Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön rakennuttaminen 
Infran rakennuttamispäällikkö10313.12.2021 

10728-2020 (02 08 00, 00 01 05)

Kauppatorin ilmanlaadunmittausaseman rakennustekniset työt

Projektijohtaja Janne Laine 10.12.2021

Kauppatorin vanhassa torirakennuksessa sijainnut ilmanlaadunmittausasema on ollut sijoitettuna vuoden 2018 syksystä asti väliaikaisessa varastokontissa Kauppatorin Yliopistonkadun puoleisella laidalla. Ilmanlaadunmittauksen tulee olla käytössä koko ajan ja mittaustoimintaa on pystytty jatkamaan väliaikaisjärjestelyin koko työmaan ajan. Uusissa Kauppatorin suunnitelmissa mittausasemalle on osoitettu uusi sijainti Kauppiaskadun puoleiselle laidalle. Rakennustöiden edistyessä torialueella ja työmaan painopisteen siirtyessä Yliopistonkadun alueelle, tulee mittausaseman laitteistot ja järjestelmät siirtää uuteen lopulliseen paikkaan ja tilaan.

Kaupunkiympäristön rakennuttaminen on aikaisemmin tilannut suunnitelman mukaisen runkorakenteen, joka asennetaan vuoden 2022 alussa torin alueelle. Rakennustoimisto Jussit Oy on aikaisemmin osana torin pintarakenteiden toteutusurakkaa rakentanut valmiiksi mittausaseman perustukset ja sokkelirakenteen. Jotta mittausasema saadaan siirretty tavoiteaikataulussa tammikuun aikana uuteen sijaintiin, on kaupunkiympäristön rakennuttaminen neuvotellut suoraan Rakennustoimisto Jussit Oy:n kanssa mittausaseman rakennustöiden jatkamisesta runkorakenteen asennustöiden jälkeen. Rakennustoimisto Jussit Oy on antanut tarjouksen rakennusteknisistä töistä arvioltaan 19.000,00 € (alv 0%). Hinta ei pidä sisällään kattorakenteen kaideratkaisua, julkisivumateriaalia tai laitteistoja ja kalusteita. Edellä mainitut työvaiheet ovat 100% alihankintana tehtäviä töitä joiden tilaaminen on mahdollista myöhemmin samassa yhteydessä kuin toteutetaan mainospylonien julkisivut Kauppatorin alueella. Mainospylonien ja mittausaseman ulkoasut tulevat olemaan samanlaisia ja on tarkoituksenmukaista toteuttaa ne samassa urakassa, jotta niiden ulkonäön yhteneväisyydestä voidaan varmistua paremmin.

Turun kaupungilla ja Rakennustoimisto Jussit Oy:llä on voimassa oleva urakkasopimus torin pintarakenteiden toteuttamisesta ja ilmanlaadunmittausaseman tilaaminen lisätyönä alueella jo toimivalta urakoitsijalta tulee kokonaistaloudellisesti edullisemmaksi, eikä kilpailutuksella saatava hyöty ylitä kilpailutuksesta aiheutuvia kustannuksia.

Liite 1Rakennustoimisto Jussit Oy:n tarjous 8.12.2021

Infran rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää

PäätösPäätin tilata Kauppatorin ilmanlaadunmittausaseman rakennusteknisettyöt Rakennustoimisto Jussit Oy:ltä olemassa olevan pintarakenteiden urakkasopimuksen lisätyönä liitteenä olevan tarjouksen mukaisesti siten, että hinta-arvion on 19.000,00 € (alv 0%).

 

Jukka Mäenpää

infran rakennuttamispäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoRakennustoimisto Jussit Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedCavén Pia
tiedLaine Janne
tiedMattila Toni
tiedRiikonen Petri


Liitteet:

Kypakyra § 103
Liite 1:Rakennustoimisto Jussit Oy:n tarjous 8.12.2021