Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta29717.08.20216

7373-2021 (08 00 00, 00 01 02)

Vastaus jäsen Lintusen ja jäsen Hellstenin aloitteeseen nopeusnäyttöjen hankkimisesta keskusta-alueelle

Tiivistelmä:

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus ottaa vuoden 2022 määrärahojen käytön suunnittelussa huomioon aloitteen esityksen uusien nopeusnäyttöjen hankinnasta.

Kylk § 297

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, liikennesuunnittelupäällikkö Matti Salonen 11.8.2021:

Lautakunnan jäsenet Ville Lintunen ja Kristiina Hellsten tekijät lautakunnan kokouksessa 8.6.2021 § 227 aloitteen 20 pysyvän nopeusnäytön hankkimisesta vuoden 2022 talousarvion määrärahoilla. Näyttöjä he esittivät sijoitettavaksi erityisesti keskusta-alueelle. Aloitetta he perustelivat sillä, että liikennekulttuurin muutos keskusta vuonna 2020 alennettujen nopeusrajoitusten mukaiseksi ei tulisi tapahtua yksin nopeusvalvontaan ja sanktioihin perustuen.

Ajonopeuksien alentaminen on selkeästi tehokkain tapa parantaa liikenneverkon turvallisuutta nopeasti ja laaja-alaisesti. Alennettaessa nopeusrajoituksia on tärkeää, että myös liikenteen todelliset nopeudet alenevat. Turussa nopeusrajoitusten noudattamista on edistetty seuraavilla toimenpiteillä:

- liikennemerkeillä osoitetuista nopeusrajoituksista muistuttaminen ajoratamaalauksilla

- automaattisella nopeusvalvonnalla

- siirrettävillä nopeusnäytöillä

Kuluvana vuonna Turkuun toteutetaan 12 uutta automaattista nopeusvalvontakohdetta.

Kaupungilla on käytössä 8 siirrettävää nopeusnäyttöä. Nopeusnäyttöjä on asennettu kohteisiin, joiden korkeista ja nopeusrajoituksen ylittävistä ajonopeuksista liikennesuunnittelu on saanut palautetta. Asennuskohteiden valinnassa on painotettu myös koulujen läheisyyttä. Siirtämällä nopeusnäyttöjä muutamien kuukausien välein uusiin kohteisiin, on näytöillä voitu muistuttaa oikeista ajonopeuksista useammissa kohteissa kuin jos näytöt olisivat kiinteästi asennettuja.

Kun kuluvana vuonna on panostettu uusien, automaattisten nopeusvalvontapisteiden toteutukseen, niin puolestaan vuoden 2022 määrärahoja voidaan suunnata uusien nopeusnäyttöjen hankintaan. Nopeusnäyttöjen kokonaismäärän lisääntyessä voidaan niiden käyttöaikaan pidentää yksittäisissä asennuskohteissa ja harkita siirtymistä osittain näyttöjen kiinteäänkin asennukseen. Asennuskohteiden valinnassa kiinnitetään myös huomiota oikeaan tasapainoon keskustan ja sen ulkopuolisten alueiden välillä.

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää merkitä vastauksen tiedoksi ja todeta Ville Lintusen ja Kristiina Hellstenin aloitteen tulleen käsitellyksi.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

vastXXXXX
vastXXXXX