Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, luvat ja valvonta 
Loppupvm 31.5.2021, Valvontajohtaja1926.05.2021 

337-2021 (02 08 00)

Rakennusvalvonnan lupavalmistelun avustavat tehtävät

Hallintojohtaja Harri Lehtinen 26.5.2021:

Rakennusvalvonnan lupakäsittely on ollut pidemmän aikaa ruuhkautunut ja ruuhkan purkaminen on edelleen ajankohtaista. Toiminimi Lupako on hoitanut vuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 aikana avustavaa lupavalmistelua ja menettelyä on tarkoituksen mukaista jatkaa edelleen. Hankinnan kokonaiskustannus ei ylitä hankintalain mukaista kansallista kynnysarvoa (60 000 euroa, alv 0 %) eli hankintaa ei tarvitse kilpailuttaa.

Liite Sopimusluonnos

Valvontajohtaja Leena Salmelainen:

PäätösPäätin, että toiminimi Lupakon kanssa tehdään oheisen liitteen mukainen sopimus 80,6 euron tuntihintaan (sisältää alv 24 %) avustavien lupavalmistelutehtävien hoitamisesta 1.6.-30.9.2021. Avustavat valmistelutehtävät eivät sisällä päätöksentekoa eivätkä muutakaan julkisen vallan käyttämistä. Sopimuksen kustannukset ovat yhteensä enintään 10 478 euroa.

Samalla päätin, että päätös pannaan täytäntöön odottamatta päätöksen lainvoimaisuutta.

 

Leena Salmelainen

valvontajohtaja

oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoLupako
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedRakennus- ja lupalautakunta
tiedXXXXX


Liitteet:

Kytoluva § 19
Liite 1:Sopimusluonnos