Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön rakennuttaminen 
Infran rakennuttamispäällikkö5205.10.2021 

11733-2021 (02 08 00)

Sääsuojan toteuttaminen Kauppatorin yläosalle talveksi 2021, kynnysarvon alittava suorahankinta

Projektijohtaja Janne Laine 1.10.2021

Kaupunkirakentaminen on neuvotellut Kauppatorihankkeen eri urakoitsijoiden Rakennustoimisto Jussit Oy, Turun Siirtomurske Oy, Peab Industry Oy, Skanska Talonrakennus Oy sekä NollaE:n kanssa torin yläosan työmaatilanteesta sekä tulevista työvaiheista lokakuun ja joulukuun välisenä aikana 2021.

Neuvottelun tuloksena on todettu, että torin yläosan maanvarainen alue on sellaisessa vaiheessa, että alueelle olisi mahdollista toteuttaa sääsuojarakenteita siten, että ne eivät estä kenenkään työsuoritusta. Toisaalta on myös tunnistettu, että sääsuoja on toteutettava, jotta kiveystyötä saadaan edistettyä alkuperäisen tavoiteaikataulun mukaisesti. Maanvaraisen alueen vaahtolasitäyttö estää normaalin maaperäisen lämmön johtumisen pintakerroksiin, joten riskinä on torin pintakerroksen ennenaikainen jäätyminen. Kiviasennusta ei voida tehdä jäätyneen pinnan päälle, jossa riskinä on epätasainen painuminen rakenteen sulaessa viimeistään keväällä 2022. Myös sulanapitoputkituksen asentaminen edellyttää yli 0 C-asteen lämpötilaa, joten kiveystyötä ei voida edistää, mikäli alueen putkitusta ei ole tehty edeltävässä työvaiheessa. Sääsuoja mahdollistaa myös kivien saumaustyön tekemisen kiviasennusten valmistumisen tahdissa, mikäli sääsuojan sisälämpötila saadaan pidettyä yli 5 C-asteen.

Kiveysurakoitsijan Peab Industry Oy on tarjouslaskentavaiheessa perustanut vuonna 2021 valmistuvan kiveysmäärän tarjouspyynnössä olleen aloitusajankohdan mukaisesti sekä olettamukseen edeltävien työvaiheiden valmistumisesta ja työalueiden vapautumisesta omaan käyttöön. Neuvottelussa on todettu, että tilaajan myötävaikutusvelvollisuuden täyttämiseksi tilaaja voisi kustantaa em. töiden aloituksen viivästymisestä sekä työtilan puutteista johtuvan viivästymistä vastaavan ajan ajaksi sääsuojan, jotta kiven asennusta voidaan jatkaa pidemmälle syksyyn ja talvella. Kiveystyötä tekevä Peab Industry on suullisesti esittänyt, että urakoitsija toteuttaisi sääsuojan 4 kuukauden ajaksi, josta tilaaja kustantaisi puolet. Esitetyn mallin mukaisesti kaupungin osuus pelkän sääsuojan kustannuksista olisi ollut 125.000,00 €.

Edellä kuvatun perusteella kaupunkirakentaminen on pyytänyt tarjousta Renta Telineet Oy:ltä 1.625 m2 kokoisen sääsuoja pystyttämisestä ja vuokraamisesta. Sääsuojaa olisi tarkoitus käyttää 25.10.-19.12.2021. Liitteessä 1 esitetyn tarjouksen mukaisesti sääsuojan ja sen painojen kuljetus, pystytys, purku sekä kertakäyttöpeitteet maksavat yhteensä 28.800,00 € (alv 0%). Tämän lisäksi vuokran määrä suojan ja painojen osalta on yhteensä 220 €/vrk eli yhteensä 12.320,00 € (alv 0%).

Hankinnan kokonaishinta on näin ollen 41.120,00 € (alv 0%). Mikäli kiveystyö valmistuu sääsuojan osalta ennen 19.12.2021, päätetään sääsuoja vuokraus ennen nyt suunniteltua lopetuspäivämäärä.

Esitys on, että tilataan torialueella jo toimivalta Renta Telineet Oy:ltä n. 1600 m2 sääsuoja torin yläosalle syksyn/talven 2021 ajaksi siten, että hankinnan arvioitu kokonaiskustannus on 41.120,00 € (alv 0%). Sääsuojan toteutus mahdollistaa kiveystöiden edistämisen vuoden loppuun asti ja työsaavutustavoitteiden toteutumisen siten, että ns. paviljonkien rajaama alue saadaan kivettyä vuoden vaihteeseen mennessä. Sääsuojan asennus on tarkoitus aloittaa viikolla 42/2021 siten, että se on valmiina 25.10. mennessä.

Liite 1Renta Telineet Oy tarjous 29.9.2021

Infran rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää

PäätösPäätin tilata Kauppatorin kiveystöiden sääsuojan 25.10. – 19.12.2021 väliseksi ajaksi siten, että hankinnan kokonaiskustannus on yhteensä 41.120,00 € (alv 0%).

 

Jukka Mäenpää

infran rakennuttamispäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä.

Jakelu

aoPeab Industri Oy
aoRenta Telineet Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypakyra § 52
Liite 1:Renta Telineet Oy:n tarjous 29.9.2021