Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, luvat ja valvonta 
Valvontajohtaja918.02.2022 

337-2021 (02 08 00)

Rakennusvalvonnan lupavalmistelun avustavat tehtävät

Hallintojohtaja Harri Lehtinen 17.2.2022:

Rakennusvalvonnan lupakäsittely on ollut pidemmän aikaa ruuhkautunut ja ruuhkan purkaminen on edelleen ajankohtaista. AD.CE Suunnittelu Oy:ltä on ostettu avustavaa lupavalmistelua vuodenvaihteessa 2022. Ostopalvelulle on edelleen suuri tarve. Yhtiön kanssa on sovittu alustavasti, että sopimuskautta jatketaan 1.3.-30.6.2022. Hankinnan kokonaiskustannus ei ylitä hankintalain mukaista kansallista kynnysarvoa (60 000 euroa) eli hankintaa ei tarvitse kilpailuttaa.

Kustannukset maksetaan rakennusvalvonnan asiantuntijapalveluiden kustannuspaikalta.

Liite 1Sopimusluonnos

PäätösPäätin, että AD.CE Suunnittelu Oy:n kanssa tehdään oheisen liitteen mukainen sopimus 93 euron tuntihintaan (sisältää alv 24 %) avustavien lupavalmistelutehtävien hoitamisesta 1.3.-30.6.2022. Avustavat valmistelutehtävät eivät sisällä päätöksentekoa eivätkä muutakaan julkisen vallan käyttämistä. Sopimuksen kustannukset ovat yhteensä enintään 13 392 euroa.

Samalla päätin, että päätös pannaan täytäntöön odottamatta päätöksen lainvoimaisuutta.

 

Leena Salmelainen

valvontajohtaja

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoAD.CE Suunnittelu Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedRakennus- ja lupalautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Kypaluva § 9
Liite 1:Sopimusluonnos (AD.CE Suunnittelu Oy)