Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö 
Kaupunkiympäristöjohtaja1121.06.2021 

5901-2021 (07.03)

Datan avaus, paikkatietoaineistojen avaaminen

Konsernihallinnon avoimen datan asiantuntija, pääsuunnittelija Arvi Leino 11.6.2021:

Turku osallistuu kuuden suurimman kaupungin (Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku, Oulu) 6Aika-strategiaan kaupunginjohtaja Aleksi Randellin päätöksellä 26.6.2014 (4449-2014).

Turun kaupunkistrategia linjaa, että "Kaupungin kannalta ratkaisevaa on, miten nopeasti tiedonhallinta saadaan sellaiselle tasolle, että se mahdollistaa tietojen yhdistelyn ja analysoinnin yli yksittäisten tietojärjestelmä- ja organisaatiorajojen. Samalla kun kehitämme tiedonhallintaamme, edistämme uudenlaisen liiketoiminnan ja avoimuuden syntymistä avaamalla tietokantojamme kansalaisten ja yritysten käyttöön. Kaupungin tavoitteena on toimia datan hyödyntämiseen perustuvan digitaalisen alustatalouden kansainvälisessä kärjessä." ja että "Mittaamisen tulee ulottua läpi koko kaupunkiorganisaation. Jotta kaikki voivat arvioida tuloksiaan ja onnistumisiaan, taustatietojen tulee olla avoimesti käytettävissä ja päätösten perustua parhaaseen mahdolliseen tietoon. Päätöksenteon tulee olla läpinäkyvää ja johdonmukaista. Läpinäkyvyyden lisäämisessä avoin data tuo uusia mahdollisuuksia, joiden hyödyntämisessä Turku pyrkii kansainväliseen kärkeen." https://www.turku.fi/kaupunkistrategia

Esitetään avattavaksi koneluettavassa muodossa paikkatietoaineistoja, jotka sisältävät aluejakoihin, kaavoitukseen, katu- ja viheralueisiin, kunnallisiin palveluihin, liikenteeseen, ympäristöön ja asumiseen liittyviä tietoja. Valtaosa aineistoista on ollut katseltavana Turun seudun opaskartta -palvelussa ilman mahdollisuutta koneluettavuuteen. Aineistot voivat sisältää muiden Turun seudun kuntien tietoja, mikäli niiden avaamisesta on sovittu kyseisen kunnan kanssa erikseen ja kunta vastaa aineistojensa ajantasaisuudesta. Avattavat aineistot eivät sisällä henkilötietoja.

Avoin data on julkista tietoa, joka on maksutonta, koneluettavassa muodossa olevaa, vapaasti uudelleenkäytettävää dataa. Aineiston käyttöluvaksi tulee julkishallinnon JHS 189 -suosituksen mukaisesti CC Nimeä 4.0. https://creativecommons.org/licenses/by/4.0/deed.fi

Avauksen yhteyshenkilöt ovat kaupunkiympäristötoimialalla Jani Helin ja tekniset asiantuntijat Timo Laine ja Toni Huovinen sekä konsernihallinnossa Arvi Leino.

Kaupunkiympäristötoimialan ja konsernihallinnon asiantuntijoiden tehtävänä on avauspäätösesityksen sisällöstä ja varsinaisen avauksen tietosisällön yksityiskohdista sopiminen, tietoaineiston sisältökuvauksen ajan tasalla pitäminen ja aineiston tietosisältöä koskeviin palautteisiin vastaaminen.

Asiantuntijat ovat arvioineet avattavat datat yksityisyydensuojan, yleisen turvallisuuden ja liikesalaisuuksien vaarantumisen osalta. Asiantuntijat ovat yhteydessä riskienhallinnan ja/tai tietosuojan parissa työskenteleviin, jos avattavissa aineistoissa nähdään näiden osalta mahdollinen riski.

Kaupunkiympäristötjohtaja Christina Hovi:

PäätösPäätän, että henkilötietoja sisältämättömät paikkatietoaineistot avataan ja avauksen metatiedot julkaistaan avoindata.fi-palvelussa yleisesti hyödynnettäväksi.

 

Christina Hovi

kaupunkiympäristöjohtaja

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKonsernihallinto, lakipalvelut
tiedKonsernihallinto, turvallisuus ja riskienhallinta
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX