Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, kaupunkiympäristön rakennuttaminen 
Infran rakennuttamispäällikkö2419.03.2021 

3372-2021 (02 08 00)

Kauppiaskadun tiloihin tehtävät kaupungin tarpeista aiheutuneet muutokset ja niiden aiheuttamat lisäkustannukset - Kiinteistö Oy Turun Metron lisätyötarjous 1

Projektijohtaja Janne Laine 15.3.2021:

Kauppatorin ja torin rakennusten rakennussuunnittelun sekä alueen toiminallisen suunnittelun edetessä on Kauppiaskadun kadunalaisissa tiloissa tunnistettu pieniä teknisiä tarkennustarpeita.

Kauppiaskadun alle alun perin suunniteltu jätehuone toteutuu pienempänä ja tilaa hyödynnetään enemmän varastoinnissa ja tavaralogistiikassa. Tästä johtuen kaupungin vuokratiloissa sijaitsevaa huoltokäytävää ollaan leventämässä 1,5 metristä 1,9 metriin. Tällä varmistetaan, että käytävällä on mahdollista kohdata esimerkiksi kahdella rullakolla. Samassa yhteydessä on tarkasteltu oviaukkojen käytettävyyttä ja muutettu käytävän lattiakorkeutta, jotta oviaukot ovat esteettömiä. Käytävän leventäminen pienentää alueelle suunniteltujen väestönsuojatilojen pinta-alaa 13 m2, jonka osalta tulee korvattavaksi suojapinta-alan väheneminen. Käytävän leventäminen on ehdottoman tarpeellinen tilojen käytettävyyden kannalta.

Paviljonkien vuokralais- ja keittiösuunnittelun yhteydessä on päätetty sijoittaa torivalvojien toimistotila pois Aurakadun paviljongista Kauppiaskadun maanalaisiin tiloihin. Näin toimien on vuokralaisella ollut tosiasiallisesti mahdollista suunnitella määräykset täyttävä valmistuskeittiö paviljonkiin, lisäksi toimiston siirtäminen lisää ulosvuokrattavaa pinta-alaa paviljongissa.

Eerikinkadun paviljonkiin suunniteltu LE-WC yhdistettynä lastenhoitomahdollisuudella tulee toteuttaa vain WC tarkoitukseen esteettömyysasiamiehen lausunnon perusteella ja lastenhoitohuoneelle on etsitty uusi sijainti Kauppiaskadun alaisista tiloista.

Alueen pääsähkökeskukseen on suunnittelun edetessä tehty muutoksia sähkön siirtämisestä vastaavan Turku Energian asettamien reunaehtojen mukaisesti. Sähköpääkeskustarpeita on yhdistetty ja sijainti on muuttunut alkuperäisestä. Lisätyökustannus kohdistuu pääosin teknisen tilan tilavarauksen muutokseen.

Edellä mainittujen vuokralaismuutosten kokonaiskustannus on lisätyötarjouksen mukaisesti 48.673,05 € (alv 0%). Lisätyötarjous perustuu pääurakoitsija Skanskan antamiin lisätyötarjouksiin lisättynä 12% yleiskustannuslisällä.

Liite 1Kiinteistö Oy Turun Metro lisätyötarjous 9.3.2021

Infran rakennuttamispäällikkö Jukka Mäenpää

PäätösPäätin tilata Kiinteistö Oy Turun Metron 9.3.2021 esityksen mukaiset lisätyöt siten, että lisätyötilauksen kiinteä kokonaisarvo on 48.673,05 € (alv 0%). Työ on laskutuskelpoinen kun työt ovat valmiit ja hyväksytysti vastaanotettu.

 

Jukka Mäenpää

infran rakennuttamispäällikkö

Oikaisuvaatimusohje liitteenä

Jakelu

aoKiinteistö Oy Turun Metro
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kytokyra § 24
Liite 1:Kiinteistö Oy Turun Metro lisätyötarjous 9.3.2021