Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja5227.08.2021 

2505-2020 (10 02 03)

Kaavoituksen esiselvitys; Myllymäentie 20

Kaupunkiympäristö, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Katja Tyni-Kylliö 10.8.2021:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristöjohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus vastuualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Myllymäentie 20:een. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Kaavahankkeella tavoitellaan toista rakennuspaikkaa suurehkolle tontille.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristöjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Myllymäentie 20

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Myllymäentie 20 sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Jakelu

aoAsunto Osakeyhtiö Turun Myllymäki 4
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kypa § 52
Liite 1:Esiselvitys Myllymäentie 20