Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta35421.09.20214

10439-2016 (613, 627, 021)

Asemakaavan- ja tonttijaonmuutosehdotus; Paljetie, Itäharju (os. Paljetie 2) (27/2017)

Tiivistelmä:

Kaavamuutoksella mahdollistetaan yhden asuinkerrostalon rakentaminen Itäharjulle. Kaavalla osoitettavan rakennusoikeuden määrä on 4240 k-m2. Kaavan toteuttamisesta aiheutuviksi infrakustannuksiksi on arvioitu 70 000 € (alv 0 %). Kustannusarvio esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi asemakaavan hyväksymisen yhteydessä.

Kylk § 354

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Taina Riekkinen 14.9.2021:

Asemakaavanmuutos laaditaan Itäharjun kaupunginosan korttelin 63 tontille 1, Paljetien katualueelle, osille Kalevantien ja Vanhan Littoistentien katualueita sekä osalle Kalevanpuiston katualuetta.

Alueen pinta-ala on n. 0,63 ha. Alueella sijaitsee vuonna 1959 valmistunut, yksikerroksinen rakennus. Rakennuksessa on toiminut Tyksilän päiväkoti, joka on siirtynyt uuteen päiväkotirakennukseen. Nykyisin tiloissa toimii yksityinen päiväkotiyritys. Nykytilannetta ja kaavatilannetta kuvataan tarkemmin kaavaselostuksen kohdassa 3. Lähtökohdat.

Asemakaavan muuttaminen perustuu yksityisen maanomistajan aloitteeseen. Asemakaavanmuutoksen tavoitteena on tontin 853-12-63-1 käyttötarkoituksen muuttaminen asuinkerrostalojen korttelialueeksi, rakennusoikeuden lisääminen sekä yleisten alueiden osien (Kalevanpuisto -nimisestä puistosta ja Paljetie -nimisestä katualueesta) liittäminen tonttiin.

Kaavan vaihtoehtotarkasteluissa etsittiin eri vaihtoehtoja asemoida asuinkerrostalo tarvittavine pysäköintipaikkoineen tontille. Erilaisia versioita tehtiin luonnosvaiheessa useita. Valmisteluvaiheessa haettiin ratkaisuja sekä rakentamisen määrään että sen sijoitteluun tontilla. Iso autopaikkatarve, Paljetien ja Vanhan Littoistentien alla sijaitsevat johdot sekä tavoite säilyttää Kalevanpuiston puistoaluetta nykyisin vuokrattuna olevaan aidattuun alueeseen asti rajasivat lopulta vaihtoehtoja.

Asemakaavaehdotus perustuu lautakunnan 11.8.2020 § 259 hyväksymään luonnokseen. Kaavaluonnoskäsittelyn jälkeen rakennusalaa siirrettiin kokonaisuudessaan neljä metriä itään, jotta saatiin riittävä suojaetäisyys toteutumaan Paljepolun (ent. Paljetie) alle jäävään vesijohtoon. Samalla etsittiin kaupunkikuvallisesti korkeatasoista ratkaisua ja tehtiin tarkennuksia kaavan rakennusalaan rakennuksen arkkitehtuuriin löytyneen vahvan ajatuksen pohjalta.

Kaavassa osoitetaan noin 0,21 ha suuruinen AK-1 -korttelialue sekä noin 0,4150 ha katualuetta. Kaavalla osoitettavan rakennusoikeuden määrä on 4120 k-m2 asuinrakennukselle sekä 120 k-m2 talousrakennukselle. Kaavassa muodostuu yksi uusi tontti, jonka tonttitehokkuus on noin 2,00. Alueelle sijoittuisi arviolta 85 uutta asukasta, kun mitoituslukuna käytetään 50 k-m2 per asukas.

Asuinrakennuksen arkkitehtuurin perusratkaisuna on, että rakennuksen idänpuoleinen julkisivu on kallistettu. Asukas- ja vieraspysäköinti on sijoitettu rakennuksen länsipuolella sijaitsevan 1-kerroksisen pihakannen alle ja päälle sekä osittain rakennuksen runkoon. Paljetien puolella sijaitsevalle johtojen suoja-alueelle saa sijoittaa autopaikkoja ja jätteiden keräilyastioita. Länsipuolella sijaitsevaa maanvaraista oleskelupihaa rajaa etelässä piharakennus ja idässä meluaita. Rakennuksen ylin korkeus on rajattu länsipuoleisten rakennusten mukaisesti (vesikaton ylin korkotaso +51,4 m).

Kaavan toteuttaminen

Kaavan toteuttaminen edellyttää Paljetien pintarakenteiden uusimista sekä mahdollisesti muutoksia Kalevantien ja Vanhan Littoistentien katualueille erillisten katusuunnitelmien mukaisesti. Kaavan toteuttamisesta aiheutuviksi infrakustannuksiksi on arvioitu 70.000 euroa (alv 0 %).

Itäharjun asukasmäärän kasvaessa tulee myös edistää Vanhan Littoistentien saneerausta Paljetieltä itään aina Karjakadulle asti sekä koko Kalevanpuiston uudistamista. Tällä tavoitellaan viihtyisiä kävely- ja pyöräilyolosuhteita kadulle sekä varmistetaan virkistysalueiden riittävä toiminnallisuus asukasmäärien kasvaessa.

Kaavaprosessin vaiheet

Asemakaavanmuutos perustuu 19.9.2016 päivättyyn asemakaavanmuutosaloitteeseen.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta merkitsi osallistumis- ja arviointisuunnitelman tiedoksi 8.8.2017 § 226.

Asemakaavan vireilletulosta ilmoitettiin kaavoituskatsauksessa 2017. Ilmoitus vireilletulosta sekä 1.8.2017 päivätty osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetettiin siinä mainituille osallisille kirjeitse 11.8.2017.

Osallisilta pyydettiin alkuvaiheen mielipiteitä 15.9.2017 mennessä. Näitä saatiin kuusi kappaletta. Kaavoitus merkitsi tiedoksi kaavamuutosta vastustavat mielipiteet. Mielipiteissä esille tuotuja näkökulmia on huomioitu kaavan valmisteluvaiheessa kaavan reunaehtoja määrittäessä.

Vuonna 2019 kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn vietiin 11.6.2019 päivätty kaavaluonnos. Kaupunkiympäristölautakunta palautti luonnoksen valmisteluun 6.8.2019 § 308 seuraavin perustein: Kaavaluonnos valmistellaan uudelleen siten, että rakennuksen piha säilyttää nykyisen puistomaisen luonteensa. Sen vuoksi selvitetään mahdollisuus autopaikkojen sijoittamiseksi tontin ulkopuolelle tai muualle tontille kuin pihan alle. Rakennusta voidaan tarvittaessa siirtää tai rakennusoikeutta pienentää, jotta pihan puistomaisuus voidaan säilyttää mahdollisimman laajasti.

Valmistelua jatkettiin ja vuonna 2020 kaupunkiympäristölautakuntaan valmisteltiin 8.6.2020 päivätty kaavaluonnos. Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi luonnoksen 11.8.2020 § 259 seuraavin muutoksin: Vanhan Littoistentien puoleinen 1-kerroksinen varastorakennus poistetaan ja rakennusoikeus yhdistetään tarvittaessa Kalevantien puoleiseen 1-kerroksiseen rakennukseen; kaavaehdotus valmistellaan siten, että rakennuksen korkeus ei nouse korkeammaksi kuin länsipuolella sijaitsevat Kalevantien varren rakennukset.

Osallisilta saatiin kaavaluonnosten käsittelyjen yhteydessä yksi mielipide Turku Energialta Sähköverkot Oy:lta koskien alueella sijaitsevia johtoja. Mielipide huomioitiin kaavaehdotuksen valmistelussa.

Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 1. – 30.3.2021. Ehdotuksesta saatiin kymmenen muistutusta ja kolme lausuntoa.

Lausuntojen ja muistutusten perusteella kaavamääräysten selityksiin lisättiin j-1 johtoalueen selitys sekä yleisiin määräyksiin määräys ”Rakennusluvasta on kuultava kaupunkikuvatyöryhmää tai vastaavaa toimielintä”. Muutokset ovat vähäisiä, eikä kaavaehdotusta ei ole tarpeen asettaa uudelleen nähtäville.

Seuraava vaihe

Kaavaehdotus etenee kaupunginhallituksen ja edelleen kaupunginvaltuuston hyväksymiskäsittelyyn, kun tarvittava maankäyttösopimus kaupungin ja yksityisen maanomistajan välillä on allekirjoitettu.

Sovelletut lainkohdat

Maankäyttö- ja rakennuslaki 50 §, 52 §, 54 §, 55 §, 57 §, 62 §, 63 §, 65 § ja 66 §.

Maankäyttö- ja rakennusasetus 24 §, 25 §, 27 §, 28 §, 30 §, 32 § ja 32a §.

Liite 1Kartta Paljetie

Liite 2Vastineet muistutuksiin Paljetie

Oheismateriaali 1Selostus Paljetie

Oheismateriaali 2Tilastolomake Paljetie

Oheismateriaali 3OAS- ja luonnosvaiheen mielipiteet

Oheismateriaali 4Kaavaehdotuksesta annetut lausunnot

Laaditut selvitykset ja raportit, www.turku.fi/kaavahaku

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hyväksyä vastineet muistutuksiin (liite 2) ja esittää kaupunginhallitukselle, että 4.1.2021 päivätty ja lausuntojen sekä muistutusten perusteella 14.9.2021 muutettu asemakaavanmuutosehdotus Paljetie esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Asemakaavanmuutoksen yhteydessä hyväksytään sitova tonttijaonmuutos: ITÄHARJU 63.-2

Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta hyväksyy osaltaan Paljetien asemakaava-alueen yleisten alueiden infrakustannusarvioksi 70.000 euroa (alv 0 %) ja lähettää kustannusarvion edelleen kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsiteltäväksi Paljetien asemakaavan käsittelyn yhteydessä.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

tiedMuistutuksen tekijät
esiKaupunginhallitus


Liitteet:

Kylk § 354
Liite 1:Kartta Paljetie
Liite 2:Vastineet muistutuksiin Paljetie