Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja18129.11.2021 

6944-2021 (00 01 01)

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden hallinnon järjestämispäätöksen muutos

Kaupunkiympäristö, hallintojohtaja Harri Lehtinen 29.11.2021:

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus palvelualue on valmistellut organisaatiomuutosta, jota maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi on perustellut seuraavasti:

”Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuuden palvelualueen Tonttipalveluiden vastuualue on toiminut nykymuodossaan 1.1.2018 lähtien. Tonttipalveluista on kokonaisuutena vastannut kiinteistökehityspäällikkö ja se on jakautunut kolmeen erilliseen yksikköön eli Maaomaisuuteen ja isännöintiin, Kiinteistökehitykseen ja luovutukseen sekä Asuntotoimeen. Kuluvan vuoden aikana on tapahtunut runsaasti henkilöstön siirtymisiä pois kaupungin palveluksesta, joka on synnyttänyt tarpeen arvioida nykyistä organisoitumista uudelleen.

Nykytilanteessa tonttipalveluiden ongelmana on ollut vastuujaon hämärtyminen, tehtävien epätasainen jakautuminen sekä vaikeudet saada uutta koulutettua henkilöstöä rekrytoitua tehtäviin. Nykyisessä mallissa tonttipäälliköllä on ollut liian suuri kokonaisuus hoidettavaan sekä vastuut asiakkaiden suuntaan eivät ole olleet kaikilta osin selkeät. Nykytilanteessa myös tonttipäällikön ja hänen alaisten maankäyttöinsinöörien palkkaero on liian pieni tehtävän vaativuuteen verrattuna.”

Vaihtoehtoja on valmisteltu keskusteluin kiinteistökehityspäällikön ja lähiesimiesten kanssa. Lisäksi uudelleen organisoitumisen vaihtoehtoja on käsitelty Tonttipalveluiden työpaikkakokouksessa 26.8.2021. Asiaa on käsitelty myös kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden yhteistoimintaelimessä, jossa oli esillä kaksi vaihtoehtoista mallia. Yhteistoimintaelimen suosituksen mukaisesti maankäyttöjohtaja on vielä käsitellyt organisaatiovaihtoehtoja Tonttipalveluiden vastuualueen henkilöstön kanssa.

Keskustelujen jälkeen on päädytty ratkaisuun, jossa kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus jaetaan kolmen vastuualueen sijasta neljään vastuualueeseen; Kaavoitus, Liikennesuunnittelu, Kiinteistökehitys ja isännöinti sekä Tonttipalvelut. Kiinteistökehitys ja isännöinti vastuualuetta johtaa kiinteistökehityspäällikkö ja Tonttipalveluja johtaa tonttipäällikkö. Samalla maankäyttöjohtaja esittää muutoksia nykyisen tonttipalvelut vastuualueen viranhaltijoiden tehtäviin sekä maankäytön operatiivisen ryhmän kokoonpanoon.

Lisäksi joukkoliikennepalvelujohtaja on esittänyt vähäisiä täsmennyksiä liikkumispalvelut palvelualueen liikennepalvelupäällikön tehtäviin.

Liite 1Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden hallinnonjärjestämispäätös

PäätösPäätin hyväksyä liitteenä olevan kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden hallinnon järjestämispäätöksen.

Muutos tulee voimaan 01.01.2022 alkaen.

 

Christina Hovi

Kaupunkiympäristöjohtaja

Jakelu

tiedKaupunkiympäristö, tonttipalvelut
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKonsernihallinto, asianhallinta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 181
Liite 1:Muutettavat kohdat hallinnon järjestämispäätöksessä