuutus Pohjola Vakuutuksessa, joka on ilmoittanut korvaavansa vahingot, paitsi, että vakuutuksenottajan vastuulle jää 200,00 euron omavastuu vahingoista. Lisäksi kaskovakuutuksen käyttäminen aiheuttaa korvauksenhakijalle 85,00 euroa bonusmenetystä vakuutusmaksuissa. Korvauksenhakija on vaatinut kaupungilta autonsa korjauskustannuksia, jotka Autoklinikka Raision 7.2.2022 tulostaman korjauskustannuslaskelman mukaan ovat 1.580,26 euroa (sis. alv. 24 %). Lisäksi korvauksenhakija on vaatinut kaupungilta 10,00 euroa polttoainekustannuksista, jotka ovat aiheutuneet auton korjauskustannuslaskelman hankkimisesta. Kaupunkiympäristöjohtaja on hylännyt korvausvaatimuksen kokonaisuudessaan päätöksellään 31.3.2022 § 102, johon korvauksenhakija vaatii muutosta kaupungille 27.4.2022 lähettämällään oikaisuvaatimuksella vaatien jo aikaisemmin asiassa esittämänsä korvausvaatimuksen (yhteensä 1.590,26 euroa) hyväksymistä.

Oikaisuvaatimuksen tekijän vahingon on aiheuttanut liikennemerkin kiinnitystolppa, jota ei ollut voinut autoa peruutettaessa havaita. Oikaisuvaatimuksessa on esitetty, että vahinkopaikassa on ollut pulteilla kiinnitystolppaan liitettävä liikennemerkki, joka on ollut kiinnitystolpan vieressä maahan laitettuna. Oikaisuvaatimuksessa esitetyn mukaan muut alueen liikennemerkit ovat olleet kiinteärakenteisia, joissa ei ole ollut erikseen kiinnitystolppaa ja siihen erikseen pulteilla liitettävää liikennemerkkiä. Oikaisuvaatimuksen tekijä ei pidä uskottavana, että vahinkopaikan liikennemerkki olisi irrotettu ilkivaltaisesti. Oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan olisi todennäköistä, että liikennemerkki olisi irrotettu kunnossapitotöiden vuoksi ja unohdettu sitten laittaa takaisin paikalleen.   

Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain mukaan kadun kunnossapito kuuluu kunnalle. Mainitun lain 3 §:n mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kadun kunnossapito käsittää myös muun muassa liikennemerkkien kunnossapidon.

Kaupungin vastuu kadun kunnossapitäjänä määräytyy vahingonkorvauslain mukaisena tuottamusvastuuna (vahingonkorvauslaki 2 luku 1 §) eikä vastuu ole ns. ankaraa tuottamuksesta (huolimattomuus, laiminlyönti) riippumatonta vastuuta. Kaupungilla ei ole korvausvastuuta, jos vahinkotapahtuma on ollut kaupungille ennalta-arvaamaton.

Kysymyksessä olevan liikennemerkin kunnossapito kuuluu Turun kaupungille. Liikennemerkkien kunnossapidosta vastaa kaupungin urakoitsijana Destia Oy. Asiassa saadun selvityksen mukaan vahinkotapahtumasta on tullut tieto kaupungille 8.2.2022. Samana päivänä urakoitsija on käynyt tarkastamassa vahinkopaikan klo 10.55. Urakoitsija on havainnut, että liikennemerkki on tuolloin ollut jo korjattuna. Urakoitsijalle ei ollut tullut aikaisempaa ilmoitusta kyseisestä irrotetusta liikennemerkistä.

Kysymyksessä olevan oikaisuvaatimuksen saavuttua kaupungille, on asiaa vielä lisää selvitetty urakoitsijalta (Destia Oy) ja kaupungin kaupunkiympäristön kunnossapidolta. Urakoitsija on ilmoittanut, että sillä ei ole vahinkotapahtuman aikaan ollut vahinkopaikassa töitä, joiden vuoksi liikennemerkki olisi irrotettu. Urakoitsijalla ei ole myöskään tietoa, että vahinkopaikassa olisi ollut joku työ käynnissä tai kuka liikennemerkin olisi irrottanut. Myös kaupunkiympäristön kunnossapito on ilmoittanut, että liikennemerkin irrotukselle ei ole löytynyt syytä eikä vahinkopaikassa vahinkohetkellä ole ollut työmaata, jonka vuoksi liikennemerkki olisi ollut irti.

Kaupunki on toiminut kunnossapitotoiminnassaan huolellisesti ja on heti saatuaan tiedon vahinkopaikasta ja kyseisestä irrallaan olevasta liikennemerkistä käynyt urakoitsijan toimesta tarkistamassa tilanteen korjatakseen liikennemerkin, joka kuitenkin urakoitsijan mennessä paikalle on ollut kunnossa.  Oikaisuvaatimuksen tekijän vahinkotapahtuma on johtunut kaupungille ennalta-arvaamattoman seikan johdosta. Kaupungilla tai sen urakoitsijalla ei ole ollut tietoa kyseisestä vahingoittuneesta liikennemerkistä ennen korvauksenhakijan vahinkoa eikä kaupungin toiminnassa kadun kunnossapitäjänä ole ollut huolimattomuutta tai laiminlyöntiä, joka synnyttäisi kaupungille korvausvastuuta.                 

Asiassa saadun selvityksen perusteella on päädyttävä siihen johtopäätökseen, että kyseinen liikennemerkki on irrotettu ilkivaltaisesti tai muutoin luvattomasti jonkin tuntemattomaksi jääneen henkilön toimesta. Korvausvastuussa asiassa on liikennemerkin irrottaja, jos hänet saadaan selville.  

Kaupungilla ei ole lakiin perustuvaa korvausvelvollisuutta oikaisuvaatimuksen tekijän vahingosta.

Edellä esitetyin perustein esitetään, että kaupunkiympäristölautakunta hylkää kysymyksessä olevan oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan.

Oheismateriaali 1Oikaisuvaatimus 27.4.2022

Oheismateriaali 2Kaupunkiympäristöjohtajan päätös 31.3.2022 § 102

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää edellä esitetyin perustein hylätä kokonaisuudessaan oikaisuvaatimuksen tekijän Turun kaupungille 27.4.2022 lähettämän oikaisuvaatimuksen, jolla on haettu muutosta kaupunkiympäristöjohtajan päätökseen 31.3.2022 § 102.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoXXXXX
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön kunnossapito
tiedKonsernihallinto, lakipalvelut