Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön kunnossapito 
Infrahallintapäällikkö110.02.2022 

1744-2022 (02 08 00)

Maarian altaan sedimenttitutkimus

Ympäristönsuojelusuunnittelija Liisa Vainio, ylläpitoinsinööri Markus Mononen 27.1.2022:

Maarian allas on tekojärvi, joka on 1980-luvun alussa padottu Vähäjokeen Turun kaupungin vedenoton tarpeisiin. Allasta ei enää tarvita varavesilähteenä, mutta padon ylläpidosta syntyy jatkuvia kustannuksia. Altaan jokakesäiset sinileväkukinnot antavat viitteen heikosta vedenlaadusta.

Maarian altaan tulevaa käyttöä koskevan päätöksenteon tueksi tarvitaan pohjatietoja altaan tilasta. Altaan pohjalle on sen olemassaolon ajan kertynyt sedimenttiä, jonka laadusta ei ole tietoa. Altaan valuma-alueella on tai on ollut mahdollisia sedimentin pilaantumista aiheuttaneita toimintoja mm. kyllästämö, parkitsemo, viljelytaimisto, kauppapuutarha sekä laajalti maa- ja metsätalousalueita, joilta on saattanut päätyä haitta-aineita ja ravinteita altaaseen. Sedimentti ei toimi ainoastaan sedimentoituvan materiaalin vastaanottajana, vaan myös aktiivisena vesialtaan ainekiertoihin vaikuttavana osatekijänä. Sedimentin laatu vaikuttaa merkittävästi altaan tilaan ja se on tällä hetkellä tasoa ”välttävä”. EU:n vesipuitedirektiivin mukaan taso ”hyvä” tulisi saavuttaa viimeistään vuonna 2027. Sedimentin laadun selvittämisellä tarkentuu kuva siitä, mitä toimia Maarian altaalla mahdollisesti tarvitaan ja millaisia kustannuksia voidaan olettaa syntyvän.

Kaupunkiympäristön kunnossapito on pyytänyt puitesopimuskumppani Sitowise Oy:ltä (hankintapäätös 15.6.2021 § 235, 1396-2021) tarjouksen sedimenttitutkimuksen tekemisestä. Tarjoussisältö on käsitelty yhteistyössä kaupunkiympäristön suunnittelun ja rakennuttamisen sekä ympäristönsuojelun vastuualueiden kanssa. Saadun tarjouksen mukaan Sitowise Oy:n tutkimustyön ja raportoinnin kustannusarvio on 13 686,50 € (alv 0 %). Lisäksi tutkimukseen liittyvien laboratorioanalyysien arvioidut kustannukset ovat 7 302,37 € (alv 0 %). Analyysit tehdään Turun kaupungin sopimuslaboratoriossa Eurofins Environment Testing Finland Oy:ssä (677-2019, option hankintapäätös 1.3.2021), joka laskuttaa palvelunsa suoraan kaupungilta. Tutkimuskustannuksiin on varattu määräraha kaupunkiympäristön kunnossapidon budjetissa. Tarjoushinta on kattohinta, jota ei saa ilman tilaajan suostumusta ylittää.

Liite 1Sitowise Oy:n tarjous 4.1.2022          

Infrahallintapäällikkö Marjo Jaakkola:

PäätösPäätin tilata Maarian altaan sedimenttitutkimuksen ja raportoinnin Sitowise Oy:ltä 4.1.2022 annetun tarjouksen mukaisesti hintaan 13.686,50 € (alv 0 %). Lisäksi tilauksen työhön sisältyy laboratorioanalyysit, joidenkustannusarvio on 7.302,37 €. (alv 0 %) Turun kaupungin sopimuslaboratorio laskuttaa laboratorioanalyysit suoraan Turun kaupungilta. Tarjoushinta on kattohinta, jota ei saa ilman tilaajan suostumusta ylittää.

Hankintayksikköä sitova päätös ei synny tällä päätöksellä vaan erikseen tehtävällä kirjallisella tilausvahvistuksella. Tilaus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen, valitusosoituksen ja muut oheisasiakirjat tiedoksi. Päätös voi muuttua tehdyn valituksen, hankintaoikaisun tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella.

 

Marjo Jaakkola

infrahallintapäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoSitowise Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Kypakyku § 1
Liite 1:Sitowise Oy:n tarjous 4.1.2022