Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja8415.03.2022 

10631-2021 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Stålarminkatu 45

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Katja Tyni-Kylliö 11.3.2022:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Stålarminkatu 45. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Hankkeella tavoitellaan teollisuustontin kaavoittamista asuinkäyttöön.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Stålarminkatu 45

Oheismateriaali 1Kaavanmuutoshakemus liitteineen

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Stålarminkatu 45 aikataulutetaan kaavoitusohjelmassa.

 

Kimmo Suonpää

kaupunkirakentamisjohtaja

kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoKonepaja Häkkinen Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 84
Liite 1:Esiselvitys Stålarminkatu 45
Oheismateriaali 1:Kaavanmuutoshakemus liitteineen