Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala 
Loppupvm 1.6.2021, Toimialajohtaja/sarja 106603.05.2021 

5531-2021 (02 05 01)

Päätös Turun kaupungin osallistumisesta avustuksen hakemiseen kuntien digitalisaation edistämiseen

Kaupungingeodeetti Laura Suurjärvi 30.4.2021

Valtion talousarviossa on vuodelle 2021 varattu 10 miljoonaa euroa kuntien digitalisaation edistämiseen. Se on suunnattu erityisesti rakennetun ympäristön toimialan palveluiden toiminnan ja palveluiden digitalisaation kehittämiseen. Avustusta on mahdollista saada vain sellaisiin hankkeisiin, joita useampi kunta toteuttaa yhdessä.

Turku on käynyt keskusteluja osallistumisesta rahoituksen hakemiseen Yleisten alueiden tietojen tuotanto ja julkaisu vakioidun tietomallin mukaisena -hankkeeseen. Päähakijana toimii Espoon kaupunki, jonka lisäksi mukana olisivat Haapavesi, Helsinki, Järvenpää, Kouvola, Paimio ja Vantaa.

Yleisten alueiden tietojen tuotanto ja julkaisu ovat sellaisia asioita, joita pitää kehittää, ja yhdessä kehittämällä saadaan aikaan suuremmat hyödyt. Saatavina hyötyinä on tunnistettu organisaatioiden välisen yhteistyön paraneminen, tiedon siirtojen ja tietojen hyödyntämisen sujuvoituminen sekä tuottavuuden parantuminen. Turun kaupungin osalta hankkeeseen osallistuu Kaupunkiympäristötoimialan Kaupunkirakentamisen ja Paikkatieto ja kaupunkimittauksen -palvelualueet.

Hanke on toteutettava lokakuun 2023 loppuun mennessä ja valtiovarainministeriö rahoittaa hankkeen kustannuksista korkeintaan 85 %. Turun kaupungin osuus kustannuksista tulee koostumaan henkilöstökustannuksista. Tarkemmat tiedot avustuksen saamisen edellytyksistä on eritelty liitteessä 1.

Liite 1Kirje/ Avustuksen hakeminen kuntien digitalisaation edistämiseen

Liite 2Infra -O -toteutushanke, valmisteluaineisto

Maankäyttöjohtaja Jyrki Lappi:

PäätösPäätös Turun kaupunki osallistuu, Espoon kaupungin ollessa päähakijana, Valtioneuvoston avustuksen hakemiseen kuntien digitalisaation edistämiseen hankkeella: Yleisten alueiden tietojen tuotanto ja julkaisu vakioidun tietomallin mukaisena. Jos hanke saa avustuksen, Turun kaupungin osuus kustannuksista toteutetaan henkilötyönä, Kaupunkirakentamisen sekä Paikkatieto ja kaupunkimittauksen palvelualueilla.

 

Jyrki Lappi

maankäyttöjohtaja

toimialajohtajan varahenkilö

oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoSuomen Kuntaliitto
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kyto § 66
Liite 1:Kirje/ Avustuksen hakeminen kuntien digitalisaation edistämiseen
Liite 2:Infra -O -toteutushanke, valmisteluaineisto