Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, kaupunkirakentaminen 
Loppupvm 31.5.2021, Kaupunkirakentamisjohtaja2216.04.2021 

2391-2020 (02 05 01, 00 01 05, 00 04 02)

IPT3-hankkeesta solmitun sopimuksen sisällön täsmentämistä koskeva sopimus

Kaupunkirakentamisjohtaja on 27.2.2020 (§ 4) tekemällään päätöksellä päättänyt, että Turun kaupunki osallistuu RAKLI ry:n ja Vison Oy:n järjestämään IPT3-hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on Suomen kiinteistö- ja rakennusalan nostaminen Euroopan kärkeen vaativien projekti- ja palvelutoimitusten toteuttamisessa. Tähän tavoitteeseen pyritään toimialan kulttuuria muuttamalla ja tilaajien ja palveluntuottajien strategioita ja liiketoimintamalleja uudistamalla.

Hankkeen tarkoituksena on integroitujen projekti- ja palvelutoimitusten kehittäminen hankintayksiköiden yhteisenä kehityshankkeena vuosina 2020 - 2022 (jäljempänä ”IPT3-hanke”). IPT3-hanke muodostuu sopimusosapuolten yhteisestä tutkimus- ja kehittämisohjelmasta ja kunkin sopimusosapuolen oman pilottiprojektin konsultoinnista. Hankkeessa yhdistyvät tutkimus ja kehitystyö, osapuolten valmennus ja koulutus sekä pilottiprojektin suunnittelu ja kehittäminen sekä niistä saatavien kokemusten jakaminen. Hankkeen tulokset ovat pääosin julkisia ja sen kaikkien sopimusosapuolten vapaasti käytettävissä. Turun kaupungin pilottiprojekti IPT3-hankkeessa on konserttitalon allianssin kehittäminen.

IPT3-hankkeen rahoitus koostuu tutkimus- ja kehitysosuuden rahoituksesta (osallistumismaksu) 35.000,00 € (alv 0 %) ja Pilottiprojektin suunnittelun ja toteutuksen ryhmähankkeen tuen rahoitusosuudesta 40.000,00 € (alv 0 %).

IPT3-sopimuksen sisältöä täsmentääkseen Turun kaupunki ja Vison Oy ovat lisäksi solmineet erillisen 18.8.2020 päivätyn sopimuksen, jossa kuvataan yksityiskohtaisemmin Vison Oy:n tehtävien sisältö IPT3-hankkeen mukaisena toimittajana. Tällä sopimuksella ei kuitenkaan ole muutettu IPT3-sopimuksen ehtoja.

Turun kaupungin pilottiprojektin eli konserttitalon allianssin kehittämisen aikana on ilmennyt seikkoja, joiden johdosta Turun kaupunki on joutunut turvautumaan Vison Oy:n asiantuntemukseen ennakoitua enemmän. Tällaisia seikkoja ovat mm. kaavoitukseen ja konserttitalon sijoituspaikkaan liittyvät epävarmuustekijät, sekä hankinnan suunnitteluun liittyvät seikat. IPT3-sopimuksen mukaiset toimenpiteet eivät näin ollen ole riittävät Turun pilottiprojektin loppuun saattamiseksi.

Turun kaupunki ja Vison Oy ovat neuvotelleet pilottiprojektin loppuun saattamisen edellyttämistä toimenpiteistä ja sekä sopineet, että pilottiprojektin suunnittelun ja toteutuksen ryhmähankkeen tuen rahoitusosuutta korotettaisiin 40.000,00 eurosta 113.000,00 euroon (alv 0 %). Tämä rahoitusosuus kattaa kaikki Vison Oy:n jo suorittamat sekä pilottiprojektin loppuun saattamiseksi tarpeelliset toimenpiteet.

IPT3-hanke ja siihen liittyvät pilottiprojektit muodostavat julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016) 9 §:n 1 momentin 13 mukaisen tutkimus- ja kehittämispalveluja koskevan hankinnan, koska hanke on useamman hankintayksikön rahoittama ja siitä saatava hyöty koituu kaikkien hanketta rahoittavien hankintayksiköiden hyödyksi. Nyt solmittava kokonaishintainen sopimus on erottamaton osa käynnissä olevaa IPT3-hankkeen pilottiprojektia, joten se kuuluu vastaavalla tavalla hankintalain soveltamisalapoikkeuksen piiriin.

Kaupunkiympäristölautakunta on 9.1.2018 (§ 9) päättänyt kaupunkiympäristötoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista. Päätöksen liitteen mukaan kaupunkirakentamisjohtaja päättää suunnittelu-, urakka- ja hankintasopimuksista, joiden arvonlisäveroton hankintahinta ei ylitä 500.000,00 euroa ottaen huomioon, että yli 200.000,00 euron hankintojen tarjouspyyntöä ei saa julkaista ennen kuin siitä on ilmoitettu toimialajohtajalle toimialajohtajan edellyttämällä tavalla. Päätöksen kohteena oleva asia kuuluu siis kaupunkirakentamisjohtajan toimivaltaan.

Liite 1Sopimusluonnos

Kaupunkirakentamisjohtaja Kimmo Suonpää:

Päätös

Päätin, että Turun kaupunki solmii Vison Oy:n kanssa liitteenä olevan sopimuksen Vison Oy:n tehtävistä IPT3-hankkeessa ja siihen liittyvässä kaupungin pilottiprojektissa. Samalla korotetaan Turun kaupungin IPT3-hankkeen pilottiprojektin suunnittelun ja toteutuksen ryhmähankkeen tuen rahoitusosuutta 113.000,00 euroon (alv 0 %).

Hankintayksikköä sitova sopimus ei synny tällä päätöksellä, vaan vasta erikseen tehtävällä kirjallisella sopimuksella, joka voidaan solmia aikaisintaan 14 vuorokauden kuluttua siitä, kun tätä hankintaa koskeva suorahankintailmoitus on julkaistu. Päätös voi muuttua tehdyn valituksen, hankintaoikaisun tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella.

 

Kimmo Suonpää

kaupunkirakentamisjohtaja

Hankintaoikaisuohje ja valitusosoitus liitteenä

 

 

Jakelu

aoVison Oy
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tpvXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tpvXXXXX


Liitteet:

Kytokrak § 22
Liite 1:Sopimusluonnos