Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta26521.06.20228

4011-2019 (10 02 03)

Asemakaavanmuutos- ja tonttijakoehdotus; Koivuranta I, KAKSKERTA (155)

Tiivistelmä:

Asemakaavanmuutoksessa selvitetään korttelialueiden rajojen sijainti vastaamaan nykyistä maanomistustilannetta ja tehdään tonttijako alueella. Määräala 1:61:M501 liitetään RA-2-alueeseen ja osa VL-aluetta muutetaan korttelialueeksi. Rakennusoikeus ei lisäänny muutosten myötä.

Kylk § 265

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Sissi Qvickström 13.6.2022:

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus palvelualueen kaavoitus on laatinut 12.1.2022 päivätyn ja 9.6.2022 lausuntojen perusteella muutetun asemakaavanmuutosehdotuksen Kakskerran kaupunginosaan.

Nykytilanne

Alueella on tällä hetkellä voimassa vuonna 2016 hyväksytty Harjattulan asemakaava (35/2010), jossa alue on kaavoitettu loma-asuntoja varten. Asemakaavanmuutos laaditaan osalle Venerannantien päässä sijaitsevaa 8. korttelia.

Tilalla Koivuranta sijaitsee vuonna 1973 ja 1975 rakennetut sauna ja vapaa-ajan asunto ja alueelle on vanha tieyhteys. Nykyinen asemakaava ei ole vielä toteutunut, eikä Venerannantietä ole vielä rakennettu, joten alue on valtaosiltaan luonnontilassa. Asemakaavanmuutosalueen länsipuolelle, Venerannantien päähän on myönnetty toimenpidelupa (2022–98) Lomamessurannan laiturin rakentamiselle voimassa olevan asemakaavan mukaisena. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 0,75 ha ja rantaviivan pituus noin 137 metriä.

Alueella on kaksi eri maanomistajaa.

Nykytilannetta ja kaavatilannetta kuvataan tarkemmin kaavaselostuksen kohdassa 3. Lähtökohdat.

Suunnittelutilanne

Kaupunginvaltuuston 14.12.2020 § 217 hyväksymässä Satava-Kakskerran osayleiskaavaehdotuksessa (ei lainvoimainen) alue on osoitettu loma-asuntoalueeksi (RA-1).

Osa alueesta on meritulva-aluetta ja luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeää aluetta (luo). Rakentamisen alin lattiataso määräytyy rakennusjärjestyksen perusteella. Alueen länsipuolella sijaitsee venevalkama LV-1.

Alueen asemakaava 35/2010, Harjattula, on tullut voimaan 26.11.2016. Siinä alueelle on osoitettu loma-asuntojen korttelialue RA-1 ja RA-2 sekä laadittu ohjeellinen tonttijako. Lisäksi alueeseen kuuluu Lomamessurannan virkistysalue (VL).

Asemakaavanmuutoksen tarkoitus

Asemakaavan muuttaminen perustuu yksityisen maanomistajan aloitteeseen. Tavoitteena on muuttaa korttelialueiden rajoja maanomistusta vastaavaksi ja siirtää rakennusaloja sekä ajoyhteyttä.

Kaavaprosessin vaiheet

Asemakaavanmuutos perustuu 21.3.2019 päivättyyn asemakaavanmuutosaloitteeseen.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi kaavan tavoitteet ja merkitsi osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi 28.9.2020 § 138.

Asemakaavan vireille tulosta ilmoitettiin kuulutuksella 17.10.2020. Lisäksi ilmoitus vireille tulosta sekä 28.9.2020 päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin siinä mainituille osallisille kirjeitse 28.9.2020.

Osallisilta pyydettiin alkuvaiheen mielipiteitä 19.11.2020 mennessä.

Kakskertaseura ry jättämän mielipiteen mukaan suunnitelmassa on jätetty huomiotta uuden osayleiskaavan luo- merkintä, erityisen arvokas luonnon alue/ rantalehto, jolle on nyt ehdotettu kahta rakennuspaikkaa, sen lisäksi alue on tulvavaarassa. Jos lisärakentamista toivotaan, pitäisi pohtia sen sijoittamista toisin (jo käytössä olevan tieyhteyden esim. ”yläpuolelle/itäpuolelle”.

Kaavoituksen vastine:

Osayleiskaavan luo-kohderajaukset ovat ohjeellisia, ja ne tarkentuvat asemakaavan laatimisen, alueelle kohdistuvan rakennushankkeen tai esim. luontotyyppialueen suojelupäätöksen myötä. Rakentamisen alin lattiataso määräytyy rakennusjärjestyksen perusteella.

12.1.2022 päivätty kaavaehdotus oli lausunnoilla ja nähtävillä 31.1 - 1.3.2022 välisenä aikana. Tuona aikana saatiin kolme lausuntoa, yhtään muistutusta ei jätetty.

Turun Vesihuolto Oy ilmoitti, että asemakaavanmuutosehdotusalue ei kuulu sen toiminta-alueisiin eikä Turun Vesihuolto Oy:llä ole tarkoituksena rakentaa alueelle vesihuoltoverkostoja. Aluepelastuslaitos esitti, että kaava-alueelle sijoittuvien loma- tai majoitusrakennusten välittömään läheisyyteen on ensihoitoyksiköllä pääsy ja sammutusyksiköllä ihanteellinen etäisyys rakennusaloista on noin 60 metriä. Yksiköiden kääntöpaikkavaraus tulisi suunnitella myös kaavassa (esim. ajo -merkinnällä). ELY-keskus katsoi, että alueen luontoarvoja ei ole asianmukaisesti kaavassa käsitelty, eikä ehdotus riittävästi vaali luonnonympäristöä eikä turvaa sen erityisiä arvoja.

Lausuntojen johdosta kaavaan on lisätty pelastusajoneuvon kääntöpaikka ja tarkennettu tervaleppälehtoon liittyvää suojelumääräyksiä sekä täydennetty kaavan vaikutusten arviota.

Lausunnot vastineineen on kuvattu tarkemmin selostuksen kohdassa 4.4.5

Lausunnot

Lausuntojen perusteella tehtyjen vähäisten muutosten johdosta ei ole tarpeen asettaa kaavaehdotusta uudelleen nähtäville.

Asemakaavanmuutosehdotuksen 9.6.2022 kuvaus 

Kaavanmuutoksessa muutetaan vuonna 2016 hyväksytyn Harjattulan asemakaavan korttelien rajoja vastaamaan maanomistusta, siten että määräala 414:1:61:M501 liitetään RA-2 korttelialueeseen ja osa VL-aluetta muutetaan korttelialueeksi. Alueelle laaditaan tonttijako. 

Kaavanmuutoksen alueella sijaitsee osa metsäluonnon arvokkaaksi todettua elinympäristöä, rehevä lehtolaikku, Ullankallion rantalehto (Satava-Kakskerran osayleiskaava). Voimassa olevassa asemakaavassa kyseisen elinympäristön kohdalle on sijoitettu lomarakennuspaikkoja, katualuetta ja osittain lähivirkistysaluetta.

Rantalehdon rajausta ja kohdetietoja on tarkennettu kaupunkiympäristötoimialan maastokäynnillä 2021. Alue on kaavaehdotuksessa merkitty alueen osaksi, joka on säilytettävä puustoisena. Kookkaiden tervaleppien kasvuedellytyksiä tulee mahdollisuuksien mukaan ylläpitää.

Tervaleppävyöhykkeen pohjoisosa on jätetty luontokohteen rajauksesta pois siten, että luontokohteen rajaus kulkee noin tontin puolivälissä. Tällä rajauksella pyritään saamaan rakennuspaikalle näkymiä merelle ja kuitenkin säästämään alueen luontoarvoja. 

Kaava-alueelle on osoitettu yhteensä 775 k-m2 rakennusoikeutta. RA-1 korttelialueelle on osoitettu yksi tontti, jonka rakennusoikeus on 275 k-m2. Korttelialueelle RA-2 on osoitettu kaksi tonttia, joiden rakennusoikeus on yhteensä 500 k-m2.

Loma-asuinkortteleita (RA-1 ja R-1) kaavaehdotuksessa on 0,7137 ha eli 94,7 %, virkistysalueita (VL) 0,0402 ha eli 5.3 %. Tehokkuus e=0,10.

Seuraava vaihe

Asemakaavanmuutos on valmisteltu ns. vaikutuksiltaan vähäisenä, jonka hyväksyminen kuuluu hallintosäännön 48 § mukaan kaupunkiympäristölautakunnan toimivaltaan. Kaupunkiympäristölautakunnan hyväksyttyä kaavanmuutoksen se voidaan muutoksenhakuajan jälkeen kuuluttaa voimaan.

Sovelletut lainkohdat

Maankäyttö- ja rakennuslaki 50 §, 52 §, 54 §, 55 §, 57 §, 62 §, 63 §, 65 § ja 66 §.

Maankäyttö- ja rakennusasetus 24 §, 25 §, 27 §, 28 §, 30 §, 32 § ja 32a §.

Liite 1Kartta Koivuranta I

Oheismateriaali 1Selostus Koivuranta I

Oheismateriaali 2Tilastolomake Koivuranta I

Oheismateriaali 3OAS- vaiheen mielipiteet

Oheismateriaali 4Kaavaehdotuksesta annetut lausunnot

Oheismateriaali 5Vastineet lausuntoihin

Laaditut selvitykset ja raportit, www.turku.fi/kaavahaku

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä 12.1.2022 päivätyn ja 9.6.2022 lausuntojen perusteella muutetun asemakaavanmuutosehdotuksen Koivuranta I. Asemakaavanmuutoksen yhteydessä hyväksytään sitovat tonttijaot: KAKSKERTA -8.-6–8.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristö, kaavoitus


Liitteet:

Kylk § 265
Liite 1:Kartta Koivuranta I