Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristö, kaupunkiympäristön rakennuttaminen 
Infran rakennuttamispäällikkö815.06.2021 

7729-2021 (02 08 02)

Tähkäpuisto yhteys Ruiskadulle

Kaupunkiympäristön palvelukokonaisuus, vastaava rakennuttaja Terhi Jokiniemi 14.6.2021

Ruiskatu 8 tontille sijoittuu elokuussa valmistuva väistötila Luolavuoren yläkoululle. Koska koulu on myös erityisoppilaille, joita kuljetetaan invatakseilla ja alakoulun oppilaita kuljettavat paikalle myös vanhemmat, ovat liikennemäärät Ruiskadulla suuria. Tästä aiheutuu ruuhkia etenkin aamuisin ja se haittaa myös kadun asukkaita.

Liikennemäärien tasaamiseksi tontin sisäinen liikennesuunnittelu sisäänajoineen on tehty uudelleen ja uuden suunnitelman mukaan liikennettä ohjataan jatkossa kulkemaan myös Uudenmaantien puolelta. Uudenmaantieltä kulkevaa väylä vaatii turvallisuuden takaamiseksi parannuksia, jotka on saatava tehtyä ennen koulutöiden alkua 11.8.2021.

Kadun suunnitelmat valmistuivat 31.5.2021 ja kiireellisen aikataulun takia kohteesta ei voitu järjestää normaalia avointa kilpailutusta. Päädyttiin pyytämään sähköpostijakelulla tarjoukset kolmelta yritykseltä.

Suunnitelman mukainen kustannusarvio on 260 288,00 €. (alv 0%), joka sisältää 15 %:n hankevarauksen.

Tarjouspyyntö ei sisältänyt:

- asfaltointia ja reunakiviä, teetetään puitesopimuksen mukaisella urakoitsijalla, hinta-arvio  29.000,00€                        

- valaisimien varsia ja lamppuja, hinta-arvio 16.500,00€

- vihertöitä, teetetään vihertöiden pienet kohteet-urakasta, hinta-arvio 7.500,00€

Sähköpostikysely lähetettiin 2.6.2021, jossa pyydettiin mahdollisia tarjoajia jättämään tarjouksensa 10.6.2021 klo 15.00 mennessä. Urakoitsijan valintakriteerinä oli halvin hinta.

Määräaikaan mennessä saapui yksi (1) tarjousta.

Tarjous avattiin 10.6.2021.

Määräaikaan mennessä saapunut tarjous kaikki täytti tarjouspyynnön kelpoisuuden ehdot.

Hyväksyttyjen tarjoajien antamat tarjoushinnat (alv 0%):

Urakoitsija                           Tarjous

Oteran Oy                           149.400,00 €

Todettiin, että tilaajalle halvimman tarjouksen on tehnyt Oteran Oy tarjoushinnaltaan 149.400,00 € euroa (alv 0 %).

Rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää:

PäätösPäätän: 

- valitaan Tähkäpuisto yhteys Ruiskadulle rakentamisen urakoitsijaksi Oteran Oy:n tarjouspyynnön 1.6.2021 ja 10.6.2021 jätetyn tarjouksen mukaisesti siten, että kokonaisurakkahinta on 149.400,00 euroa (alv 0%); sekä

- että sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta myöhemmin tehtävällä sopimuksella. Hankintapäätös voidaan panna täytäntöön ja hankintasopimus tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun asianosainen on saanut tai hänen katsotaan saaneen tiedon päätöksestä.

Päätös voi muuttua tehdyn muutoshakemuksen, hankintaoikaisun vireille saattamista koskevan vaatimuksen, oikaisuvaatimuksen tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella.

 

Jukka Mäenpää

infranrakennuttamispäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä.

Jakelu

aoOteran Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tpvXXXXX
tiedXXXXX