Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja8211.03.2022 

1400-2022 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Puutarhakatu 16

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti 7.3.2022:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Puutarhakatu 16:sta. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Kaavahankkeella tavoitellaan mahdollisuutta rakentaa asuntoja olevan rakennuksen ullakolle.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää. Kaavatyön tuleva aikataulu esitetään kaavoitusohjelmassa.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Puutarhakatu 16

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Puutarhakatu 16 sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

 

Kimmo Suonpää

kaupunkirakentamisjohtaja

kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoAsunto-osakeyhtiö Puutarhakatu 16
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 82
Liite 1:Esiselvitys Puutarhakatu 16