Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja4207.02.2022 

7943-2021 (02 08 00, 00 01 05)

Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen hankinnan tarjoajien valinta

Kaupunginvaltuusto päätti vuoden 2016 talousarvion yhteydessä Turun Tiedepuisto -kärkihankkeen asettamisesta.

Kaupunginhallitus toimeenpani valtuuston päätöksen käynnistämällä hankkeen huhtikuussa 2016 (25.4.2016 § 163). Kesäkuussa 2018 kaupunginhallitus päätti (18.6.2018 § 265) Turun Tiedepuisto -hankkeen toimeenpanosuunnitelman tarkennettuine tavoitteineen. Toimeenpanosuunnitelman yhtenä painopistealueena on 24/7/365 elävä kohtaamisten keidas, jonka yhtenä toimenpiteenä päätettiin Kupittaan kantta koskevan kilpailun järjestämisestä.

Lokakuussa 2018 kaupunginhallituksen kaupunkikehitysjaosto päätti (22.10.2018 § 97) hyväksyä Tiedepuiston kansi -nimisen strategisen maankäytön hankkeen tavoitteet sekä päätti samalla hankkeen toteutukseen sekä hankekehityskumppanuuteen tähtäävän, tontinluovutusta sisältävän, innovaatio-, suunnittelu- ja toteutuskilpailun järjestämisestä sekä kilpailun lähtökohdista ja periaatteista.

Toukokuussa 2019 kaupunginhallitus hyväksyi (27.5.2019 § 229) Taito-kampuksen tarveselvityksen.

Kesäkuussa 2021 kaupunginhallitus hyväksyi (24.6.2021 § 328) Tiedepuiston kansihankkeeseen liittyvän infrahankkeen tarveselvityksen ja päätti (24.6.2021 § 329) Tiedepuiston kansihankkeen allianssikumppanin hankintamenettelyn käynnistämisestä. 30.6.2021 julkaistulla hankintailmoituksella käynnistetty hankintamenettely jouduttiin kuitenkin keskeyttämään, kun osallistumishakemusten vastaanottamisen jälkeen kävi ilmi, että tarjouspyynnössä oli virheellisesti sallittu hankkeen kriittisiä tehtäviä koskien soveltuvuusvaatimusten täyttäminen alihankkijan referensseillä. Hankinta keskeytettiin hankintalain 125 §:n mukaisesta syystä kaupunginhallituksen päätöksellä 5.10.1012 § 470.

Hankinnan keskeyttämisen jälkeen hankinnan sisältöön tehtiin täsmennyksiä ja muutoksia. Tehtyjen muutosten johdosta potentiaalisille tarjoajille järjestettiin myös yleinen markkinavuoropuhelutilaisuus 9.11.2021 sekä kahdenväliset markkinavuoropuhelut (4 kpl) niihin ilmoittautuneiden yritysten tai ryhmittymien kanssa 10.11. ja 15.11.2021.

Kaupunginhallitus päätti 7.12.2021 (§ 575) käynnistää Kupittaan kärjen kumppanuushankkeen allianssihankinnan neuvottelumenettelyllä. Samalla kaupunginhallitus päätti vahvistaa hankkeen nimeksi Kupittaan kärjen kumppanuushanke. Hankintailmoitus lähetettiin julkaistavaksi 20.12.2021. Hankinnan ensimmäisessä vaiheessa valitaan soveltuvuusvaatimukset täyttävät ehdokkaat tarjousvaiheeseen 1.

Toimivalta

Kaupunginhallitus on päätöksellään 7.12.2021 (§ 575) valtuuttanut kaupunkiympäristöjohtajan tekemään hankintapäätökset hankintamenettelyn osallistujien valinnasta, alustavasta tarjouksesta tarjousvaiheessa 1 ja kokonaissuunnitelmasta tarjousvaiheessa 2. Lopullisen tarjouksen hyväksymistä koskevan päätöksen (tarjousvaihe 3) tekee kuitenkin kaupunginhallitus. Allianssin kehittämisvaiheessa laadittavat hankesuunnitelmat ja niihin liittyvät tavoitekustannukset saatetaan kaupunginvaltuuston päätettäväksi

Osallistumishakemusten käsittely

1.    Hankintamenettely ja saadut osallistumishakemukset

Hankintamenettelynä on hankintalain (1397/2016) mukainen neuvottelumenettely, jossa ensin pyydetään toimittajia lähettämään osallistumishakemus osallistuakseen tarjouskilpailuun. Tarjouskilpailussa saatiin määräaikaan 31.1.2022 klo 13.00 mennessä 2 osallistumishakemusta.

Osallistumishakemuksensa lähettivät seuraavat ehdokkaat:

-       Ryhmittymä KANNEL (SRV Rakennus Oy, Turun Teknologiakiinteistöt Oy, GRK Infra Oy, Arkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy, A-Insinöörit Civil Oy ja A-Insinöörit Suunnittelu Oy), nimettynä alihankkijana Sitowise Oy

-       Ryhmittymä Terävin kärki (YIT Suomi Oy, Lundén Architecture Oy ja Arkkitehdit von Boehm – Renell Oy), nimettyinä alihankkijoina COBE A/S sekä AFRY Finland Oy ja WSP Finland Oy

2.    Osallistumishakemusten tarkastaminen

Osallistumishakemukset tarkastettiin sen varmistamiseksi, että ehdokkaat täyttävät asetetut soveltuvuusvaatimukset ja että heitä eivät koske poissulkemisperusteet.

Kaikki ehdokkaat täyttävät asetetut soveltuvuusvaatimukset.

3.    Tarjousvaiheeseen 1 valittavat ehdokkaat

Alustavan tarjouspyynnön kohdan 5.5 mukaisesti tarjousvaiheeseen 1 tilaaja kutsuu kaikki ehdokkaat, jotka ovat ilmoittaneet vaaditut tiedot ja toimittaneet

vaaditut selvitykset ja niiden perusteella täyttävät asetetut soveltuvuusvaatimukset.

Valitaan tarjousvaiheeseen 1 kaikki kaksi ehdokasta, jotka ovat toimittaneet vaaditut selvitykset ja osoittaneet täyttävänsä asetetut soveltuvuusvaatimukset.

Seuraavat vaiheet

Kilpailutuksen seuraava vaihe on tarjousvaihe 1, jossa tarjoajat antavat alustavan tarjouksensa (projektitiimi ja henkilöreferenssit), sekä tarjousvaihe 2, jossa arvioidaan kokonaissuunnitelmaa sekä Taito-kampusta sen osana, sekä tarjousvaihe 3, jossa tarjoajat antavat lopullisen tarjouksensa. Hankinnan tarkempi eteneminen ja vertailuperusteet on kuvattu hankintamenettelyn asiakirjoissa. Tavoitteena on, että hankintapäätös tehdään marras-joulukuussa 2022.

Hankintapäätöksen jälkeen on tarkoitus siirtyä kehitysvaiheeseen, joka jakaantuu kahteen osaan. Kehitysvaiheen ensimmäisessä osassa, hankesuunnitteluvaiheessa, laaditaan Tiedepuiston alueen asemakaava voittaneen tarjoajan laatiman kokonaissuunnitelman pohjalta sekä hankesuunnitelmat koskien infrahanketta (kansi + velvoitepysäköinti) ja Taito-kampusta. Kaupunginvaltuusto päättää hyväksymisestä kunkin osalta erikseen. Asemakaava on tarkoitus hyväksyä syksyllä 2023. Infrahanketta koskevan hankesuunnitelman on tarkoitus valmistua kesällä 2023 ja Taito-kampusta koskevan hankesuunnitelman syksyllä 2023.

Mikäli hankesuunnitelma hyväksytään, siirrytään kehitysvaiheen toiseen osaan, toteutussuunnitteluvaiheeseen. Infrahanketta koskevan toteutussuunnitelman on tarkoitus valmistua loppuvuonna 2023 ja Taito-kampusta koskevan toteutussuunnitelman alkuvuonna 2024. Kaupunginvaltuusto päättää kummankin osalta erikseen toteutusvaiheeseen siirtymisestä eli rakentamisesta.

Liite 1Soveltuvuusvaatimusten tarkistustaulukko

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

PäätösPäätin valita Tiedepuiston kansihankkeen hankinnan tarjousvaiheeseen 1 seuraavat osallistumishakemuksensa lähettäneet ehdokkaat:

-       Ryhmittymä KANNEL

-       Ryhmittymä Terävin kärki

Päätös voi muuttua tehdyn valituksen tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Oikaisuohje ja valitusosoitus ovat päätöksen liitteenä.

Jakelu

aoAFRY Finland Oy
aoA-Insinöörit Civil Oy
aoA-Insinöörit Suunnittelu Oy
aoArkkitehdit von Boehm- Renell Oy
aoArkkitehtitoimisto Haroma & Partners Oy
aoCobe
aoGRK Infra Oyj
aoLundén Architecture Oy
aoSitowise Oy
aoSRV Rakennus Oy
aoTurun Teknologiakiinteistöt Oy
aoWSP Finland Oy
aoYIT Suomi Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta


Liitteet:

Kypa § 42
Liite 1:Soveltuvuusvaatimusten tarkistustaulukko