Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja8111.03.2022 

13535-2021 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Ratapihankatu 32-36

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti 7.3.2022:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Ratapihankatu 32-36:teen. Aloitteet asemakaavanmuutoksen laatimisesta ovat tehneet yksityiset maanomistajat. Kaavahankkeella tavoitellaan asemakaavan muuttamista asuinrakennusten korttelialueeksi ja alueen täydennysrakentamista.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää. Tämä kaava on ohjelmoitu Kaupunginhallituksen 20.12.2021 § 580 hyväksymässä Kaavoitusohjelmassa vuosille 2022-2025 hyväksyttäväksi kauden jälkeen.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Ratapihankatu 32-36

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Ratapihankatu 32-36 sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

 

Kimmo Suonpää

kaupunkirakentamisjohtaja

kaupunkiympäristöjohtajan varahenkilö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoKiinteistö Oy Turun Asemakeskus
aoKiinteistö Oy Turun Autopiha
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 81
Liite 1:Esiselvitys Ratapihankatu 32-36