Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja10708.04.2022 

13207-2021 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Helsinginkatu 21-27

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti 29.3.2022:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta osoitteisiin Helsinginkatu 21-27. Aloitteet asemakaavanmuutoksen laatimisesta ovat tehneet yksityiset maanomistajat. Kaavahankkeella Helsinginkatu 21-27 tavoitellaan täydennysrakentamista muuttamalla teollisuustontit asuinkäyttöön.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Helsinginkatu 21-27

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Helsinginkatu 21-27 sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoKansallis-sijoitus Oy
aoKiinteistö Oy Vesma
aoLehtonen Motorsport Oy Ltd
aoVuokrakartio Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 107
Liite 1:Esiselvitys Helsinginkatu 21-27