Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta49914.12.202110

14671-2021 (02 05 00)

Rakennusvalvontataksan, ympäristönsuojeluviranomaisen taksan ja ympäristöterveystaksan tarkistaminen

Tiivistelmä:

Rakennusvalvonta-, ympäristönsuojelu- ja ympäristöterveysviranomaisten taksoja ehdotetaan tarkistettavaksi 1.1.2022 alkaen. Tavoitteena on selkeyttää taksojen rakennetta ja siten yksinkertaistaa taksojen soveltamista. Eri taksojen maksuja myös korotetaan pääosin vähäisessä määrin. Erityisesti rakennusvalvontataksassa pyritään lisäämään myös taksan ohjausvaikutusta.

Kylk § 499

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, luvat ja valvonta, valvontajohtaja Leena Salmelainen 7.12.2021:

Luvat ja valvonta -palvelualueella on keväällä 2021 käynnistetty voimassa olevien eri viranomaisten taksojen tarkistaminen. Tavoitteena on ollut kartoittaa mahdolliset tarpeet taksojen perusteiden muutoksille ja tehdä maksuluokkiin tarvittavat päivitykset siten, että uudet taksat tulisivat voimaan vuoden 2022 alusta. Lisäksi kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuonna 2019 sopeuttamistoimenpiteet, joista yksi on viranomaistaksojen säännöllinen tarkistaminen. Taksojen perusteiden muuttamiseen ei valmistelussa ole nähty tarvetta. Sen sijaan prosessissa on päädytty tarkistamaan rakennusvalvonta-, ympäristönsuojelu- ja terveysviranomaisen taksoja.

Rakennusvalvontataksa

Perusteet

Maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa.

Kuntalain mukaan valtuuston tehtävänä on päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen yleisistä perusteista. Hallintosäännön 37 §:n mukaan lautakunnan yleiseen toimivaltaan kuuluu päättää asiakasmaksujen, palveluiden ja tuotteiden hinnoittelusta valtuuston hyväksymien perusteiden mukaisesti.

Kaupunginvaltuusto on 12.11.2001 hyväksynyt voimassa olevat rakennusvalvontataksan maksuperusteet sekä niihin muutoksia 9.10.2006 ja 11.12.2006. Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta on 27.11.2018 § 489 hyväksynyt nyt voimassa olevan rakennusvalvontataksan, jota on sovellettu 1.1.2019 alkaen.

Taksan valmistelussa on vertailtu 10 suurimman kaupungin taksoja sekä Turun ympäristökuntien taksoja Turun nykyiseen ja ehdotettavaan taksaan. Lähes kaikki 10 suurinta rakennusvalvontaa ja osa Turun naapurikunnista ovat tarkistamassa taksojaan vuoden 2022 alusta alkaen. Suurten kaupunkien joukossa Turun rakennusvalvontataksa on maksuiltaan edelleen keskiluokassa. Ympäristökunnat taas perinteisesti ovat seuranneet Turun rakennusvalvontataksan maksuja taksojen tarkistuspäätöksissään.

Pääasialliset muutokset

Taksan uudistamisessa on ollut tavoitteena selkeyttää sekä taksan asiasisältöä että pykäläkohtaista järjestystä, jolloin asiakkaan on helpompi ennalta varautua rakentamiskohteesta perittävään lupamaksuun. Lisäksi tavoitteena on ollut selkeyttää taksan rakennetta lupavalmistelun kannalta, koska taksan selkeä soveltaminen on yksi osa lupavalmistelun prosessin sujuvuutta. Rakennusvalvontamittauksia koskeva erillinen taksa on yhdistetty rakennusvalvontataksaan, mikä myös tukee taksakokonaisuuden selkeyttä. Mittauksia koskevat maksut pysyvät ennallaan.

Rakennuslupamenettelyä pyritään myös sujuvoittamaan taksaohjauksella siten, että korotukset kohdistuisivat erityisesti niihin toimenpiteisiin, joista aiheutuu tavanomaista enemmän työtä lupavalmistelussa. Erityisesti uusia kerrostaloalueita koskevien uudisrakentamiskohteiden suunnitelmien läpikäyminen on aikaisempaa työläämpää. Tähän vaikuttaa muun muassa tiivistyvä kaupunkirakenne, kun entistä pienemmille tonteille toivotaan entistä enemmän toimintoja. Taksan muutosten avulla pyritään ohjaamaan rakentamista nykyistä enemmän asemakaavojen noudattamiseen vähäisten poikkeusten maksua korottamalla. Toisaalta pientalokohteiden maksuja on pyritty kautta linjan keventämään, joten esimerkiksi enintään kaksiasuntoista koskevan pientalon poikkeuksia koskevat maksut on säilytetty ennallaan.

Prosessin sujuvoittamista lisätään muillakin yksittäisillä muutoksilla. Esimerkiksi enintään kaksiasuntoisen pientalon tai vastaan kokoisen hankkeen lupahakemuksesta kuullaan naapureita jatkossa maksutta viran puolesta. Tämä yksinkertaistaa lupavalmistelua, kun jatkossa ei enää hankekohtaisesti tiedustella miten naapurien kuuleminen kyseisessä kohteessa toteutetaan. Paritaloa suuremmissa kohteissa viranomainen kuulee käytännössä aina naapurit viran puolesta, eikä asiasta keskustelulle ole sen suurempaa tarvetta.

Tällä hetkellä kaikista rakennusvalvontaan tulevista lupahakemuksista noin 98 % tulee vireille sähköisenä. Paperisena vireille tulleet hakemukset rakennusvalvonta skannaa itse sähköiseen järjestelmään. Lupaprosessia ohjataan jatkossa digitaaliseksi myös taksalla, koska paperihakemuksen muuttamisesta sähköiseen muotoon peritään jatkossa 200 euroa.

Taksan taloudelliset vaikutukset riippuvat luonnollisesti vireille tulevien hakemusten määrästä ja tyypistä. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä, että rakentamisen määrä kokonaisuudessaan olisi hiipumassa ainakaan vuodelle 2022. Tällä kertaa taksassa on korotettu uudisrakentamisen perusmaksua, mutta ei neliöperusteista maksua. Samoin naapurien kuuleminen paritaloja pienemmissä kohteissa on jatkossa maksutonta. Toisaalta paritaloja suurempien kohteiden vähäisten poikkeusten maksua ja muutamia muita yksittäisiä maksuja korotetaan. Kokonaisuutena muutoksesta ei ole odotettavissa kovin suurta lisäystä käyttötalouteen. Taksan vaikutukset käyttötalouteen ovat vuositasolla arviolta 50.000 lisätuloa.

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa

Perusteet

Ympäristönsuojelulain 205 §:n mukaan ympäristönsuojelulain mukaisen luvan, luvan muuttamisen, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä sekä säännöllisestä valvonnasta voidaan periä maksu. Vastaava säännös on myös jätelain 144 §:ssä, vesilain 18 luvun 12 §:ssä ja merenkulun ympäristönsuojelulain 13 luvun 1§:ssä. Kunnalle perittävän maksun suuruuden tulee vastata enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuvia kokonaiskustannuksia.

Maa-aineslain 23 §:n mukaan lupahakemuksen ja ottamissuunnitelman tarkastamisesta sekä ottamistoiminnan valvonnasta aiheutuvien kustannusten perimisestä on soveltuvin osin voimassa, mitä maankäyttö- ja rakennuslain 145 §:ssä säädetään rakennustyön valvonnasta kunnalle suoritettavasta maksusta. Kuten yllä rakennusvalvontataksasta jo on todettu, MRL:n 145 §:n mukaan luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa.

Turun kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen voimassa oleva taksa ja sen maksutaulukko on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa 17.3.2020 § 85 ja se on tullut voimaan 1.5.2020. Tuossa yhteydessä taksaa on muutettu ainoastaan maastoliikennelain ja ympäristönsuojelulain tiettyjen lainmuutosten vuoksi mutta varsinaisia korotuksia maksuihin ei tehty.

Taksan valmistelussa on verrattu kuuden suurimman kaupungin taksoja keskenään ja muutoksen jälkeenkin Turun ympäristönsuojeluviranomaisen taksa on kaupunkien keskiluokkaa.

Pääasialliset muutokset

Ympäristönsuojeluviranomaisen taksaa koskevat muutokset ovat lähtökohtaisesti vähäisiä. Maksutaulukoihin on tehty noin 5 %:n korotus. Tulojen kertymään tällä ei ole kovin suurta vaikutusta, koska laskutettavien päätösten määrä on vähäinen ja vaihtelee vuosittain.

Vuosittainen kustannusvaikutus käyttötalouteen on arviolta enintään 10.000 euroa lisätuloa.

Taksaan on uutena kohtana lisätty ”yhteiskäsittely” eli ympäristöluvan ja muun lain mukaisen luvan (esimerkiksi rakennuslupa) käsittely samanaikaisesti. Tällaisia yhteislupia ei toistaiseksi Turussa ole ollut vireillä.

Ympäristöterveystaksa

Perusteet

Kunnan valvontaviranomaisen tulee periä hyväksytyn taksan mukainen maksu elintarvikelain 71 §:n mukaisesti viranomaisten suoritteista, tupakkalain 90 §:n nojalla hakemusten ja ilmoitusten käsittelystä ja terveydensuojelulain 50 §:n mukaisesti valvontatoimenpiteistä. Lisäksi kunnan on perittävä toimijalta tupakkalain 91 §:n mukainen valvontamaksu.

Ympäristöterveyden voimassa oleva maksutaksa on hyväksytty Turun kaupungin kaupunkiympäristölautakunnan päätöksellä 27.11.2018 § 487 ja se on tullut voimaan 1.1.2019 alkaen.

Pääasialliset muutokset

Ympäristöterveystaksan muutokset liittyvät lainsäädännön muutoksiin, maksujen yhtenäistämiseen ja hintojen korotuspaineisiin. Elintarvikelakia ja terveydensuojelulakia on muutettu siten, että laissa määritellään suoraan toimintojen rekisteröimisen ja hyväksyminen perusmaksu (150 €). Lainsäädännön muutokset on huomioitu uudessa taksassa.

Elintarvikevalvonnan maksut on muutettu tuntihinnoitelluista kohdeperusteisiksi maksuiksi. Muutos yhtenäistää ympäristöterveyden valvontaa, koska terveydensuojelun valvonnassa maksut ovat jo nyt kohdeperusteisia. Taksassa käytettävää tuntihintaa on nostettu 64 eurosta 70 euroon. Tuntihinnoittelussa on otettu huomioon entistä paremmin muun muassa lakimiestyön määrän lisääntyminen ympäristöterveyden asioissa.

Taksamuutosten kustannusvaikutus käyttötalouteen on vuositasolla arviolta 250.000 euroa lisätuloa. Tulonlisäys muodostuu ensisijaisesti elintarvikelain ja terveydensuojelulain veroluonteisesta vuosimaksusta toimijoille.

Valvontajohtaja esittelee kokouksessa taksojen perusteiden vertailua muihin kuntiin.

Liite 1Rakennusvalvontataksa 1.1.2022 alkaen

Liite 2Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (maksutaulukko sisältyy) 1.1.2022 alkaen

Liite 3Ympäristöterveystaksa (maksutaulukko sisältyy) 1.1.2022 alkaen

Oheismateriaali 1Rakennusvalvontataksa, muutokset

Oheismateriaali 2Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa, muutokset

Oheismateriaali 3Ympäristönsuojeluviranomaisen taksan maksutaulukko, muutokset

Oheismateriaali 4Ympäristöterveystaksa, muutokset

Oheismateriaali 5Ympäristöterveystaksan maksutaulukko, muutokset

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä liitteissä 1-3 ehdotetut tarkistukset rakennusvalvontataksaan, ympäristönsuojeluviranomaisen taksaan sekä ympäristöterveystaksaan siten, että uusia taksoja sovelletaan hakemuksiin ja asioihin, jotka tulevat vireille 1.1.2022 jälkeen.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tpvKaupunkiympäristö, rakennusvalvonta
tpvKaupunkiympäristö, ympäristönsuojelu
tpvKaupunkiympäristö, ympäristöterveys


Liitteet:

Kylk § 499
Liite 1:Rakennusvalvontataksa 1.1.2022 alkaen
Liite 2:Ympäristönsuojeluviranomaisen taksa (maksutaulukko sisältyy) 1.1.2022 alkaen
Liite 3:Ympäristöterveystaksa (maksutaulukko sisältyy) 1.1.2022 alkaen