Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus 
Kaavoituspäällikkö510.02.2021 

695-2014 (613, 627)

Oikaisuluonteinen korjaus Nummen ja Raunistulan kaupunginosien asemakaavaan Raunistulan silta ja pyörätie (kaavatunnus 2/2015); Asemakaavanmuutoksen yhteydessä hyväksyttävien sitovien tonttijakojen ja tonttijaonmuutosten myötä muodostuvien tonttien virheellisten tonttinumeroiden korjaus

Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Thomas Hagström 8.2.2021:

Hallintolain 51 §:n mukaan viranomaisen on korjattava päätöksessään oleva ilmeinen kirjoitus- tai laskuvirhe taikka muu niihin verrattava selvä virhe. Kaupunkiympäristötoimialan hallinnonjärjestämispäätöksen (toimialajohtaja Christina Hovi 2.1.2018 § 4) perusteella kaavoituspäällikkö päättää kaavan oikaisuluontoisista korjauksista. Otsikon mukaisessa asemakaavanmuutoksessa on virheelliset tonttinumerot, jonka korjaus tehdään kaavoituksen omasta aloitteesta.

Paikkatieto- ja kaupunkimittauksesta tulleen tiedon mukaan korttelin RAUNISTULA-11:n uusissa tonttinumeroissa on virhe. Uudet tontit on numeroitu 22-26, 30 ja 36. Uusien tonttien numerot tulisi olla 22-28.

Kaupunkiympäristötoimialan kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuuden kaavoitusyksikkö on korjannut otsikossa mainittua kaupunginvaltuuston 25.1.2021 § 10 hyväksyttyä asemakaavanmuutosta korjaamalla korttelin 11 uudet tonttinumerot paikkatieto- ja kaupunkimittauksen ohjeen mukaisiksi. Asemakaavanmuutoksen yhteydessä hyväksyttävien sitovien tonttijakojen ja tonttijaonmuutosten myötä muodostuvien tonttien uudet numerot ovat 22-28.

PäätösPäätin, että Nummen ja Raunistulan kaupunginosien asemakaavaan Raunistulan silta ja pyörätie (kaavatunnus 2/2015) tehdään edellä mainitut korjaukset.

 

Paula Keskikastari

kaavoituspäällikkö

Jakelu

tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedKaupunkiympäristötoimiala, paikkatieto ja kaupunkimittaus
tiedRevisiotoimisto
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX