Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja9217.09.2021 

6944-2021 (00 01 01)

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden hallinnon järjestämispäätöksen täydennys

Kaupunkiympäristö, hallintojohtaja Harri Lehtinen 10.9.2021:

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 18 §:n mukaan sivutoimella tarkoitetaan virkasuhdetta, palkattua työtä ja pysyväisluonteista tehtävää, joista viranhaltijalla on oikeus kieltäytyä, sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista.

Viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei työnantaja hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Lupa voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna. Lupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä. Viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen peruuttamista.

Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista.

Sivutoimena ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa.

Viranhaltija ei saa virkasuhteen kestäessä ryhtyä kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita 3 momentissa säädetty huomioon ottaen ei voida pitää hyväksyttävinä.

Muusta kuin 2 momentissa tarkoitetusta sivutoimesta viranhaltijan on tehtävä ilmoitus työnantajalle. Työnantaja voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi kieltää tällaisen sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen 3 momentissa säädetyillä perusteilla.

Hallintosäännön 91 §:n mukaan sivutoimiluvan myöntämisestä sekä sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen kieltämisestä päättää viranhaltijan lähin ylempi monijäseninen viranomainen.

Sivutoimi-ilmoitus tehdään palvelujohtajalle tai tämän määräämälle viranhaltijalle. Kansliapäällikkö tekee sivutoimi-ilmoituksen kaupunginhallitukselle.

Muu konsernihallintoon kuuluva viranhaltija ja palvelujohtaja tekevät sivutoimi-ilmoituksen kansliapäällikölle.

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuudessa on tarkoituksenmukaista, että palvelualueiden johtajat käsittelevät viranhaltijoiden sivutoimi-ilmoitukset oman palvelualueensa henkilöstön osalta.

PäätösPäätin, että kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden hallinnon järjestämispäätöksen 42 §:ssä mainittuihin palvelualueen johtajan tehtäviin lisätään seuraava kohta:

5. käsittelee palvelualueensa osalta viranhaltijoiden tekemät sivutoimi-ilmoitukset.

Päätös tulee voimaan välittömästi.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tpvKonsernihallinto, asianhallinta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX