Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta27910.08.20216

7644-2020 (03 06 02)

Oikaisuvaatimus koskien kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajan päätöstä 13.11.2020 § 158

Tiivistelmä:

Ajoneuvon kuljettaja on ajanut kadun varressa olleeseen lumikasaan ja kaupungilta on vaadittu vahingonkorvausta sillä perusteella, että kaupunki on laiminlyönyt vahinkopaikan kunnossapidon ja siten aiheuttanut vahingon. Esitetään hylättäväksi vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämispäätöksestä tehty oikaisuvaatimus.

Kylk § 279

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus lakimiesharjoittelija Jenna Härkönen ja konsernihallinnon lakimies Jukka Jyrkinen 5.7.2021:

Oikaisuvaatimuksen tekijä (jälj. myös hakija) vaatii Turun kaupungilta vahingonkorvausta Eristäjänmutkassa 13.2.2019 klo 7.00 tapahtuneesta auton takapuskurivahingosta. Hakija kertoo ajaneensa omistamallaan autolla ja törmänneensä katualueella oleviin lumikasoihin, minkä seurauksena auton takapuskuri on vahingoittunut. Hakija on hankkinut Autokiila Korikorjaamolta 25.2.2019 tulostetun korjauskustannuslaskelman, jonka mukaan hakijan auton takapuskurin korjauskustannukset olisivat 1.100,79 euroa (sis. alv 24 %). Hakija vaatii kaupunkia korvaamaan autonsa vahingon mainitun Autokiila Korikorjaamon korjauskustannuslaskelman mukaisesti.

Kaupunki on lähettänyt hakijan vahingonkorvausvaatimuksen If Vahinkovakuutus Oyj:n (jälj. If) tutkittavaksi kaupungin vastuuvakuutuksen perusteella. If on 4.6.2019 antamallaan korvauspäätöksellä katsonut, että kaupunki ei ole korvausvelvollinen asiassa. If:n päätös on annettu tiedoksi hakijalle.

If:n käsittelyn jälkeen kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja on päätöksellään 13.11.2020 § 158 hylännyt hakijan korvausvaatimuksen samoilla perusteilla kuin If. Hakija on tehnyt 26.11.2020 päivätyn oikaisuvaatimuksen mainitusta toimialajohtajan päätöksestä.

Oikaisuvaatimuksessaan hakija katsoo, että Eristäjänmutkaa on aurattu vain toiselta puolelta niin, että aurausauto on mennyt jalkakäytävän päältä, jolloin autotielle on mahtunut hädin tuskin vain yksi henkilöauto. Hakijan mukaan kadusta oli todellisuudessa vain noin 25 % käytössä vahinkopaikalla ja noin 20 metriä ennen kyseistä paikkaa. Oikaisuvaatimuksessa esitetyn mukaan auraamattomuudesta on soitettu kaupungille useita kertoja.

Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain mukaan kadun kunnossapito kuuluu kunnalle. Mainitun lain 3 §:n mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

Vahingonkorvauslain mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen (vahingonkorvauslaki 2 luku 1 §). Kaupungin vastuu kadun kunnossapitäjänä määräytyy vahingonkorvauslain mukaisena tuottamusvastuuna eikä vastuu ole ns. ankaraa tuottamuksesta (huolimattomuus, laiminlyönti) riippumatonta vastuuta. Oikeuskäytännössä kadun kunnossapitäjän vastuun on katsottu olevan ns. korostetun huolellisuusvelvollisuuden alueelle sijoittuvaa tuottamukseen perustuvaa vastuuta. Kaupungilla ei ole korvausvastuuta, jos vahinkotapahtuma on ollut kaupungille ennalta-arvaamaton.

Tieliikennelain mukaan tienkäyttäjän yleisenä velvollisuutena on noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Lisäksi tieliikennelain mukaan ajoneuvoa on kuljetettava siten, että ajoneuvo pysyy kuljettajan hallinnassa ja että ajoneuvo on pysäytettävissä tien näkyvällä osalla ja kaikissa ennakoitavissa tilanteissa.

Vahingon tarkasta syntymistavasta ei ole selvitystä, mutta vahinko on aiheutunut ilmeisesti peruutustilanteessa, jossa hakijan peruuttaessa kadun varressa olleeseen lumikasaan auton takapuskuri on vahingoittunut. Kun otetaan huomioon se, että vahinko on aiheutunut peruutettaessa ja että hakija on ollut tietoinen tien reunassa olevista lumikasoista asuessaan Eristäjänmutkassa, hakijan on tullut noudattaa ajaessaan korostunutta huolellisuutta ja varovaisuutta. Vahingon ilmeisenä syynä on ollut auton kuljettamisessa tapahtunut virheellinen toiminta.

Kaupunki ei ole laiminlyönyt Eristäjänmutkan kunnossapitoa. Eristäjänmutkan kunnossapidosta on vastannut kaupungin ulkopuolinen urakoitsija. Kaupungin tekemät selvitykset osoittavat, että Eristäjänmutkan ajorata on aurattu ja hiekoitettu 10.2.2019 sekä 11.2.2019. Turun kaupunki ei ole saanut muita ilmoituksia kyseisestä vahinkopaikasta. Talvella kadut voivat olla lumen ja jään vuoksi mahdollisesti kapeampia kuin kesällä. Kuitenkin Eristäjänmutkan ajorata on ollut hakijan vahinkotapahtuman aikaan henkilöautolla ajettavassa kunnossa.

Kaupunki ei ole laiminlyönyt kadun kunnossapitovelvollisuuttaan eikä sen toiminnassa ole ollut huolimattomuutta tai laiminlyöntiä, joka synnyttäisi korvausvastuun. Lisäksi ottaen huomioon kadun kunnossapitotöiden määrä Eristäjänmutkassa ennen hakijan vahinkotapahtumaa, on hakijan vahinko ollut kaupungille ennalta-arvaamaton. Kaupungilla ei ole lain mukaan korvausvastuuta hakijan vahingosta. Vahinko olisi ollut vältettävissä noudattamalla tieliikennelain edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta liikenteessä.

Edellä esitetyillä perusteilla Turun kaupunki hylännee 26.11.2020 päivätyn oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan.

Liite 1Oikaisuvaatimus 26.11.2020

Oheismateriaali 1Toimialajohtajan päätös 13.11.2020 § 158

Oheismateriaali 2If Vahinkovakuutus Oyj:n korvauspäätös 4.6.2019

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hylätä hakijan toimialajohtajan päätöksestä 13.11.2020 § 158 tekemän oikaisuvaatimuksen ja siinä esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen kokonaisuudessaan edellä esitetyin perustein.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoOikaisuvaatimuksen tekijä


Liitteet:

Kylk § 279
Liite 1:Oikaisuvaatimus 26.11.2020