Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala 
Toimialajohtaja/sarja 104322.03.2021 

3699-2021 (08 00 00, 10 03 01)

Hankelista liikenneverkon toimivuutta ja turvallisuutta parantavista infra-investointikohteista 2021

Kaupunkiympäristötoimiala, liikennesuunnittelupäällikkö Matti Salonen 20.3.2020:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 23.9.2019 § 139 Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohjeen sekä siihen liittyvät pykäläkohtaiset hallintosääntömuutokset. Hallintosääntömuutosten 52 §:n 24. kohdan mukaisesti kaupunkiympäristötoimialajohtajan erityiseen toimivaltaan kuuluu oikeus hyväksyä alle miljoonan euron infrahankkeiden hankekortit ja infrahankkeiden hankelistat, joissa yksittäisen hankkeen kustannusarvio on alle miljoona euroa.

Liikenneverkon toimivuutta ja turvallisuutta parantavat investointikohteet kuuluvat em. ohjeen mukaan jatkuviin perusinvestointeihin, joista tehdään hankelista. Vuoden 2021 talousarviossa näihin investointeihin on varattu 1.750.000 € määräraha. Kaupunginvaltuuston 15.2.2021, §30 mukaisesti lisäksi on käytettävissä siirtomäärärahoja vuodelta 2020 yhteensä 930.107 € seuraaviin hankkeisiin:

 

Häränajajanpolku (päätöksessä virheellisesti Piirtäjänpolku)155.000 €
Logomon sillan eteläpään paikoitusalue190.105 €
Vaunukatu ja -aukio495.002 €
Itäinen Pitkäkatu / Kaivokatu 90.000 €

Yhteensä siirtomäärärahojen kanssa hankkeisiin on vuonna 2021 käytettävissä 2.680.107 €.

Liite 1Hankelista liikenneverkon toimivuuden ja turvallisuuden parantamiskohteista 2021

Toimialajohtaja Christina Hovi:

PäätösPäätin hyväksyä hankelistan liikenneverkon toimivuuden ja turvallisuuden parantamisen infra-investointikohteista liitteen 1 mukaisesti.

 

Christina Hovi

toimialajohtaja

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kyto § 43
Liite 1:Hankelista liikenneverkon toimivuuden ja turvalli-suuden parantamiskohteista 2021