Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, kiinteistökehitys ja isännöinti 
Maanhankintapäällikkö12707.06.2022 

5634-2022 (10 03 01)

Rautatientorilla olevan kioskirakennuksen vuokraaminen kesäksi 2022

Lupavalmistelija Kaisa Kauma 6.6.2022:

 

Rautatientorilla sijaitsee vanha kioskirakennus. Rakennus on ollut vailla käyttötarkoitusta ja vakituista vuokralaista vuodesta 1998 eikä siinä voi harjoittaa elintarvikekioskityyppistä toimintaa. Kioskissa saa myydä pakattuja elintarvikkeita esim. jäätelöä ja kahvia. Kioskia on vuokrattu kesäkausiksi mm. turkulaisille nuorille tekstiilisuunnittelijoille ja yhdistyksille.

 

Frukt Coffee Roasters Oy pyytää saada vuokrata Rautatientorilla sijaitsevan kioskirakennuksen kesä-elokuuksi 2022. Kioskirakennus vuokrattiin yhtiölle myös vuosien 2020-2021 kesäkausiksi. Yhtiö on vuonna 2019 toimintansa aloittanut pieni kahvipaahtimo Kakolanmäellä. Suurin myyntikanava yhtiölle on ollut jälleenmyynti kahviloiden kautta Suomessa ja ulkomailla. Rautatientorilla sijaitsevasta kioskista myytäisiin kahvia papuina ja take away -kahvina kupeista. Lisäksi myyntiin tulisi Kakolassa toimivan hapanjuurileipomo bageri Å:n valmiiksi pakattuja leivonnaisia. Yhtiö on ilmoittanut aloittavansa toiminnan kioskirakennuksessa 11.6.2022.

 

Maanhankintapäällikkö Ilkka Uusi-Uola:

 

Päätös          Päätin vuokrata Frukt Coffee Roasters Oy:lle Rautatientorin kioskirakennuksen 11.6. – 31.8.2022 väliseksi ajaksi seuraavin ehdoin:

 

- Vuokra on 300 € + ALV 24 % koko vuokrakaudelta.

- Vuokralaisella ei ole oikeutta tehdä muutos- ja korjaustöitä ilman vuokranantajan lupaa.

- Kioskin ulkopuolelle ei saa asettaa myytäviä tarvikkeita näytteille, eikä myöskään mainoksia ilman vuokranantajan suostumusta.

- Vuokralainen vastaa kustannuksellaan kaikista toimintaansa liittyvistä käyttökuluista (sähkö ja vesi) ja on mm. velvollinen huolehtimaan kioskin ja sen välittömän ympäristön siisteydestä ja puhtaanapidosta myyntitoiminnan aiheuttamista roskista ja jätteistä 20 metrin etäisyydeltä.

 

 

Ilkka Uusi-Uola

maanhankintapäällikkö

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoFrukt Coffee Roasters Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX