Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta46030.11.20214
Kaupunkiympäristölautakunta47507.12.20213

15246-2018 (10 02 03)

Asemakaavanmuutos- ja tonttijakoehdotus; "Pihlajaniemi", Pihlajaniemi, Korppolaismäki, Puistomäki ja Vähäheikkilä (os. Hirvensalon puistotie, Vähäheikkiläntie, Rykmentintie) (26/2018)

Tiivistelmä:

Pihlajaniemen asemakaavaehdotus mahdollistaa umpikortteleihin perustuvan asuinalueen rakentamisen kestävän kaupunkisuunnittelun mukaisesti noin 2500 asukkaalle. Asemakaavaehdotuksessa alueelle esitetään rakennusoikeutta yhteensä noin 183 200 k-m2. Lisäksi alueen keskiosaan sijoittuu laaja Katanpäänpuisto, joka toimii myös hulevesien- ja tulvien hallinnassa. Kaavan toteuttamisesta aiheutuviksi infra- ja yleisten alueiden kustannuksiksi on arvioitu noin 25,1 Me (alv 0 %) ja kaavan ulkopuolisen Rykmentintien jalankulku- ja pyörätien toteuttamisen kustannukseksi Uittamontielle asti noin 0,6 Me. Kustannusarvio esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi asemakaavan hyväksymisen yhteydessä.

Kylk § 460

Kaupunkiympäristö, kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Päivi Siponen ja Urbanity Oy, DI/YKS-582 Pekka Saarinen 24.11.2021:

Kaavoituksessa on laadittu 1.4.2021 päivätty ja 1.11.2021 lausuntojen ja muistutusten johdosta muutettu asemakaavanmuutosehdotus.

Asemakaavanmuutosehdotus on laadittu yhteistyössä Kaupunkiympäristön kaavoitusyksikön, Senaatti-kiinteistöjen, Urbanity Oy:n, Gehl Architectsin ja AJAK arkkitehtitoimiston sekä tontinluovutuskilpailun voittaneiden tahojen kanssa kumppanuuskaavoituksena.

Nykytilanne

Pääosa suunnittelualueesta on entistä Puolustusvoimien aluetta, jonka käytöstä Puolustusvoimat on luopunut. Alue on suurimmaksi osaksi Senaatti-kiinteistöjen omistuksessa, osa kaduista ja pienet määräalat ovat kaupungin omistuksessa. Puolustusvoimat jatkaa edelleen toimintaa tämän asemakaava-alueen ulkopuolella olevalla alueella. Pihlajaniemen alue ja sen ympäristö̈ ovat rakennettua kaupunkialuetta, jotka ovat jo pitkään olleet ihmistoimintojen vaikutuspiirissä, mm. peltoa, niittyä ja nuorta metsikköä. Alueella sijaitsee iso hiekkapintainen pysäköintialue ja entinen puolustusvoimien käytössä ollut radioasema. Suunnittelualueen pinta-ala on 18,5 ha.

Nykytilannetta on kuvattu tarkemmin kaavaselostuksen kohdassa 3. Lähtökohdat.

Asemakaavaehdotuksen kuvaus

Asemakaava mahdollistaa monipuolisen asuntotuotannon, koulun ja päiväkotien toteuttamisen sekä liiketilojen ja päivittäistavarakaupan (vähittäiskaupan yksikkö) rakentamisen. Kaavamuutosalueelle on arvioitu sijoittuvan noin 2500 asukasta. Maankäyttö Pihlajaniemessä perustuu umpikorttelirakenteeseen, eri mittakaavojen kerroksellisuuteen. Umpikorttelit rajautuvat korttelin joka puolella ympäröiviin katuihin tai kulkuyhteyksiin. Umpikorttelin rakennusten korkeudet vaihtelevat pääsääntöisesti kolmesta kahdeksaan, madaltuen korttelien lounaisreunaan, jolloin pystytään hyödyntämään auringonvaloa maksimaalisesti ja samalla luomaan tuulelta ja melulta suojaisia sisäpihoja. Vähintään 20 % asuntotuotannosta tulee olemaan Ara-tuotantoa, joka sijoittuu samoihin umpikortteleihin vapaarahoitteisten asuntojen kanssa. Lisäksi asemakaava-alueen kahdessa korttelissa on mahdollista erityisryhmien asuminen.

Korttelin yksittäiset talot voivat vaihdella arkkitehtuurinsa ja kokonsa puolesta merkittävästi toisistaan. Näin mahdollistetaan elävä ja vaihteleva kaupunkikuva ja samalla voidaan vastata erilaisten asuntojen tarpeeseen joustavasti. Umpikorttelimainen rakentaminen luo vankan kaupunkirakenteen, jossa toiminnot ovat lähekkäin ja eri osien käyttö sopeutuu tuleviin tarpeisiin. Ihmisläheinen mittakaava ja rakennusten julkisivujen vaihtelu luovat eläväisiä ja kiinnostavia katuja. Asuinkortteleiden julkisivun ja katualueen välille on suunniteltu korttelin 1–4 m syvä etupiha-alue, joka tuo ohikulkijalle vaihtelevaa katseltavaa. Etupiha-alueelle on mahdollista esimerkiksi terassirakenteiden kevytrakenteisten katoksien ja pergoloiden sijoittaminen. Etupiha-alueella voi sijaita myös maantasokerroksen asuntojen sisäänkäyntejä. Asuinkortteleihin pyritään koko kaava-alueella tavoitteellisesti luomaan mahdollisuuksia maantasokerrokseen asuntojen, yhteistilojen ja liiketilojen sijoittamiseksi.

Valtaosa asemakaavan kortteleista on asuinkerrostalojen korttelialueita (AK, AK-1, AK-2). Lisäksi asemakaavan pohjoisosassa on asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue (AL-1). AL-1-korttelialueen maantasokerrokseen saa sijoittaa päivittäistavarakaupan. Luoteiskulman toriaukealla on erillinen pieni liikerakennusten korttelialue (KL-1). Alueen itälaidalla on yleisten rakennusten korttelialue opetustoimintaa ja päiväkotia varten (P-1). Lisäksi asemakaavan itälaidalla on asuinrakennusten korttelialue (A). Alueen keskelle toteutetaan toiminnallinen hulevesipuisto (VP), johon asuinkorttelit ja autopaikkojen korttelialueet (LPA-1) rajautuvat. Hulevesipuiston reunoilla sijaitsevat kävely- ja pyöräilyreitit, jotka toimivat myös virkistys-, huolto- ja pelastusteinä. Kortteleille on osoitettu viherkerroin 0,8. Lisäksi alueen suunnittelussa on otettu huomioon rankkasade- ja merivesitulvien mahdollisuus alueen keskiosaan sijoittuvassa hulevesipuistossa. Yleisten alueiden puisto- ja katusuunnitelmat, sisältäen hulevesien viivytys- ja suodatusrakenteet suunnitellaan tarkemmin alueen infran suunnittelun yhteydessä ja ne hyväksytään kaupunkiympäristölautakunnassa asemakaavan hyväksymisen jälkeen. Alueella sijaitseva vanha radioasema suojellaan asemakaavalla (sr-1).

Kaava-alueelle on osoitettu rakennusoikeutta 183 200 k-m2. Asuinkortteleita (AK, AK-1, AK-2, A, AL-1) kaavaehdotuksessa on 6,4 ha eli n. 35 %. Virkistysalueita (VP, VL 1/s) on 2,4 ha eli n. 13 %. Palvelurakennusten korttelialue päiväkotia ja koulua varten P-1 on n. 0,6 ha eli n. 3 %. Autopaikkojen korttelialue LPA 1 + LPA 2 on yhteensä 0,7 ha eli 4 %. Katualueita on 8,4 ha eli n. 45 %. Korttelitehokkuus e vaihtelee välillä 0,7–2,8 (AK-1, AK-2, AK, A, AL-1).

Autopaikoitus tapahtuu AK, AK-1, AK-2 ja AL-1 kortteleissa pääosin maan päällä olevan sisäpihan kannen alla ja/tai rakennusten rungon alla sekä pysäköintilaitoksissa, jotka rakennetaan asemakaavaan osoitetuille LPA-1-korttelialueille. Korttelialueilla AK, AK-1, AK-2 ja AL-1 on rakennettava vähintään yksi autopaikka kutakin asuinkerrosalan 1/120 k-m2 ja Ara-tuotannossa 1/135 k-m2 kohti. Korttelin 14 autopaikat sijaitsevat LPA-1 korttelialueen pysäköintirakennuksessa. Asuinrakennusten korttelialueella A on rakennettava 1 ap/asunto ja ne on sijoitettava maantasoon LPA-2-korttelialueelle. Vieraspaikat sisältyvät pysäköintinormiin.

Asuinkortteleihin on osoitettu asemakaavassa maantasokerroksen liiketiloiksi 1890 k-m2. Alueelle on kaavan valmistelussa laadittu mm. liikenteen yleissuunnitelma, katujen ja puistojen yleissuunnitelmat sekä sovitettu yhteen jalankulku- ja pyöräreitit sekä pelastustieyhteydet. Yleissuunnitelmat tarkentuvat vielä katu- ja yleisten alueiden toteutussuunnittelussa, joka on tarkoitus käynnistää loppuvuonna 2021.

Kaavaselostuksessa on esitetty asemakaavan tarkempi kuvaus ja se, millaisia vaikutuksia kaavan toteuttamisella on.

Tämän kaava-alueen ulkopuolelle jäävä puolustusvoimien sotilasalue on tällä hetkellä maanpuolustuksen kannalta erityissuojattava kohde valtioneuvoston asetuksella 676/2017. Sotilasalueen kautta ei ole tällä hetkellä mahdollista osoittaa kulkureittiä rannan kautta. Rantareitin mahdollisuus tarkastellaan uudelleen Pihlajaniemen eteläisen asemakaavan suunnittelun yhteydessä. Tämän asemakaavan toteuttamisen aikana pyritään kuitenkin kehittämään asemakaavamuutosalueen ja sen eteläpuolisen maankäytön kehittämisalueen väliaikaiskäyttöä muun muassa tutkimalla urheilu- ja virkistystoimintojen sekä muiden vastaavien toimintojen ja tapahtumien toteuttamismahdollisuuksia tällä alueella. Alueen läpi kulkeva ulkoilureitti tulee kulkemaan rantaa myöden kiertäen sotilasalueen ja liittyy Pihlajaniemen asemakaava-alueen poikki yhdistyen Rykmentintielle suunniteltavalle kävely- ja pyöräliikenteen reitille, josta reitti yhdistyy kevyen liikenteen verkostoon. Rykmentintien kävely- ja pyöräyhteyden tarkempi suunnittelu aina Uittamontielle asti kytketään mukaan kaavan toteutussuunnitteluun.

Kaavaprosessin vaiheet

Asemakaavanmuutos valmistellaan Senaatti-kiinteistöjen aloitteesta. Senaatti-kiinteistöt ja Turun kaupunki ovat allekirjoittaneet kaavan valmistelusopimuksen 7.1.2019. Asemakaavanmuutoksen tavoitteet on hyväksytty kaupunkiympäristölautakunnassa 29.1.2019 § 56. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) lähetettiin osallisille 14.2.2019. OAS-vaiheessa kirjallisesti tuli 15 mielipidettä. Keskustelutilaisuuteen 28.2.2019 Braheskolanissa osallistui noin 130 lähiasukasta ja alueen suunnittelusta kiinnostunutta.

Kysely alueen kehittämisestä toteutettiin internetissä karttakyselynä, ja se oli avoinna 30.1.- 10.3.2019. Kyselyyn vastasi 294 henkilöä, jotka merkitsivät kartalle yhteensä 1704 paikkaa ja reittiä. Pihlajaniemen yleissuunnitelmassa otettiin huomioon karttakyselyn kautta tulleita mielipiteitä.

Koko Pihlajaniemen alueesta laadittiin Pihlajaniemen maankäytön yleissuunnitelma, joka hyväksyttiin kaupunkiympäristölautakunnassa 24.9.2019 § 373 ja edelleen kaupunginhallituksessa 7.10.2019 § 377. Pihlajaniemen maankäytön yleissuunnitelman alueelle tavoitteena on vähintään n. 5000 asukasta. Koska kyseessä on iso alue, jonka toteuttaminen kestää kymmeniä vuosia ja tulee etenemään vaiheittain, on tarkoituksenmukaista laatia alueelle useampia asemakaavoja. Tällöin voidaan paremmin varmistua kaavojen toteuttamiskelpoisuudesta ja investointien oikea-aikaisesta ajoittamisesta.

Tämä Pihlajaniemen pohjoisosaan laadittu asemakaavaehdotus käsittää vain hieman yli puolet maankäytön yleissuunnitelmassa asumiseen varatusta alueesta, joten tälle alueelle tavoitteena on n. 2500–3000 asukasta.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi asemakaavaluonnoksen 11.2.2020 § 34 laadittavan asemakaavaehdotuksen pohjaksi. Alustavaa asemakaavaluonnosta esiteltiin keskustelutilaisuudessa 9.1.2020 Valtion virastotalon auditoriossa, paikalla oli n. 40 asukasta.

Syksyllä 2020 pidettiin kolmesta alueen rakentamisen aloittavasta korttelista (korttelit 11, 13, 14) tontinluovutuskilpailu (hinta- ja laatukilpailu). Kilpailuun jätettiin 13 ehdotusta. Kilpailulla onnistuttiin luomaan arkkitehtuurisesti erittäin korkeatasoinen ja asemakaavan hengen mukainen näkemys Pihlajaniemen alueelle. Kaikki jätetyt kilpailuehdotukset olivat nähtävillä ja kommentoitavina kerrokantasi.fi- palvelussa 26.10.-8.11.2020. Kommentteja saapui 267 kappaletta. Saatua palautetta hyödynnettiin kilpailun toisessa vaiheessa sekä asemakaavaehdotuksen laadinnassa.

Kaavaehdotus asetettiin nähtäville 19.4.-18.5.2021 väliseksi ajaksi ja samalla siitä pyydettiin viranomaislausunnot. Asemakaavaehdotukseen liittyvä asukastilaisuus pidettiin 28.4.2021. Tilaisuus järjestettiin verkkotilaisuutena johtuen Covid-19 liittyvien kokoontumisrajoitusten ja terveysturvallisuuden vuoksi. Tilaisuudessa oli 68 alueen asukasta, yrittäjää tai muuta osallista. 12.5.2021 pidettiin lisäksi verkkotilaisuus Puistomäen omakotiyhdistyksen kanssa. Lähinaapureiden kanssa pidettiin vielä 25.10.2021 Teams-palaveri.

Muistutukset

Nähtävillä oloaikana saapui 18 muistutusta. Lähialueiden omakotiasukkaat ovat huolissaan korkean kerrostaloalueen rakentamisesta lähelle omakotitaloaluetta, olemassa olevien omakotitalojen mahdollisesta painumisesta kaava-alueen rakentuessa sekä liikenteen lisääntymisestä Rykmentintiellä ja Puistomäen alueella. Rykmentintien lähiasukkaat ovat lisäksi huolissaan myös Rykmentintien länsipuolen kortteleiden kerrostalojen varjostamisesta pihoillaan, ja lisääntyvän liikenteen aiheuttamasta melusta. Vähäheikkiläntien itäpään asukkaat muistuttavat Vähäheikkiläntien olevan rakennetun aikoinaan vain paikallistieksi, jonka lähellä olevat omakotitalot eivät kestä kasvavaa liikennettä.

Muistutuksiin ja lausuntoihin annetut vastineet ovat kokonaisuudessaan luettavissa asemakaavaselostuksen liitteenä olevasta Vuorovaikutusraportista, sivuilta 28–120.

Rakentamisen korkeus

Pihlajaniemen asemakaava-aluetta rajaa pääosin jo ennestään muodostuneet asuinalueet, joten uudisrakentaminen aiheuttaa muutoksia lähialueen asukkaiden elinympäristössä. Asemakaavoituksessa joudutaan kuitenkin sovittamaan yhteen erisuuntaisia tavoitteita ja asemakaavan sisältövaatimuksia.

Nähtävillä olleen asemakaavaehdotuksen Rykmentintien puoleisten korttelien kerrosluvut vaihtelevat korttelissa 11 kuudesta seitsemään kerrokseen. Korttelissa 14 korttelin Rykmentintien puolen tonttien kerrosluvut vaihtelevat seitsemästä kahdeksaan kerrokseen. Saatujen muistutusten perusteella Pihlajaniemen korttelin 14 tontin 3 kerroslukua alennetaan kahdeksasta seitsemään kerrokseen. Tämä vähentää varjostumisvaikutusta Rykmentintien suuntaan erityisesti ilta-aikaan keväisin ja syksyisin. Näin ollen koko Rykmentintiehen rajoittuvien korttelien tonteilla maksimi-kerrosluku on eri tonteilla kuusi tai seitsemän kerrosta.

Pihlajaniemen asemakaava toteuttaa kaupungin asettamia ja hyväksymiä kaupunkistrategisia tavoitteita ilmastotavoitteet huomioon ottavasta yhdyskuntarakenteen tiivistämisestä kaupunkiuudistusalueille ja joukkoliikenteen kehityskäytäville. Uudisrakentamisen sijoittaminen kestävän kaupunkirakenteen vyöhykkeelle ja erityisesti kävelyetäisyydelle keskustan palveluista on osa kaupungin ilmastonmuutoksen vastaisia toimintaa. Yleiskaavan ja kaupunkistrategian tavoitteiden toteuttaminen edellyttää kerrostalomaista asuntotuotantoa.

Painumisen välttäminen ja riskien hallinta

Hyvällä ennakkosuunnittelulla hallitaan mahdollisia rakentamisen aikaisia riskejä ja vältetään painumia tai perustusten rikkoutumisia. Asemakaavan laadinnan yhteydessä on laadittu erilaisia selvityksiä alueen maaperän rakennettavuudesta, pohjanvahvistuksesta, maaperän haitta-aineista kuin myös alueen hulevesien käsittelyn kokonaissuunnitelma, jossa on kiinnitetty huomiota maaperän olosuhteisiin alueella. Varsinaista maanalaista rakentamista alueelle asemakaava ei salli. Jatkosuunnittelussa selvitetään mahdollisuuksia alueellisen tärinäselvityksen/riskianalyysin laatimisesta myös tarkemman katu- ja infrasuunnittelun sekä yleisten alueiden rakennussuunnittelun tueksi.

Liikenteen lisääntyminen ja liikennemelu

Autoliikenteen toimivuuden kannalta ensisijaisia toimenpiteitä ovat autoliikenteen kasvun hillitseminen kaupungin liikennepoliittisten tavoitteiden mukaan koko katuverkolla, sekä Pihlajaniemen alueen kannalta erityisesti Vähäheikkiläntie - Hirvensalo -suunnalla. Tästä syystä myös Pihlajaniemen suunnittelussa pyritään kannustamaan pyöräilyyn, kävelyyn ja julkisen liikenteen käyttöön. Pihlajaniemen sijainti on pyöräliikenteen ja joukkoliikenteen kannalta suotuisa, mikä todennäköisesti rajoittaa Pihlajaniemen osuutta liikenne-ennusteiden osoittamasta liikennemäärien kasvusta eteläisen Turun katuverkolla. Hirvensalon suunnan läpiajoriski suoraan Esikunnankatua pitkin Rykmentintielle on estetty Esikunnankadun joukkoliikenneosuudella Rykmentintien eteläpuolella. Kaavan meluselvityksen aluetta laajennettiin muistutusten johdosta, vuoden 2050 liikenne-ennusteen mukaan liikenteen melu saattaa nousta läheisten Rykmentintien omakotitalojen pihoilla yli 55 dB. Tämän johdosta karttaan lisättiin määräys, jonka mukaan katualueelta aiheutuva päivämelutaso saa viereisen asumiseen varatun korttelialueen tonttien pääosalla olla korkeintaan 55 dBA. Melusuojauksen tarkempi suunnittelu tehdään katusuunnittelun yhteydessä.

Puistomäen alueen turvallisuutta tullaan parantamaan kytkemällä Rykmentintielle rakennettavan kävely- ja pyörätien toteutussuunnittelu Uittamontielle asti kaavan toteutussuunnitteluun mukaan. Tavoitteena on toteutussuunnittelun aloittaminen v. 2021.

Rykmentintien lähimpien naapureiden kanssa pidettiin 25.10.2021 Teams-palaveri, jossa esiteltiin kaavaan muistutusten johdosta tehtyjä muutoksia. Naapurit ilmoittivat palaverissa ja sen jälkeen esittämissään mielipiteissään edelleen vastustavansa kaavaa.

Lausunnot

Luontoarvot

Ympäristönsuojelun kanssa on tarkistettu korttelin 25 kohdalla olevia luontoarvoja ja yhdessä todettu, että merkittävimmät luontoarvot jäävät kaava-alueen ulkopuolelle. Luontoselvityksissä todetut arvokkaimmat kalliokedot jäävät myös kaava-alueen ulkopuolelle. Puolustusvoimien puolelle jäävät arvokkaat luontoalueet säilyvät luonnontilaisena ja vähällä käytöllä. Korttelin 25 (AK, LPA-1 ja A) kohdalla olevalla kalliokedolla on luontoarvoja, mutta kaupunkisuunnittelu toteaa kaavan mahdollistaman puurakenteisen korttelin tässä kohtaa tärkeämmäksi.

Suojeltu radioasema (sr-1)

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY), Museoviraston ja Museokeskuksen lausunnoissa pidettiin suojelumerkintää hyvänä, mutta olisi pidetty parempana suojellun radioaseman läheisten rakennusten madaltamista. Asemakaavassa on kuitenkin tarkoituksellisesti ajateltu nimenomaan kontrastin korkeamman modernimman uudisrakentamisen ja säilytettävän radioaseman välillä tuovan sitä paremmin esille. Myös Museoviraston näkemyksen mukaan kerrostalokorttelin pihapiirin historiallisena kerrostumana radioasema luo uudelle asuinalueelle juurevuutta eikä esitetty asemakaava uhkaa kasarmialueen keskeisten arvojen säilymistä. Suojellun radioaseman kerrosluku muutetaan vastaamaan yksikerroksisen rakennuksen oikeaa kerroslukua.

Poikkeaminen voimassa olevasta yleiskaavasta

ELY ja Varsinais-Suomen liitto ovat lausunnoissaan kehottaneet perustelemaan kaavaehdotuksen poikkeamisen voimassa olevasta yleiskaavasta. Voimassa olevassa yleiskaavassa ainoastaan nykyinen peltoalue on kerrostalovaltaista asuinaluetta (AK) ja eteläosa erityisaluetta (E) puolustusvoimien käyttöä varten. Yleiskaava on tältä osin vanhentunut, koska puolustusvoimien tarvitsema alue on pienentynyt. Vireillä olevassa Yleiskaava 2029 tämä asia on otettu huomioon, ja asemakaavaehdotus noudattaa sitä. Yleiskaava 2029:n ehdotus on tulossa loppuvuodesta 2021 lautakuntakäsittelyyn. Kaupunginhallituksen v. 2018 hyväksymässä yleiskaavaluonnoksessa kaava-alueen pohjoisosa on palvelujen ja asumisen aluetta (PA) ja eteläosa uusi tai olennaisesti muuttuva asuinalue (ruudutettu A-merkintä). Myös Turun kaupunkiseudun rakennemallin 2035 (2.4.2012) mukaan kaava-alue on määritelty uudeksi asuinalueeksi (AK, nro 83).

Asemakaavaa on tarkistettu vastaamaan Turku Energia Sähköverkot Oy:n antamia tilavarauksia ET-1 kortteleissa, sekä reunaehtoja niille.

Vanhusneuvoston ja Hyvinvointitoimialan lausuntojen perusteella kortteliin 10 (AL-1) ja 12 (AK-1) kaavamääräyksiin lisättiin mahdollisuus myös palveluasumisen vaihtoehtojen toteuttamiseen: "Kortteleihin saa sijoittaa erityisryhmien asumista palvelutiloineen" mihin suojaisa umpikortteli hyvin sopii.

Muut kaavakartan muutokset ovat luonteeltaan pienempiä teknisiä tai sanallisia tarkennuksia.

Kaavaehdotus asetettiin uudelleen nähtäville 31.5.-29.6.2021 teknisen syyn (pohjakaavan laajuus) johdosta. Uudestaan asetetun nähtävillä olon aikana ei saapunut uusia muistutuksia tai lausuntoja.

Lausuntojen ja muistutusten johdosta ehdotetaan, että kaavaehdotus asetetaan lautakunnan hyväksymisen jälkeen uudelleen nähtäville.

Maankäyttösopimus

Kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä laaditaan maankäyttösopimus, jossa sovitaan maanomistajien osallistumisesta yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin.

Infrakustannukset ja kaavatalous

Asemakaavaehdotuksen yleisten alueiden toteuttamisesta aiheutuvat alustavat kustannukset ovat arviolta noin 25,1 Me (alv 0 %). Vesihuollon kustannusarvio on 1,5 Me (alv 0 %). Kaava-alueen ulkopuolisen Rykmentintien kävely- ja pyörätien kustannusarvio Uittamontielle asti on noin 0,6 Me. Maankäyttösopimuskorvaus kattaa alueen kunnallistekniikan rakentamisesta aiheutuvat kustannukset. Alueen uudet asukkaat ja työpaikat lisäävät kaupungin verotuloja. Alueelle on arvioitu muodostuvan noin 100–200 uutta työpaikkaa. Kaupunki saa myös alueelta mm. kiinteistöverotuloja ja vesihuollon liittymismaksuja.

Seuraava vaihe

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 §:n mukaan, jos kaavaehdotusta on olennaisesti muutettu sen jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtäville, se on asetettava uudelleen nähtäville. Uudelleen nähtäville asettaminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos muutokset koskevat vain yksityistä etua ja niitä osallisia, joita muutokset koskevat, kuullaan erikseen.

Tärkeimmät muutokset:

Korttelin 14 tontilla 3 kerroslukua on alennettu kahdeksasta seitsemään kerrokseen, ja rakennusoikeutta vähennetty vastaavasti.

Korttelista 10 (AL-1) vähennetty rakennusoikeutta 1000 k-m2.

Kortteliin 10 (AL-1) ja kortteliin 12 (AK-1) kaavamääräyksiin lisättiin mahdollisuus palveluasumisen toteuttamiseen: Kortteleihin saa sijoittaa erityisryhmien asumista palvelutiloineen.

AL-1 korttelin pihakannen kaavamääräys (pi-a1) muutettiin mahdollistamaan yksikerroksisen kannen sijaan kaksikerroksinen pihakansi (pi-a3).

Rykmentintien kolmen lähimmän omakotitontin kohdalle lisättiin määräys, jonka mukaan katualueelta aiheutuva päivämelutaso saa viereisen asumiseen varatun korttelialueen tonttien pääosalla olla korkeintaan 55 dBA. Melusuojauksen tarkempi suunnittelu tehdään katusuunnittelun yhteydessä.

Korttelin 23 (AK-2) päiväkodiksi käytettävä kerrosalan vähimmäismäärä muutettiin ehdottomaksi. 

Kaavakarttaan tehdyt muutokset ovat kokonaisuutena arvioiden sellaisia, että kaava on syytä asettaa uudestaan nähtäville.

Jos uusia muistutuksia jätetään nähtävillä oloaikana, käsittelee kaupunkiympäristölautakunta muistutusten johdosta tehtäviä muutoksia kaavaehdotukseen ja/tai vastineita muistutuksiin alkuvuodesta 2022.

Tämän jälkeen kaavaehdotus etenee kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn, kun tarvittava maankäyttösopimus kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen välillä on allekirjoitettu.

Sovelletut lainkohdat

Maankäyttö- ja rakennuslaki 50 §, 52 §, 54 §, 55 §, 57 §, 62 §, 63 §, 65 § ja 66 §.

Maankäyttö- ja rakennusasetus 24 §, 25 §, 27 §, 28 §, 30 §, 32 § ja 32a §.

Liite 1Kartta Pihlajaniemi

Liite 2Vastineet muistutuksiin

Oheismateriaali 1Selostus Pihlajaniemi

Oheismateriaali 2Tilastolomake Pihlajaniemi

Oheismateriaali 3Vuorovaikutusraportti 1.11.2021

Oheismateriaali 4OAS päivitetty 1.11.2021

Oheismateriaali 5Kaavaehdotuksesta annetut lausunnot

Oheismateriaali 6Kaavaehdotuksesta annetut muistutukset

Oheismateriaali 7Muistutus nro 17, 17.5.2021 Salassa pidettävä (Julkisuuslaki 24 § 25)

Oheismateriaali 8Muistutus nro 18, 17.5.2021 Salassa pidettävä (Julkisuuslaki 24 § 25)

Oheismateriaali 9Mielipiteet nähtävillä olon jälkeen

Oheismateriaali 10Mielipide 8.11.2021 Salassa pidettävä (Julkisuuslaki 24 § 25)

Oheismateriaali 11Naapurin mielipide 28.11.2021

Laaditut selvitykset ja raportit, www.turku.fi/kaavahaku

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä vastineet muistutuksiin (liite 2) ja esittää kaupunginhallitukselle, että 1.4.2021 päivätty ja 1.11.2021 lausuntojen ja muistutusten perusteella muutettu asemakaavanmuutosehdotus Pihlajaniemi esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Asemakaavan yhteydessä hyväksytään sitovat tonttijaot Pihlajaniemi 11.-1-4, 13.-1-7, 14.-1-5, 15.-1, 17.-1, 18.-1, 22.-1, 24.-1-3.

Lisäksi lautakunta hyväksyy osaltaan Pihlajaniemen asemakaava-alueen yleisten alueiden infrakustannusarvioksi 25,1 Me (alv 0 %) ja kaava-alueen ulkopuolisen Rykmentintien kävely- ja pyörätien kustannusarvioksi Uittamontielle asti 0,6 Me (alv 0 %) ja lähettää kustannusarvion edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi Pihlajaniemen asemakaavan käsittelyn yhteydessä.

Kaavaehdotus asetetaan uudelleen nähtäville lautakunnan hyväksymispäätöksen jälkeen esitystekstissä kuvatuista syistä. 

PäätösAsia pantiin pöydälle Valkosen Sundqvistin kannattamana tekemästä ehdotuksesta yksimielisesti.

Lisäksi päätettiin järjestää katselmus kaava-alueella ennen seuraavaa kokousta.

Asian esitteli kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää.

Kylk § 475

Pöydältä 30.11.2021 § 460

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Ennen päätöksentekoa esittelijä täydensi kaavakarttaa seuraavasti:

Kaavan yleismääräyksiin lisätään uusi väliotsikko

Valaistus

"Alueen valaistusta (valaisintyypit, voimakkuus ja suuntaus) suunniteltaessa on varmistettava, ettei valaistuksesta aiheudu häiriöitä lepakkojen elinympäristölle."

Liite 3Kartta Pihlajaniemi muutettu 7.12.2021 (Kylk § 475)

Oheismateriaali 13Selostus Pihlajaniemi, muutettu 7.12.2021 (Kylk § 475)

 

Jakelu

tiedPuistomäen omakotiyhdistys ry
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
esiKaupunginhallitus


Liitteet:

Kylk § 460
Liite 1:Kartta Pihlajaniemi
Liite 2:Vastineet muistutuksiin

Kylk § 475
Liite 1:Kartta Pihlajaniemi
Liite 2:Vastineet muistutuksiin
Liite 3:Kartta Pihlajaniemi, muutettu 7.12.2021 (Kylk § 475)