Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja5327.08.2021 

1637-2021 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Vilhonkatu 12a

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Katja Tyni-Kylliö 10.8.2021:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta osoitteeseen Vilhonkatu 12a. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Kaavahankkeella tavoitellaan toista rakennuspaikkaa tontille. Olemassa olevan rakennuksen suojelu ratkaistaan kaavoitusprosessin yhteydessä.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää. Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Vilhonkatu 12a

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Vilhonkatu 12a sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Jakelu

aoAsunto Oy Villenkatu 12
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 53
Liite 1:Esiselvitys Vilhonkatu 12a