Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, toimitilojen rakennuttaminen 
Toimitilojen rakennuttamispäällikkö1003.03.2022 

2720-2022 (02 08 00)

Turun musiikkitalon allianssin kehitysvaiheen esitystoimintaan liittyviä erityisasiantuntijatehtäviä koskeva toimeksianto, suorahankinta

Rakennuttajainsinööri Reino Pöyhönen 2.3.2022:

Musiikkitalon allianssin kehitysvaihe on käynnistynyt kehitysvaiheen tilauksen allekirjoituksella 10.1.2022.

Musiikkitalon tärkeimmäksi tavoitteeksi on asetettu huipputason akustiikka, jota voidaan pitää ainutkertaisena tavoitteena. Tämän tavoitteen onnistumisen tärkeänä edellytyksenä on täysin moitteettomasti toimiva esitystekniikka sekä logistiikka.

Allianssi piti välttämättömän saada hankkeeseen mukaan akustiikka- ja arkkitehtisuunnittelun sekä muiden asiantuntijoiden tueksi, onnistuneen kokonaisuuden varmistamiseksi, esitystekniikan erityisasiantuntijan.

Tarjous asiantuntijatehtävästä pyydettiin jo hankintavaiheessa tilaajaa avustaneelta esitystilojen erityisasiantuntija Janne Auviselta (Osuuskunta Pirkanmaan Pestin jäsen).

Janne Auvinen on puolueeton, tunnettu, sekä arvostettu esitystekniikan asiantuntija. Janne Auvinen on ollut mukana mm. Logomon ja Turun kaupunginteatterin rakennushankkeiden esitystekniikan asiantuntijan roolissa.

Hankinnan arvo alittaa hankintalain mukaisen kilpailuttamisen kynnysarvon (60 000 euroa) ja on siten tehtävissä suorahankintana.

Janne Auvisen tarjous 4.2.2022 kehitysvaiheen asiantuntijatehtävästä perustuu arvioituun tuntimäärään 220 h tuntiveloitushinnalla 128 € (alv 0 %). Tuntimäärä arviosta ilmoitetulla veloitushinnalla muodostuu kattohinta-arvio 28.160,00 € (alv 0 %). Lopullinen asiantuntijatehtävän hinta muodostuu todellisen tuntimenekin mukaan. Kattohinta-arviota ei saa ylittää ilman tilaajan suostumista.

Liite 1Tarjous

Toimitilojen rakennuttamispäällikkö Anne Antola:

PäätösPäätin, että Turun kaupunki tilaa Janne Auvisen tilaajan edustajan esitystekniikan asiantuntijan tehtävään tarjouksen 4.2.2022 mukaisesti arvioidulla kattohinnalla 28.160,00 € (alv 0 %).

Lisäksi päätin, että tämän sopimuksen kustannus kohdennetaan osana allianssin tilaajan (kaupunki) kuluihin.

Hankintayksikköä sitova sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta erikseen tehtävällä kirjallisella sopimuksella, joka voidaan solmia aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi. Päätös voi muuttua tehdyn valituksen, hankintaoikaisun tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella.

 

Anne Antola

toimitilojen rakennuttamispäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoOsuuskunta Pirkanmaan Pesti
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypatoir § 10
Liite 1:Tarjous