Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta4301.02.202211

14341-2020 (03 06 02)

Oikaisuvaatimus koskien kaupunkiympäristöjohtajan päätöstä 28.10.2021 § 158

Tiivistelmä:

Turun kaupungilta vaaditaan vahingonkorvausta 2.920,00 euroa Vuorentaantiellä kiinteistölle aiheutuneesta kiinteistön muurin, pihan laatoituksen ja pihan kahden kuusen vahingoittumisesta keväällä 2020 kaupungin tilaaman Vuorentaantien kunnallistekniikkaa koskevan työmaan yhteydessä. Kaupungin vastuuvakuutusyhtiö on katsonut, että kaupunki ei ole lain mukaan korvausvelvollinen vahingoista. Kaupunkiympäristöjohtaja on hylännyt kyseisen korvausvaatimuksen päätöksellä 28.10.2021 § 158, johon vahingonkärsijä asianosaisena on voinut hakea muutosta kaupungilta oikaisuvaatimuksella viimeistään 24.11.2021. Asianosaisen oikaisuvaatimus asiassa on saapunut kaupungille 13.1.2022 eli oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetyn määräajan jälkeen. Konsernihallinnon lakipalvelut katsoo, että asianosaisen oikaisuvaatimus tulisi myöhässä tehtynä jättää tutkittavaksi ottamatta.

Kylk § 43

Konsernihallinnon lakimies Jukka Jyrkinen 25.1.2022:

Oikaisuvaatimuksen tekijä (jälj. myös hakija) on tehnyt kaupunkiympäristöjohtajan päätöksestä 28.10.2021 § 158 Turun kaupungille 2.1.2022 päivätyn oikaisuvaatimuksen, joka on saapunut kaupungille 13.1.2022. Kaupunkiympäristöjohtaja on hylännyt mainitulla päätöksellä kokonaisuudessaan hakijan vahingonkorvausvaatimuksen, joka on saapunut kaupungille 10.11.2021 ja joka on ollut tositeselvityksen perusteella määrältään 2.920,00 euroa. Kyseinen korvausvaatimus on käsittänyt vahinkoja, joita hakijan mukaan aiheutui hänen kiinteistölleen (muurin, pihan laatoituksen ja pihan kahden kuusen vaurioituminen) keväällä 2020 kaupungin tilaaman Vuorentaantien kunnallistekniikkaa koskevan työmaan yhteydessä. Ennen kaupunkiympäristöjohtajan päätöstä 28.10.2021 § 158 kyseistä korvausvaatimusta käsiteltiin kaupungin vastuuvakuutuksen perusteella If Vahinkovakuutus Oyj:ssä, joka korvauspäätöksessään 27.1.2021 katsoi, että kaupunki ei ole lain mukaan korvausvelvollinen vahingoista. Kyseinen kaupunkiympäristöjohtajan päätös on lähetetty hakijalle tiedoksi tavallisella kirjeellä 3.11.2021. Oikaisuvaatimuksen tekemiselle laskettava määräaika on päättynyt 24.11.2021.  

Oikaisuvaatimuksessaan hakija ilmoittaa, ettei ole voinut tehdä oikaisuvaatimusta ajoissa, koska ei ollut saanut kyseistä kaupunkiympäristöjohtajan päätöstä tiedokseen väestörekisteritietojen mukaiseen vakinaiseen osoitteeseensa, joka on Helsingissä. Hakija ilmoittaa käyvänsä talvisin vain harvemmin Turussa Ilomäenkujan kiinteistöllä, jolla korvausvaatimuksen kohteena olevat vahingot ovat tapahtuneet.

Hakija on 10.11.2020 kaupungille lähettämässään korvausvaatimuksessa ilmoittanut osoitteen Turussa. Missään vahinkoasiaan liittyvässä asiakirjassa ei ole mainittu hakijan Helsingin osoitetta tai pyyntöä lähettää asiassa annettava päätös johonkin muuhun osoitteeseen kuin korvausvaatimuksessa esitettyyn osoitteeseen.

Kuntalain 138 §:n mukaan oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Kuntalain 139 §:n mukaan kunnan tekemän päätöksen tavalliseen tiedoksiantoon sovelletaan, mitä hallintolain 59 §:ssä on säädetty tavallisesta tiedoksiannosta. Hallintolain 59 §:n 1 momentin mukaan tavallinen tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle. Hallintolain 59 §:n 2 momentin mukaan vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, ellei muuta näytetä.

Hallintolain 16 §:n mukaan viranomaiselle toimitettavassa asiakirjassa on mainittava lähettäjän nimi ja tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Mainitun pykälän esitöiden (HE 72/2002) mukaan yhteystietoina asiakirjaan tulisi merkittäväksi lähettäjän postiosoite tahi muu osoite, johon viranomaisen vastaus ja muut asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat halutaan toimitettavan. Hakija on korvausvaatimuksessaan 10.11.2020 ilmoittanut osoitteen Turussa. Hallintolain 59 §:n esitöiden (HE 72/2002) mukaan tavallisen tiedoksiannon toimittaminen edellyttää sitä, että vastaanottajan postiosoite on viranomaisen tiedossa. Esitöissä todetaan niin ikään, että hallintolain 16 §:stä ilmenevän lähtökohdan mukaan viranomaisella on tieto ainakin asian vireille panijan osoitteesta. Edelleen esitöissä todetaan, että osoitetietojen selvittäminen jää viranomaisen tehtäväksi, jos vastaanottaja ei ole ilmoittanut osoitetietojaan. Kysymyksessä olevassa tapauksessa hakija on ilmoittanut kaupungille osoitetietonsa, eikä kaupungilla siten ole ollut tarvetta eikä velvollisuutta selvittää väestörekisteritiedoista hakijan osoitetietoja.

Hallintolain 59 §:n 2 momentin mukaan tavallisen kirjeen katsotaan tulleen perille seitsemäntenä päivänä kirjeen lähettämisestä, jollei muuta näytetä. Mainitun pykälän esitöiden mukaan lähtökohtana on, että sen, joka väittää tiedoksiannon tapahtuneen tätä myöhemmin eli seitsemännen päivän jälkeen kirjeen lähettämisestä, tulee esittää väitteensä tueksi riittävä näyttö. Lain esityöt eivät ota kantaa siihen, mikä on viimeksi mainittu riittävä näyttö kirjeen saapumisen viivästymisestä. On kuitenkin ajateltavissa, että todennettu postin jakelun keskeytyneenä oleminen tiettynä aikana voisi olla mainittu riittävä näyttö kirjeen saapumisesta viivästyneenä.

Viranomaisten päätöksiä ja tuomioistuinten ratkaisuja koskevassa muutoksenhaussa on vakiintunut toimintapa, jonka mukaan, jos muutoksenhakemus on jätetty viranomaiselle tai tuomioistuimelle muutoksenhaulle säädetyn määräajan jälkeen, niin muutoksenhakemus jätetään tutkimatta.

Edellä esitetyin perustein Turun kaupunki päättänee jättää tutkittavaksi ottamatta hakijan kysymyksessä olevan oikaisuvaatimuksen.

Liite 1Oikaisuvaatimus 2.1.2022

Oheismateriaali 1Korvausvaatimus 10.11.2020

Oheismateriaali 2Kaupunkiympäristöjohtajan päätös 28.10.2021 § 158

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta edellä olevassa konsernihallinnon lakipalveluiden lausunnossa esitetyin perustein päättää jättää tutkittavaksi ottamatta hakijan 2.1.2022 päivätyn oikaisuvaatimuksen, jolla on haettu muutosta kaupunkiympäristöjohtajan päätökseen 28.10.2021 § 158 ja joka on toimitettu Turun kaupungille oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetyn määräajan jälkeen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoXXXXX
tiedKaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön kunnossapito
tiedKonsernihallinto, lakipalvelut


Liitteet:

Kylk § 43
Liite 1:Oikaisuvaatimus 2.1.2022