Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala 
Loppupvm 1.6.2021, Toimialajohtaja/sarja 105012.04.2021 

3699-2021 (08 00 00, 10 03 01)

Liikenneverkon toimivuutta ja turvallisuutta parantavien infra-investointikohteiden tarkistettu hankelista 2021

Kaupunkiympäristötoimiala, liikennesuunnittelupäällikkö Matti Salonen 1.4.2020:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 23.9.2019 § 139 Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen sekä siihen liittyvät pykäläkohtaiset hallintosääntömuutokset. Hallintosääntömuutosten 52 §:n 24. kohdan mukaisesti kaupunkiympäristötoimialajohtajan erityiseen toimivaltaan kuuluu oikeus hyväksyä alle miljoonan euron infrahankkeiden hankekortit ja infrahankkeiden hankelistat, joissa yksittäisen hankkeen kustannusarvio on alle miljoona euroa.

Liikenneverkon toimivuutta ja turvallisuutta parantavat investointikohteet kuuluvat em. ohjeen mukaan jatkuviin perusinvestointeihin, joista tehdään hankelista. Vuoden 2021 talousarviossa näihin investointeihin on varattu 1.750.000 € määräraha. Kaupunginvaltuuston 15.2.2021, §30 mukaisesti lisäksi on käytettävissä siirtomäärärahoja vuodelta 2020 yhteensä 930.107 € seuraaviin hankkeisiin:

Häränajajanpolku (päätöksessä virheellisesti Piirtäjänpolku)155.000 €
Logomon sillan eteläpään paikoitusalue190.105 €
Vaunukatu ja -aukio495.002 €
Itäinen Pitkäkatu / Kaivokatu 90.000 €

Yhteensä siirtomäärärahojen kanssa hankkeisiin on vuonna 2021 käytettävissä 2.680.107 €.

Toimialajohtaja hyväksyi määrärahan käytön hankelistan 22.3.2021, §43. Ensisijainen tarve listan tarkistukseen on suunnittelumäärärahan lisääminen Auvaismäentien jalankulku- ja pyörätielle, joka on ns. MAL-rahahanke ja se toteutetaan yhteishankkeena valtion kanssa. Samassa yhteydessä on eräiden hankkeiden määrärahaa tarkistettu mm. valmistuneiden rakennussuunnitelmien kustannusarvioiden mukaisiksi ja lisäksi listaan on tehty eräitä hankelisäyksiä. Riitasuonaukion vuoden 2021 määrärahaa on pienennetty, koska hankkeen rakentaminen tulee jakautumaan kahdelle vuodelle ja osa rahoituksesta siirretään vuodelle 2022.

Liite 1Hankelista liikenneverkon toimivuuden ja turvallisuuden parantamiskohteista 2021

Toimialajohtaja Christina Hovi:

PäätösPäätin hyväksyä tarkistetun hankelistan liikenneverkon toimivuuden ja turvallisuuden parantamisen infrainvestointikohteista liitteen 1 mukaisesti.

 

Christina Hovi

toimialajohtaja

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kyto § 50
Liite 1:Hankelista liikenneverkon toimivuuden ja turvallisuuden parantamiskohteista 2021