Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön rakennuttaminen 
Infran rakennuttamispäällikkö3728.03.2022 

10140-2017 (065)

Kauppatorin ja Yliopistonkadun viherrakenteet ja puuistutukset

Projektijohtaja Janne Laine 28.3.2022:

Kaupunkiympäristön rakennuttaminen on pyytänyt tarjousta Kuntec Oy:ltä Kauppatorin istutusaltaisiin tehtävistä viherrakennustöistä sekä Yliopistonkadun puuistutuksista. Kauppatorille toteutetaan yhteensä kahdeksan istutusallasta Kauppiaskadun ja Aurakadun puoleisille sivustoille. Istutusaltaisiin asennetaan kastelujärjestelmä, istutusalusta sekä suunnitelman mukaiset kasvit. Yliopistonkadun puolelle toteutetaan ns. kirsikkapuisto. Alueen kasvualustat istutuskasetteineen toteutetaan käynnissä olevan Yliopistonkadun rakentaminen –urakan yhteydessä.

Kuntec on antanut tarjouksen perustuen vihertöiden puitesopimukseen. Tarjouksen perusteella puut hankitaan heti ja ne siirtoistutetaan kaupungin taimistolle odottamaan lopullista istutusta kohteeseen syksyllä 2022. Tarjouksen mukaisesti työn kokonaishinta on yhteensä 116.420,00 € (alv 0%).

LiiteKuntec Oy tarjous 23.1.2022.

Infran rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää:

PäätösPäätin tilata Kauppatorin ja Yliopistonkadun istutukset Kuntec Oy:n tarjouksen 23.1.2022 mukaisesti siten, että hankinnan kokonaishinta on 116.420,00 € (alv 0%).

 

Jukka Mäenpää

infran rakennuttamispäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoKuntec Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypakyra § 37
Liite 1:Kuntec Oy tarjous 23.1.2022