Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja15325.05.2022 

10427-2020 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Piuhankatu

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Iiris Talvitie 17.5.2022:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Piuhankadun alueelle. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt Turun kaupunki. Kaavahankkeella tavoitellaan uuden rivitalotontin kaavoittamista Runosmäen kaupunginosaan ja pääkadulle varatun alueen muuttamista virkistysalueeksi. Alustavana tavoitteena on, että kaavanmuutos hyväksytään vuonna 2023.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Piuhankatu

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen. Kaavahanke Piuhankatu on sisällytetty kaavoitusohjelmaan vuosille 2022-2023.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 153
Liite 1:Esiselvitys Piuhankatu