Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta19217.05.202210

5012-2022 (10 03 01, 00 01 05)

Manillan laiturin hankesuunnitelma (Kaupunginosa V)

Tiivistelmä:

Manillan laiturin uudelleenrakentamiselle on hankesuunnitelmassa esitetty useita tarpeita. Tärkein alueen kehittämistarve on hyväksytyn Itäisen Rantakadun yleissuunnitelman mukaisen pyöräkaistan rakentaminen sekä laiturin katupinnan tason nosto Itäisen Rantakadun korkotasoon. Uudelleenrakentamiselle on myös kunnossapidollinen tarve, koska Itäisen Rantakadun katu- ja kunnallistekniset rakenteet ovat osaltaan nykyisen laiturin puurakenteen kantokyvyn varassa. Hankesuunnitelmassa esitetään nykyisen puulaiturin purkamista ja korvaamista betonirakenteisella rantalaiturirakenteella. Kaupunginvaltuustolle esitetään hankesuunnitelman ja kustannusarvion 6,479 miljoonaa euroa hyväksymistä vaihtoehdon 2 mukaisesti, jossa uudelleenrakentami-nen toteutetaan paikallavalettuna rantalaiturina.

Kylk § 192

Kaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön toteutussuunnittelu, suunnitteluinsinööri Mika Laine 10.5.2022:

Manillan laiturin korjaushankkeen eteneminen liittyy usean kaupungin kehityshankkeen etenemiseen. Aurajokirannan palvelunkehittämishankkeita on suunniteltu osaltaan Merellinen Turku –kärkihankkeina ja työn tuloksia on esitetty muun muassa Itäisen Rantakadun yleissuunnitelmassa. Yleissuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 23.8.2021 § 203. Itäisen Rantakadun yleissuunnitelmassa on myös tuotettu pyöräilyn laatukäytävän kaistajärjestely, joka on otettu Manillan laiturin hankesuunnitelmassa huomioon. Manillan laiturin korjaus ei kuitenkaan sisältynyt kaupunginvaltuuston 23.08.2021 § 203 Itäisen Rantakadun hanke- ja yleissuunnitelmaan.  

Laiturin nykykuntoa on vaikea arvioida. Puurakenne kärsii selvästi katkaisupintojen lahosta ja puurakenteen tekninen käyttöikä on ylittynyt. Laituriin ei voitu vuonna 2017 kytkeä Tall Ship’s Races -tapahtuman aluksia puurakenteiden heikkouden vuoksi. Nykyinen laituri taustamuureineen sekä laiturin nurmialueen maapenkka kannattelevat osaltaan Itäistä Rantakatua. Puinen tukimuuri on osittain lahonnut ja päästänyt penkan maamassoja Aurajokeen. Tilannetta on korjattu, mutta korjaustoimenpiteet eivät toimi pidemmällä aikavälillä. Katurakenteen kantavuutta korjaustoimenpiteillä ei pystytä parantamaan, joten jokainen heikennys katurakenteeseen jää pysyväksi.

Manillan laiturin toteutukseen liittyy myös muita hankkeita, kuten Jahtisataman kehittäminen ja palveluponttoni ja Tall Ship’s Races -tapahtuma. Tall Ship’s Races 2024 on huomioitu hankesuunnitelmassa esitetyssä aikataulussa uuden laiturin käyttöönoton ajankohtana.

Manillan laiturin hankesuunnitelmassa on esitetty rakennuspaikan erityispiirteet, infran tavoitteet ja rakennuspaikalle soveltuva ratkaisu.

Hankesuunnitelmassa esitetyt rakenneratkaisut soveltuvat rantalaiturien rakentamiseen. Molemmat vaihtoehdot täyttävät kantaville rakenteille asetetut suunnitteluperusteet, joskin rantamuurin perustustaparatkaisun periaate saattaa muuttua toteutussuunnittelussa. Rantalaituri esitetään nostettavaksi Itäisen Rantakadun kanssa samaan tasoon, jotta pyöräkaista ja esteetön kulku alueelle saadaan sovitettua katusuunnitelmaan. Alueen puistomainen luonne säilytetään viherkaistan suunnittelussa. Lähtökohtana katusuunnittelussa pidetään viihtyisän puistomaisen katualueen suunnittelua. Puu- ja pensasriveillä sekä istuimilla pyritään luomaan viihtyisä palveluympäristö virkistäytymiseen. Jalankulkualueet suunnitellaan betonilaatoitukselle, jotta alue voidaan kunnossapitää ympäri vuoden kustannustehokkaasti. Rantalaituriin kytketään yleissuunnitelman mukainen istuinporras. Rantalaituri ja rantalaiturin eteen tuotava betoniponttonilaituri suunnitellaan ja toteutetaan esteettömäksi. Alueen kehittämistarpeet ja kiertotalouden näkökulmat on otettu huomioon hankesuunnitelmaa laadittaessa. Rakentamisen ja ylläpidon kustannusrakenteeseen on pyritty löytämään kestävän kehityksen arvojen mukainen ratkaisuvaihtoehto. 

Hankesuunnitelman vaihtoehtona numero 1 esitetään betonista elementtirakenteista rantalaituria. Vaihtoehtona numero 2 esitetään betonista paikallavalettua rantalaituria. Paikallavalettu massiivinen rantalaituri on hankesuunnitelman vertailussa osoittautunut teknisesti yksinkertaisemmaksi rakenteeksi. Painonsa ja yhtenäisyytensä vuoksi se myös kestää huomattavasti kauemmin kuin elementeistä koottu rakenne. Lisäksi vastaavaa rakennustapaa on käytetty muissa Aurajoen rantalaitureissa.

Edellä kuvatuista syistä valittavaksi on esitetty vaihtoehtoa 2 eli paikallavalettua teräsbetonista, 185 metriä pitkää L-tukimuuria, mikä tarkoittaa käytännössä seuraavaa:

- nykyinen puulaituri ja puulaiturin alla oleva puutukimuuri puretaan

- nykyiselle viherkaistalle asennetaan teräksinen ponttitukimuuri tukemaan Itäistä rantakatua työnaikaisesti

- työalue saatetaan vedettömäksi toisella tukiseinälinjalla

- uusi rantalaituri paalutetaan käyttämällä puupaaluja

- pohjarakenteena ja täytteenä käytetään soveltuvin osin kierrätettyä betonimursketta

- rantalaiturina toimiva teräsbetoninen L-tukimuuri valetaan paikoilleen

- laiturin taustarakenteeseen asennetaan suojaputkitukset

- hankesuunnitelmassa huomioitu isojen alusten kiinnittyminen pollarirakenteisiin

- urakointivaiheen aikatauluksi hankesuunnitelmassa esitetty 12 kuukautta, alkaen kesäkuusta 2023 ja

- hankesuunnitelmassa esitetty kustannusarvio 6,479 miljoonaa euroa (sis.  hankevaraus 30 %)

Hankesuunnitelmassa on suositeltu valittavaksi vaihtoehtoa, jota on aiemmin käytetty erityyppisinä versioina rantalaiturien rakentamisessa.

Hankkeen toteutussuunnittelu tulisi käynnistää mahdollisimman nopeasti, jotta kohteen tilannearviota voidaan tarkentaa kokonaisuuden kannalta. Toteutussuunnitteluyksikkö katsoo, että Manillan laiturin alue tulee saattaa uudelleenrakennettavaksi, jotta alueen stabiliteetti säilyy. Uudelleenrakentaminen tulee saattaa valmiiksi seuraavan viiden vuoden aikana. Esitetyssä viiden vuoden aikajanassa tulee kuitenkin huomioida tilanteen mahdollinen eskaloituminen esimerkiksi kovien pakkaskausien ja jäiden aiheuttaman luonnollisten kuormitusten johdosta.

Toimivalta

Infran tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen (kv 23.9.2019 § 139) mukaan, mikäli yksittäinen infrahanke voidaan toteuttaa voimassa olevan asemakaavan perusteella, laaditaan siitä erillinen hankesuunnitelma. Hallintosäännön 32 §:n mukaan kaupunginvaltuusto päättää kustannusarvioltaan yli 3 miljoonan euron infrahankkeiden hankesuunnitelmista.

Karttalinkki

Liite 1Manillan laituri, hankesuunnitelma pvm. 10.5.2022

Oheismateriaali 1Itäisen Rantakadun yleissuunnitelma

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että:

- Manillalaiturin hankesuunnitelma (liite 1) hyväksytään toteutettavaksi vaihtoehdon 2 mukaisesti, ja

- Manillalaiturin uudelleenrakentamisen kustannusarvioksi hyväksytään 6,479 milj. euroa.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

esiKaupunginhallitus


Liitteet:

Kylk § 192
Liite 1:Manillan laituri, hankesuunnitelma pvm. 10.5.2022