Turun kaupunki§Päätöspöytäkirja1
Kaupunkiympäristötoimiala 
Toimialajohtaja1228.01.2021 

8910-2017 (613, 627)

Kaavoituksen esiselvitys; Puutarhakatu 9a

Kaupunkiympäristötoimiala, kaavoitus, kaavoitusarkkitehti Nella Karhulahti 12.1.2021:

Infrahankkeiden tarveselvitys- ja hankesuunnitteluohje on hyväksytty Turun kaupunginvaltuustossa 23.9.2019 § 139. Ohjeen mukaan maankäyttöön liittyvissä hankkeissa tulee ennen asemakaavoituksen käynnistämistä tehdä esiselvitys, jossa arvioidaan hankkeen tarvetta ja sen toteutusedellytyksiä. Esiselvitysvaiheessa arvioidaan alustavalla tasolla alueen kaavataloutta ja kannattavuutta, jolloin syntyy ensimmäinen karkea käsitys myös alueen infran toteuttamiskustannuksista. Esiselvityksen hyväksyy kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtaja päätöspöytäkirjalla.

Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus palvelualueen kaavoitus on laatinut esiselvityksen asemakaavanmuutoksen laatimisesta Puutarhakatu 9 a:n tontille. Aloitteen asemakaavanmuutoksen laatimisesta on tehnyt yksityinen maanomistaja. Kaavahankkeella tavoitellaan keskustassa sijaitsevan tontin täydennysrakentamista rakennetun ympäristön arvot huomioiden keskustan kehittämisen kärkihankkeen mukaisesti.

Tehdyn esiselvityksen perusteella kaavoitus toteaa, että kaavahanke on tarkoituksenmukainen ja että se kannattaa käynnistää. Kaavatyön tuleva aikataulu esitetään Kaupunkiympäristötoimialan operatiivisen sopimuksen asemakaavoitusohjelmassa.

Asemakaavoituksen käynnistämisestä päättäminen kuuluu kaupunkiympäristötoimialan toimialajohtajan toimivaltaan.

Liite 1Esiselvitys Puutarhakatu 9a

PäätösPäätin hyväksyä liitteen 1 mukaisen esiselvityksen ja että kaavahanke Puutarhakatu 9a sisällytetään kaavoitusohjelmaan.

 

Christina Hovi

toimialajohtaja

Jakelu

aoAsunto Oy Puutarhakatu 9 a
tiedKaupunkiympäristölautakunta
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX
tiedXXXXX


Liitteet:

Kyto § 12
Liite 1:Esiselvitys Puutarhakatu 9a