Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja16403.11.2021 

10607-2020 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Tuureporinkatu 11 a

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti 29.10.2021:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Tuureporinkatu 11a:han. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Kaavahankkeella tavoitellaan Tuureporinkadun suuntaista siipiosan korottamista kahdella kerroksella hotelliliiketoimintaan tai asumiseen.

Maankäyttö- ja rakennuslain 51 §:n mukaan asemakaava on laadittava ja pidettävä ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys, erityisesti asuntotuotannon tarve, taikka maankäytön ohjaustarve sitä edellyttää. Maankäytön ohjaustarvetta arvioitaessa on otettava huomioon erityisesti asuntotuotannon tarve ja elinkeinoelämän toimivan kilpailun edistäminen. Maankäyttö- ja rakennuslaki ei kuitenkaan perusta yksittäiselle maanomistajalle oikeutta saada aluettaan kaavoitetuksi, vaan kaavan laatimisen tarpeellisuus kuuluu kunnan ratkaistavaksi.

Hakijalle on varattu mahdollisuus antaa kirjallinen vastineensa ennen asian ratkaisua. Hakija antoi vastineen, jossa todetaan, että aloitteentekijä pitää aloitteessaan perusteltuja toteutusedellytyksiä kaavamuutokselle edelleen valideina.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke ei ole tarkoituksenmukainen ja ettei hanketta ole syytä käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Tuureporinkatu 11 a

Oheismateriaali 1Asianosaisen vastaus kielteiseen päätösehdotukseen

PäätösPäätin, että kaavahanketta Tuureporinkatu 11 a ei sisällytetä kaavoitusohjelmaan ja ettei sitä tulla käynnistämään.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

 

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoXXXXX
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 164
Liite 1:Esiselvitys Tuureporinkatu 11 a
Oheismateriaali 1:Asianosaisen vastaus kielteiseen päätösehdotukseen