Turun kaupunki§KokouspvmAsia1
Kaupunkiympäristölautakunta28010.08.20217

11188-2020 (03 06 02)

Oikaisuvaatimus koskien kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajan päätöstä 3.12.2020 § 166

Tiivistelmä:

Ajoneuvon kuljettaja on peruuttanut parkkipaikalta pois, jolloin auton etupuskuri on osunut keskeneräiseen reunakivetykseen ja repeytynyt. Kaupungilta on vaadittu vahingonkorvausta sillä perusteella, että kaupunki on laiminlyönyt vahinkopaikan kunnossapidon ja siten aiheuttanut vahingon. Esitetään hylättäväksi vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämispäätöksestä tehty oikaisuvaatimus.

Kylk § 280

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuuden lakimiesharjoittelija Jenna Härkönen ja konsernihallinnon lakimies Jukka Jyrkinen 5.7.2021:

Oikaisuvaatimuksen tekijä (jälj. myös hakija) vaatii Turun kaupungilta vahingonkorvausta Karjalankadun parkkipaikalla 27.9.2020 noin klo 13 tapahtuneesta auton etupuskurivahingosta. Hakija kertoo peruuttaneensa omistamallaan autollaan Karjalankatu 5 c parkkipaikalta pois, jolloin auton etupuskuri on osunut keskeneräiseen reunakivetykseen ja repeytynyt. Hakijan mukaan Karjalankadun asfaltti on uusittu ja samassa yhteydessä on vaihdettu reunakivetykset. Hakijan mukaan vahinko on aiheutunut, koska reunakivetyksen malli on vaihdettu ja uusi malli on kaksi kertaa korkeampi kuin aiempi parkkipaikan sisäänajon reunakivetys. Hakija on hankkinut Design Rosendahl Oy:ltä korjauskustannuslaskelman, jonka mukaan auton etupuskurin korjauskustannukset olisivat 1.563,60 euroa (sis. alv. 24 %). Kaupungille on toimitettu mainittu Design Rosendahl Oy:n korjauskustannuslaskelma päivältä 30.10.2020. Hakija vaatii kaupunkia korvaamaan auton korjauskustannukset edellä mainitun korjauskustannuslaskelman mukaisesti.

Kaupunki on lähettänyt hakijan vahingonkorvausvaatimuksen If Vahinkovakuutus Oyj:n (jälj. If) tutkittavaksi kaupungin vastuuvakuutuksen perusteella. If on 11.11.2020 antamallaan korvauspäätöksellä katsonut, että kaupunki ei ole korvausvelvollinen asiassa. If:n päätös on annettu tiedoksi hakijalle.

If:n käsittelyn jälkeen kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja on päätöksellään 3.12.2020 § 166 hylännyt hakijan korvausvaatimuksen samoilla perusteilla kuin If. Hakija on 17.12.2020 tehnyt oikaisuvaatimuksen mainitusta toimialajohtajan päätöksestä.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyn mukaan missään vaiheessa ei olla huoltoyhtiölle, isännöitsijälle taikka taloyhtiölle ilmoitettu, että katukivetyksen tyyppi tullaan muuttamaan ja että samalla pihaliittymien kivetys muutetaan kaksi kertaa aiempaa korkeammaksi. Hakijan mukaan vahinko ei ole tapaturmainen, vaan vahingon syynä on huolimattomuus tai laiminlyönti kaupungin toiminnassa. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi esitetty, että hakija ei ole voinut olla tietoinen Karjalankadulla tapahtuneista muutoksista kokonaisvaltaisesti, koska hakija ei ole ollut muutostöiden aikaan Suomessa ja koska toteutettavista muutoksista ei ole ilmoitettu. Hakijan mukaan auton etupuskurin vaurioituminen on aiheutunut vain ja ainoastaan muutetun kivetystyypin takia, vaikka pihasta pois peruutettaessa on noudatettu erityistä varovaisuutta. Kyseisen reunakivetyksen mallin muuttaminen on lisäksi aiheuttanut sen, ettei hakija ole voinut ajaa autoansa taloyhtiön parkkipaikalle eikä käyttää parkkipaikan lämmitystolppaa. Hakija kyseenalaistaa sen, että kaikki autot olisivat samanlaisia maanvaraominaisuuksiltaan ja että 8 cm olisi vain matala este. Oikaisuvaatimuksessa todetaan, että kaupunki olisi toiminut asiassa omavaltaisesti eikä olisi mahdollisuuksistaan huolimatta tiedottanut asianomaisia toteutettavista muutoksista. Hakija katsoo, että kaupunki on korvausvelvollinen asiassa ja että kaupungin tulisi lisäksi palauttaa kyseisen pihaliittymän kivetys ennalleen.

Kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain mukaan kadun kunnossapito kuuluu kunnalle. Mainitun lain 3 §:n mukaan kadun kunnossapito käsittää ne toimenpiteet, joiden tarkoituksena on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa.

Vahingonkorvauslain mukaan, joka tahallisesti tai tuottamuksella aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen (vahingonkorvauslaki 2 luku 1 §). Kaupungin vastuu kadun kunnossapitäjänä määräytyy vahingonkorvauslain mukaisena tuottamusvastuuna eikä vastuu ole ns. ankaraa tuottamuksesta (huolimattomuus, laiminlyönti) riippumatonta vastuuta. Kaupunki ei ole vahingonkorvausvastuussa, jos kaupungin toiminnassa ei ole vahinkoon syy-yhteydessä olevaa huolimattomuutta tai laiminlyöntiä. Kaupunki ei ole korvausvelvollinen, jos vahinkotapahtuma on ollut kaupungille ennalta-arvaamaton. 

Tapauksessa ei voida pitää selvitettynä, että kaupungin puolella olisi huolimattomuutta tai laiminlyöntiä, joka synnyttäisi vahingonkorvausvastuun. Asiassa saadun selvityksen mukaan Karjalankadulla on ollut kaupungin tilaama kadunkorjaustyömaa, jossa on ollut asianmukaiset tietyöstä kertovat varoitusmerkit. Karjalankadun ajorata on asfaltoitu katusuunnitelman mukaisesti ja sinne on asennettu katusuunnitelman mukaiset 8 cm reunakivet.

Katukivetyksen tyypistä tai sen korkeudesta ei ole olemassa laissa tai muussa määräyksessä kaupunkia sitovaa velvoitetta. Keskeistä on parkkipaikan erityistarpeiden huomioon ottaminen. Vahingon aiheuttanut kadun reunakivetys on ollut korkeudeltaan vain 8 cm korkea ja on ollut katusuunnitelman mukainen. Kun otetaan huomioon se, että auton maavaran on oltava vähintään 80 mm (liikenneministeriön päätös auton rakenteen muuttamisesta, 3 luku 15 §), ei 8 cm korkuista kadun reunakivetystä voida pitää liian korkeana. Kaupungin vastuulle ei voida lukea sellaista tilannetta, jossa auton korkeus alittaisi alimman sallitun maavaran, ja siten aiheuttaisi vahingon syntymisen.

Tieliikennelain 3 §:n mukaan tienkäyttäjän yleisenä velvollisuutena on vaaran ja vahingon välttämiseksi noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta. Kun otetaan huomioon tapauksen olosuhteet eli sen, että parkkipaikalta poistuminen on tapahtunut peruuttamalla ja että tietyöstä on ollut asianmukaiset varoitusmerkit, on tienkäyttäjän tullut noudattaa erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta.

Sillä seikalla, onko hakija ollut muutostöiden aikana Suomessa vai ei, ei ole hakijan korvausvaatimuksen arvioimisen kannalta merkitystä. Katukivetyksen tyypin ja korkeuden muuttamisesta ei ole lainsäädännössä asetettu ilmoittamisvelvollisuutta. Työmaan aikana tietyömerkki ja työmaakyltti ovat asianmukaisesti olleet näkyvissä ja katukivetys on täysin katusuunnitelman mukainen. Kaupunki ei ole toiminut huolimattomasti.

Asiassa saadun selvityksen mukaan Turun kaupungille ei ole tullut muita vahinkoilmoituksia vahinkopaikasta. Hakijan vahinko on ollut kaupungille ennalta-arvaamaton. Kaupunki ei ole laiminlyönyt kadun kunnossapitovelvollisuuttaan eikä sen toiminnassa ole ollut huolimattomuutta tai laiminlyöntiä, joka synnyttäisi korvausvastuun. Vahinko olisi ollut vältettävissä noudattamalla tieliikennelain edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta liikenteessä. Hakijan vahinko on katsottavissa ns. tapaturmaiseksi vahingoksi, jollaisena pidetään vahinkoa, joka ei ole aiheutunut kenenkään tuottamuksesta. Kaupungilla ei ole lakiin perustuvaa korvausvelvollisuutta hakijan vahingosta.

Edellä esitetyillä perusteilla Turun kaupunki hylännee kaupungille 17.12.2020 saapuneen oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan.

Liite 1Oikaisuvaatimus 17.12.2020

Oheismateriaali 1Toimialajohtajan päätös 3.12.2020 § 166

Oheismateriaali 2If Vahinkovakuutus Oyj:n korvauspäätös 11.11.2020

Kaupunkiympäristöjohtaja Christina Hovi:

EhdotusKaupunkiympäristölautakunta päättää hylätä hakijan toimialajohtajan päätöksestä 3.12.2020 § 166 tekemän oikaisuvaatimuksen ja siinä esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen kokonaisuudessaan edellä esitetyin perustein.

PäätösEhdotus hyväksyttiin.

Jakelu

aoOikaisuvaatimuksen tekijä


Liitteet:

Kylk § 280
Liite 1:Oikaisuvaatimus 17.12.2020