Maanvuokrasopimusluonnos

 

Vuokranantaja:

 

Turun kaupunki       (kaupunki)

Y-tunnus 0204819-8

 

Vuokramies:

 

Peltolan siirtolapuutarhayhdistys ry   (vuokramies)

Y-tunnus 1481571-0

Ilpoistentie 26

20740 Turku

 

Kaupungin päätökset:

 

Tonttipäällikön päätöspöytäkirja xx.xx.202 § xx,

päätös on tullut lainvoimaiseksi xx.xx.202

 

Vuokrasopimuksen kohde ja ympäristön maankäyttö:

 

Kartalla M 325/ 2.10.2020 on osoitettu n. 122706 m2:n suuruinen alue, joka on osa Turun kaupungin tilasta Peltola 853-490-1-27.

 

Vuokrasopimuksen kohde on 26.9.1953 voimaan tulleen asemakaavan (23/1952) mukaan siirtolapuutarha-aluetta.

 

Naapuruston osalta todetaan maankäytöstä seuraavaa:

 

Alue rajoittuu asemakaavojen 4/1979 ja 23/1980 mukaisesti Hamppukadun ja Ilpoistentien katualueisiin sekä asemakaavan 12/1980 mukaisesti Eteläkaaren katualueeseen ja Meinikanpuisto-nimiseen suojaviheralueeseen.

 

Vuokrasopimuksen kohde on siirtolapuutarha-alue, josta myöhemmin käytetään nimitystä vuokra-alue.

 

Vuokra-aika:

 

Vuokra-aika alkaa tammikuun 1. päivänä 2021 ja jatkuu joulukuun 31. päivään 2040 saakka, jolloin vuokraus päättyy irtisanomista vaatimatta.

 

Tällä uudella maanvuokrasopimuksella jatketaan Turun kaupungin ja Peltolan siirtolapuutarhayhdistys ry:n osaa tilaa Peltola 853-490-1-27 käsittävää 25.8.1997 allekirjoitettua maanvuokrasopimusta kaupungin päätöksen mukaisin ehdoin.

 

Tämän maanvuokrasopimuksen voimaantullessa todetaan edellä mainittu tilaa koskeva maanvuokrasopimus päättyneeksi 31.12.2020.

 

Vuokra-alueen käyttö ja toiminnan määrittely:

 

Vuokra-alue luovutetaan vuokralle käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5 luvun tarkoittamalla tavalla siirtolapuutarha-alueena. Vuokra-aluetta ei ilman vuokranantajan nimenomaista etukäteistä suostumusta saa käyttää muuhun käyttötarkoitukseen.

 

Vuokramies on velvollinen huolehtimaan siitä, että sillä on kaikki toiminnassaan tarvittavat viranomaisluvat ja että se noudattaa toimintaansa liittyviä lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä.

 

Mikäli vuokramies ei saa kaikkia toiminnassaan tarvittavia viranomaislupia, vuokramiehen vuokranmaksuvelvollisuus ei pääty, eikä vuokranantaja ole velvollinen palauttamaan mahdollisesti jo maksettuja vuokria vuokramiehelle. Vuokranantaja ei ole myöskään velvollinen korvaamaan vuokramiehelle vuokra-alueen käyttöön liittyvän hankkeen johdosta mahdollisesti aiheutuneita ja aiheutuvia viranomais-, suunnittelu- ja toteuttamiskuluja tai vastaavia kuluja.

 

Alueelta ei saa viedä pois maa-aineksia.

 

Vuokramies on kaupungin vaatiessa velvollinen aitaamaan vuokra-alue viranomaisten hyväksymällä tavalla.

 

Vuokrasopimuksen muut ehdot:

 

1. Vuokra

 

Perusvuokra on neljäkymmentäkaksituhatta (42.000) euroa vuodessa.

 

Edellä mainittu perusvuokra sidotaan viralliseen elinkustannusindeksilukuun 1968 (perusindeksi 1951:10=100) ja vuokra tarkistetaan vuosittain 1.1.2022 alkaen ja sen jälkeen kalenterivuosittain tammikuun 1. päivästä alkaen.

 

Tarkistettu vuosivuokra saadaan kertomalla edellä mainittu perusvuokra tarkastusajankohtaa edeltäneen joulukuun indeksiluvulla ja jakamalla se edellä mainitulla perusindeksillä.

 

Vuokraa tarkistettaessa otetaan huomioon indeksin käyttöä koskevan lainsäädännön asettamat rajoitukset.

 

Kaupungilla on oikeus tarkistaa vuokraa vuokra-alueen käyttötarkoituksessa, kaavamääräyksissä, rakennusoikeudessa tai muussa sellaisessa seikassa tapahtuvien muutosten johdosta.

 

2. Vuokran maksaminen

 

Vuotuinen vuokra on maksettava Turun kaupungin tilille kahtena eränä puolivuosittain toukokuun ja marraskuun kuluessa.

 

Ellei vuokraerää eräpäivänä suoriteta, vuokramies on velvollinen maksamaan erääntyneelle vuokralle eräpäivästä maksupäivään asti viivästyskorkoa korkolain säännösten mukaisesti ja saamisen velkomisesta aiheutuvat perintäkulut.

 

3. Muita maksuja

 

Mikäli vuokra-alueella oleviin tai sinne rakennettaviin rakennuksiin joudutaan toteuttamaan uusia liittymiä, Turun Vesihuolto Oy:llä on oikeus periä vuokramieheltä kulloinkin voimassa olevan taksan mukaiset liittymismaksut ennen rakennusten verkostoihin liittämistä.

 

Turun kaupunki perii vuokramieheltä vahvistetun taksan mukaisen vuotuisen hulevesimaksun.

 

4. Vuokraoikeuden siirto

 

Vuokramiehellä ei ole oikeutta siirtää vuokraoikeutta kolmannelle.

 

5. Vuokraoikeuden kirjaaminen

 

Tätä vuokrasopimusta ei tarvitse kirjata Maanmittauslaitoksella.

 

6. Vakuudet

 

Vuokran suorittamisen ja muiden vuokrasopimusehtojen täyttämisen vakuudeksi on vuokramies velvollinen vaadittaessa antamaan kaupungille kaupungin hyväksymän vakuuden, joka on vaadittaessa uudistettava.

 

7. Alivuokraus

 

Vuokramiehellä ei ole oikeutta luovuttaa vuokra-aluetta tai sen osaa kolmannen hallintaan.

 

Vuokramiehellä on kuitenkin oikeus huoneenvuokrasopimuksin vuokrata tai muuten luovuttaa vuokra-alueella olevan rakennuksen tai sen osan hallinta kolmannelle käytettäväksi.

 

8. Siirtolapuutarhapalstojen ja viljelypalstojen vuokraus

 

Peltolan Siirtolapuutarhayhdistys ry:n tulee luovuttaa edelleen vuokra-alueella olevat siirtolapuutarhapalstat luonnolliselle henkilöille.

 

Peltolan Siirtolapuutarhayhdistys ry:n ja siirtolapuutarhapalstan vuokramiehen välille on tehtävä kirjallinen vuokrasopimus. Tämän sopimuksen yleiset ehdot on saatettava tiedoksi Turun kaupungille.

 

Peltolan Siirtolapuutarhayhdistys ry:llä on oikeus edelleenvuokrata vuokra-alueella olevat viljelypalstat siirtolapuutarhapalstojen vuokramiehille.

 

9. Vastuu maanvuokrasopimuksen noudattamisesta

 

Peltolan Siirtolapuutarhayhdistys ry on vastuussa siitä, että siirtolapuutarhapalstojen vuokramiehet noudattavat tämän vuokrasopimuksen ehtoja ja määräyksiä. Peltolan Siirtolapuutarhayhdistys ry:llä on oikeus periä siirtolapuutarhapalstan vuokramieheltä sopimussakkoa tai sanoa irti palstan vuokrasopimus, jos siirtolapuutarhapalstan vuokramies laiminlyö palstan ja sillä olevien rakennusten hoidon tai hän rikkoo siirtolapuutarha-alueen järjestyssääntöjä. Sakon perimisestä ja vuokrasopimuksen irtisanomisesta päättää Peltolan Siirtolapuutarhayhdistys ry:n ja palstan vuokramiehen välisessä sopimuksessa mainittu välimiesmenettely.

 

10. Piirustukset

 

Piirustukset on esitettävä Turun kaupungille hyväksyttäväksi, jos vuokra-alueelle rakennettujen tilojen käyttötarkoitusta muutetaan toiseksi, rakennuksen käyttötarkoitus tai rakennuksen toteutettavaksi aiottu kerrosala poikkeaa kaavasta tai vuokra-alueelle rakennetaan aiemmin hyväksytyn piirustuksen lisäksi.

 

Tässä tarkoitettu vuokranantajan hyväksyntä ei vapauta vuokramiestä velvollisuudesta hakea säädetyssä järjestyksessä asianmukaiset viranomaisluvat muutoksen toteuttamiseksi.

 

11. Lämpö- ja porakaivot

 

Vuokramies on velvollinen huolehtimaan siitä, että sillä on kaikki maaperään porattavan lämpö- tai porakaivon sijoittamiseen tarvittavat viranomaisluvat ja että vuokramies noudattaa niiden sijoittamiseen lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä.

 

12. Rakentamiskelpoisuus

 

Vuokramies on vastuullinen kiinteistön perustamistavan valinnasta, rakennushankkeen suunnitteluun liittyvien maaperätutkimusten ja muiden tutkimusten suorittamisesta, maaperän edellyttämien hankkeiden rakenteellisten ratkaisujen sekä maanalaisten johtojen ja putkien sijainnin selvittämisestä sekä rakentamiskelpoisuuden muusta yksityiskohtaisesta selvittämisestä.

 

Mikäli vuokraalueen uudisrakentamisen johdosta joudutaan vuokraalueella ja/tai sen läheisillä alueilla (katu, puisto, virkistysalue) olevia putkia, johtoja ja vastaavia laitteita siirtämään, poistamaan ja/tai tulppaamaan, vastaa vuokramies näiden toimien kustannuksista. Suunnitelmat on hyväksytettävä ao. johtolaitoksella.

 

Kaupunki rakentaa kustannuksellaan määräämänään aikana vuokra-alueen kohdalla sijaitsevat kadut katupiirustusten mukaisesti, yleiset sähkö-, vesi-, viemäri- ja kaukolämpöjohdot sekä katuvalaistuksen.

 

13. Rakentamisvelvollisuus

 

Tämän vuokrasopimuksen voimaantullessa katsotaan rakentamisvelvollisuus täytetyksi.

 

Rakennusta ei saa kaupungin suostumuksetta osittainkaan purkaa. Jos rakennus puretaan, palaa tai se muutoin tuhoutuu joko kokonaan tai osittain, vuokra-alueelle on rakennettava hyväksyttyjen piirustusten, rakennusjärjestyksen sekä vuokrasopimuksen liitteenä mahdollisesti annettujen rakentamisohjeiden mukaisesti tontin kerrosalasta vähintään 60 % tontin sallitusta enimmäisrakennusoikeudesta kolmen vuoden kuluessa siten, että rakennuslupaviranomainen voi suorittaa käyttöönottokatselmuksen mainittuun määräaikaan mennessä uhalla, että vuotuinen vuokra neljännen vuokravuoden alusta lukien korotetaan kaksinkertaiseksi, kunnes mainittu rakentamisvelvoite on täytetty. Jos rakennuksen purkaminen on tapahtunut ilman kaupungin suostumusta, vuokramies on lisäksi velvollinen suorittamaan kaupungille sopimussakkona vuotuisen vuokran kaksinkertaisena.

 

Edellä tämän kohdan 2. kappaleessa mainittujen seuraamusten lisäksi kaupungilla on oikeus purkaa tai irtisanoa tämä vuokrasopimus kohdassa "Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen" mainituin edellytyksin.

 

14. Kasvusto

 

Vuokra-alueella tämän vuokrasopimuksen vuokra-ajan alkamishetkellä olevat puut ovat kaupungin omaisuutta.

 

Vuokramiehen istuttamat hedelmäpuut, jalommat koristepuut, marjapensaat tai muuta arvokkaammat kasvit ovat vuokramiehen omaisuutta.

 

Vuokramiehellä on oikeus kaataa rakennuksien, kulkuteiden ja johtoalueiden alueelta puut parhaaksi katsomallaan tavalla, sitten kun maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämät luvat puiden kaatamiselle on saatu.

 

Vuokramies on velvollinen lunastamaan rakennustyön yhteydessä kaadetut kaupungin omistamat puut käyvästä hinnasta.

 

Turun kaupungilla on oikeus määrätä, että istutettavaksi määrätyt tai luonnontilaan jäävät vuokra-alueen osat on rakennustyön ajaksi tarpeellisin osin aidattava.

 

Vuokra-alueen rakentamattomalla osalla kasvavia puita ei saa vahingoittaa eikä Turun kaupungin luvatta kaataa.

 

15. Vastuu alueen yhdyskuntatekniikasta ja jätehuollosta

 

Vuokramies vastaa vuokra-alueella olevien aluetta palvelevien vesi- ja viemä-rijohtojen, talousvesikaivojen ja ulkovalaistuslaitteiden kunnossapidosta sekä vuokra-aikana mahdollisesti tarvittavista lisäyksistä.

 

Alueen jätehuollosta vastaa vuokramies.

 

Yhteisillä alueilla ja rakennuksissa kulutetun veden ja sähkön maksaa vuokramies.

 

16. Hoitovelvollisuus

 

Vuokramies on velvollinen pitämään vuokra-alueen, vuokra-alueen raja-aidan ja vuokra-alueella olevat rakennukset, muut rakenteet ja muun omaisuuden sekä alueen rakentamattoman osan hyvässä kunnossa sekä noudattamaan kaupungin niiden hoidosta antamia määräyksiä.

 

Vuokramies on velvollinen tarkastamaan vuokra-alueella olevien puiden kuntoa ja tarvittaessa ryhtymään toimenpiteisiin vahingonvaaran torjumiseksi.

 

Mikäli edellä mainittua omaisuutta on hoidettu huonosti, vuokramies on velvollinen välittömästi korvaamaan tästä kaupungille tai kolmannelle aiheutuneen vahingon.

 

Muilta osin vuokramiehen hoitovelvollisuuden laiminlyönnistä ja siitä aiheutuvista seuraamuksia on säädetty maanvuokralaissa ja sovittu tämän vuokrasopimuksen kohdassa "Sopimussakko ja vahingonkorvaus".

 

17. Maaperän ja pohjaveden pilaamiskielto

 

Ympäristönsuojelulain 139 §:n mukaisesti kaupunki toteaa, että vuokra-alue on ollut aiemmin siirtolapuutarhakäytössä. Kaupungin taholta ei ole tutkittu, onko vuokra-alueella ympäristönsuojelulaissa tarkoitettuja jätteitä tai aineita, jotka saattavat aiheuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista.

 

Vuokramies on velvollinen huolehtimaan siitä, että vuokra-alue ei vuokramiehen toimesta eikä muutoinkaan pilaannu.

 

Mikäli vuokra-alue tai sen osa on kuitenkin vuokra-aikana ympäristönsuojelulain 16 tai 17 §:n tarkoittamalla tavalla pilaantunut, vuokramies on velvollinen huolehtimaan alueen puhdistamisesta siten, kuin ympäristönsuojelulain 133 §:ssä säädetään.

 

Vuokramiehen on ympäristönsuojelulain 134 §:n mukaisesti välittömästi ilmoitettava valvontaviranomaiselle, jos maahan tai pohjaveteen on päässyt ainetta, joka saattaa aiheuttaa pilaantumista.

 

Mikäli vuokramies laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, kaupungilla on oikeus toteuttaa puhdistaminen vuokramiehen lukuun ja periä toimenpiteestä aiheutuneet kustannukset vuokramieheltä.

 

Kaupungin vaatiessa vuokramies on velvollinen toimittamaan kustannuksellaan kaupungille ennen vuokra-ajan päättymistä kaupungin hyväksymän tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen vuokra-alueen maaperän puhtaudesta.

 

18. Katselmukset

 

Kaupungin viranomaisilla on oikeus pitää vuokra-alueella katselmuksia ja tarkastuksia vuokra-alueen ja rakennusten kuntoisuuden ja vuokraehtojen täyttämisen toteamiseksi. Vuokramies on velvollinen sallimaan asianomaisille pääsyn vuokra-alueelle ja siellä oleviin rakennuksiin. Vuokramiehellä on oikeus osallistua kaupungin viranomaisten kanssa katselmuksiin.

 

Jos katselmus on aiheuttanut muistutuksia, on vuokramies velvollinen korjaamaan puutteellisuudet kaupungin määräämässä ajassa.

 

19. Yhdyskuntaa palvelevat johdot yms.

 

Vuokramies on velvollinen sallimaan korvauksetta yhdyskuntaa palvelevien viemärin, vesi-, puhelin- ja sähköjohtojen sekä muiden sellaisten johtojen ja näihin liittyvien laitteiden, kiinnikkeiden ja tukien sijoittamisen vuokra-alueelle ja vuokra-alueelle rakennettaviin rakennuksiin sekä näiden tarpeellisen huollon. Vuokramiehelle korvataan em. toimenpiteistä mahdollisesti aiheutuvat vahingot.

 

Kaupungilla on oikeus vuokramiestä enempää kuulematta merkitä edellä mainitut oikeudet rasitteena kiinteistörekisteriin.

 

20. Pintavedet

 

Vuokramiehen tulee huolehtia kustannuksellaan viemäröintinsä yhteydessä vuokra-alueeseen rajoittuvilta puistoalueilta sekä jalankulkupoluilta, joilla ei ole yleistä viemäriverkkoa, vuokra-alueelle mahdollisesti valuvien pintavesien poisjohtamisesta.

 

21. Luiskat

 

Mikäli katujen rakentaminen vahvistettujen suunnitelmien mukaan vaatii kadun ja vuokra-alueen pihatason korkeuseroista johtuen joko penger- tai leikkausluiskan ulottamista vuokra-alueelle, on vuokramiehen sallittava tämä korvauksetta.

 

22. Naapurin oikeudet ja velvollisuudet

 

Naapurialueen omistajalla tai haltijalla on oikeus käyttää vuokra-aluetta tarpeelliselta osalta vuokra-alueen rajaan mahdollisesti ulottuvan seinän ja vesikaton rakentamis-, huolto-, korjaus- ym. töiden suorittamista varten. Naapuri on velvollinen korjaamaan ja korvaamaan aiheuttamansa vahingon.

 

Vuokramiehellä on oikeus ulottaa vuokra-alueen rajaan kiinni rakennettaessa räystäs ja routalevy enintään 500 mm naapurialueelle, mikäli kaupunki omistaa kyseessä olevan naapurialueen. Naapurialueen omistajalla tai haltijalla on puolestaan oikeus ulottaa vuokra-alueen rajaan kiinni rakennettaessa räystäs ja routalevy enintään 500 mm tämän vuokrasopimuksen mukaiselle vuokra-alueelle.

 

23. Vuokra-alueen myyminen ja uudelleen vuokraus

 

Kaupunki sitoutuu olemaan myymättä vuokra-aluetta kolmannelle vuokra-ajan kuluessa.

 

Vuokramiehellä, joka on täyttänyt tämän sopimuksen mukaiset velvoitteensa, on etuoikeus vuokra-ajan päättyessä saada vuokra-alue uudelleen vuokralle, mikäli se luovutetaan uudelleen vuokralle samanlaiseen tarkoitukseen, tällöin päätettävillä ehdoilla.

 

24. Sopimuksen purkaminen tai irtisanominen

 

Maanvuokralain 54 §:n mukaan, jos vuokrasopimuksessa on sovittu vuokralaisen rakentamisvelvollisuuden laajuudesta ja sen täyttämisajasta, mutta vuokralainen ei ole sovitussa ajassa täyttänyt velvollisuuttaan, vuokranantajalla on oikeus purkaa vuokrasopimus. Oikeutta vuokrasopimuksen purkamiseen ei kuitenkaan ole, jos vuokralaisen laiminlyönti on vähäinen.

 

Vuokranantajan oikeus purkaa vuokrasopimus raukeaa, jos vuokralainen on korjannut laiminlyöntinsä ennen kuin vuokranantaja on 1 momentissa tarkoitetulla perusteella purkanut vuokrasopimuksen.

 

Muuten tämän vuokrasopimuksen purkamisesta tai irtisanomisesta on voimassa, mitä maanvuokralaissa on säädetty.

 

25. Toimenpiteet vuokrasuhteen päättyessä

 

Kun vuokrasopimus päättyy, kaupungilla on oikeus lunastaa vuokra-alueella olevat vuokramiehen omistamat rakennukset sekä pysyvään käyttöön tarkoi-tetut laitteet ja laitokset maanvuokralain (258/66) 34 §:n 3 momentissa säädettyjen perusteiden mukaan määrättävästä hinnasta, mikäli kaupunki on vuokramiehelle siitä kirjallisesti ilmoittanut ennen vuokra-ajan päättymistä.

 

Vuokramiehellä on oikeus saada korvausta vuokra-alueelle tekemistään pa-rannuksista vain, mikäli siitä on kirjallisesti sovittu Turun kaupungin kanssa.

 

Milloin kaupunki ei lunasta vuokramiehen rakentamia rakennuksia tai hänen rakentamiaan pysyvään käyttöön tarkoitettuja rakenteita, laitteista tai laitoksia, on vuokramiehen, mikäli ei toisin ole sovittu, kuuden (6) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päättymisestä siirrettävä ne pois ja pantava niiden paikka kun-toon. Jollei rakennuksia, laitteita ja laitoksia poisteta kuuden (6) kuukauden kuluessa vuokra-ajan päättymisestä, on kaupungilla oikeus vuokramiehen lu-kuun myydä ne sekä vuokra-alueelle ja rakennuksiin jäänyt irtaimisto julkisella huutokaupalla ja huolehtia paikan kuntoonpanosta vuokramiehen kustannuk-sella.

 

Jos vuokraoikeus vuokra-alueeseen ja sillä oleviin vuokramiehen rakennuksiin on kiinnitetty velasta, suorittaa kaupunki kiinnityksenhaltijan sitä ajoissa vaatiessa edellä mainitun lunastushinnan siten, että siitä välittömästi kiinnityksenhaltijalle maksetaan kiinnitetyn saamisen määrä korkoineen ja kuluineen etusijan mukaan, enintään kuitenkin lunastushinnan enimmäismäärään saakka, minkä jälkeen mahdollinen ylijäämä tulee vuokramiehelle.

 

26. Ilmoitukset ja tiedonannot

 

Vuokramiehen on viivytyksettä ilmoitettava kirjallisesti Turun kaupungille nimeään ja kotipaikkaa sekä yhteydenotto-osoitettaan ja laskutusosoitettaan koskevat muutokset.

Kaupungilla on oikeus antaa vuokramiehelle tähän sopimukseen perustuvat tiedonannot, ilmoitukset ja kehotukset lähettämällä ne vuokramiehen viimeksi kaupungille ilmoittamaan yhteydenotto-osoitteeseen. Maksukehotukset lähetetään kuitenkin laskutusosoitteeseen. Tiedoksiannon katsotaan tällöin saapu-neen vastaanottajalle viimeistään seitsemäntenä päivänä lähettämisen jälkeen.

 

Kaupungilla on oikeus pyydettäessä antaa tähän sopimukseen perustuvia tie-toja kolmannelle.

 

27. Sopimussakko ja vahingonkorvaus

 

Vuokramies on velvollinen korvaamaan kaiken tuottamuksellaan tai sopimusrikkomuksellaan vuokranantajalle aiheuttamansa vahingon sekä korvaamaan siitä johtuneet palkka- ja muut kustannukset.

 

Jos vuokramies muulla kuin edellä kohdassa "Rakentamisvelvollisuus" mainituin tavoin rikkoo tämän sopimuksen ehtoja tai sen nojalla annettuja määräyksiä, vuokramies on velvollinen maksamaan kaupungille paitsi vahingonkorvausta, myös sopimussakkoa, joka on määrältään sen hetkinen vuotuinen vuokra viisinkertaisena, sekä kaupungille asiasta aiheutuneet palkka- ja muut kustannukset.

 

Sopimussakon suorittamalla vuokramies ei vapaudu tämän vuokrasopimuksen mukaisista velvollisuuksistaan.

 

28. Peltolan Siirtolapuutarhayhdistys ry:n säännöt, hallitus ja vuokranantajan edustaja

 

Vuokramiehen tulee toimittaa sääntönsä ja niiden muutokset tiedoksi vuokranantajalle yhden (1) kuukauden kuluessa niiden hyväksymisestä.

 

Vuokramiehen on toimitettava vuosittain tieto vuokranantajalle yhdistyksen hallituksen jäsenistä ja yhdyshenkilöistä yhden (1) kuukauden kuluessa valinnasta.

 

Turun kaupungin edustajalla on läsnäolo ja puheoikeus Peltolan Siirtolapuutarhayhdistys ry:n hallituksen kokouksissa.

 

29. Erimielisyyksien ratkaiseminen

 

Tästä vuokrasopimuksesta johtuvat erimielisyydet ja riidanalaiset vuokra-, korvaus- ja sopimussakkokysymykset ratkaisee ensimmäisenä oikeusasteena Varsinais-Suomen käräjäoikeus.

 

Tätä vuokrasopimusta on tehty kaksi yhtäpitävää kappaletta, toinen

kaupungille ja toinen vuokramiehelle.

 

Turussa . päivänä kuuta 20xx

 

TURUN KAUPUNKI

Turun kaupungin puolesta

 

Tämän vuokrasopimuksen hyväksymme ja sitoudumme sitä tarkoin

noudattamaan.

 

Paikka ja aika edellä mainitut